
Radio SuomiRockin Artistitunti - Michael Monroe
Hanoi Rocks hajosi vuonna -85, jonka jälkeen käynnistyi Michael Monroen sooloura. Tästä lähtee liikkeelle myös tämän artistitunnin juttutuokio. Akustinen kitara tuo lisämaustetta stooreihin, joista ei...
2 Okt 20201h 12min

Radio SuomiRockin Artistitunti - Pate Mustajärvi
Pate Mustajärvi, Ikurin Turpiini, on keikkaillut ympäri Suomea jo 1970-luvun lopulta lähtien. Ukkometso on uransa varrella nähnyt lähes kaiken. Paten kanssa käydään SuomiRockin Artistitunnilla läpi ni...
25 Sep 202054min

Radio SuomiRockin Artistitunti - Samuli Putro
Zen Cafen tarina alkoi vuonna 1992 Turusta. Bändi nosti Samuli Putron julkisuuteen ja kansan suosioon. Zen Cafe jäi määrittelemättömälle tauolle 2008. Putron sooloura sai alkunsa vuotta myöhemmin. Nyt...
18 Sep 202056min

Radio SuomiRockin Artistitunti - Noora Louhimo
Radio SuomiRockin Artistitunnin toisen kauden avaa Battle Beast metallijyrässä vuodesta 2012 lähtien laulanut Noora Louhimo.
11 Sep 202057min

Radio SuomiRockin Artistitunti - Lauri Ylönen
The Rasmus on kansainvälisesti menestyneimpiä suomalaisia yhtyeitä. Yhtye on saanut lukuisia palkintoja, saavuttanut lukuisia kulta- ja platinalevyjä useissa maissa, sekä sen levyjä on myyty maailmanl...
26 Jun 202058min

Radio SuomiRockin Artistitunti - Jouni Hynynen
Lappeenranta on kaiken pahan alku, jos puhutaan Kotiteollisuus yhtyeestä. Ja siitä Hynysen kanssa juuri puhutaankin ja vähän myös Maanalaisesta Armeijasta.
18 Jun 202054min

Radio SuomiRockin Artistitunti - Kaarle Viikate
Tuoni-metallin ja Kouvostomollin sanansaattajana ja kantaisänä tunnetuksi tullut Viikate viettää parhaillaan kesää studion uumenissa työstäessään uutta albumiaan. Bändin laulaja-kitaristi Kaarle Viika...
12 Jun 202053min

Radio SuomiRockin Artistitunti - Vesku Jokinen
Vuosi oli -88, tyyli -77 ja paikkana Vaasa. Siellä syntyi Klamydia! Vesku tarinoi mm. bändin synnystä, nousuvuosista ja nykytilasta.
5 Jun 202049min



















