Kun suomalaiset äänestivät 1994 EU:hun liittymisestä, harva ajatteli ruusuja – ehkä olisi kannattanut

Ruusu on maailman ikonisin kukka. Juuri siksi nykyiset lajikkeet eivät enää tuoksu. Jäljellä on vain idea tuoksusta.
Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden.
Aurinko porottaa säälimättömästi, ja tavaratalon kokoisissa kasvihuoneissa lämpötila kohoaa tasaisesti. Silmänkantamattomiin jatkuvissa rivistöissä tuhannet ruusut kurottautuvat kohti valoa. Lajikkeita on valtavasti. Ääripäät: klassinen tummanpunainen ruusu, kuin suoraan isoäidin syntymäpäiväkortista, ja toisaalta supermoderni Green Island Samoa -lajike, jossa oranssin ruusun keskellä näyttää kasvavan pieni vihreä kaktus.
Ruusuja, jotka näyttävät orvokeilta, pioneilta, neilikoilta, hattaroilta tai savulohileiviltä. Fuksianpunaisia, burgundinpunaisia, ferrarinpunaisia. Kermanvärisiä, laventelinsävyisiä, valkoisia, keltaisia, oransseja, violetteja, satoja eri vaaleanpunaisen sävyjä.
Miriam Busch katselee ympärilleen ja nuuhkaisee ilmaa.
"Minä siis todella inhoan ruusujen tuoksua", hän sanoo.
"En kestä sitä edes vartalovoiteissa tai muussa kosmetiikassa."
Ei ihme. Busch on elänyt koko 27-vuotiaan elämänsä tämän aromin ympäröimänä. Hänen perheensä ja sukunsa omistavat Rosen Tantaun, jonka kasvihuoneissa me nyt hikoilemme. Saksalainen, Uetersenin kaupungissa sijaitseva Tantaun kukkafarmi - vai pitäisikö sanoa tehdas - on yksi maailman palkituimmista ja menestyneimmistä ruusujen jalostajista.
Busch on työskennellyt täällä lapsesta asti. Pienenä hän sai työskentelystä kasvihuoneissa palkaksi jäätelöä. Nyt hän tekee yrityksessä "vähän kaikkea", mutta kauppatieteitä opiskelleesta Buschista tulee tulevaisuudessa todennäköisesti Rosen Tantaun toimistusjohtaja.
"Ja siskostani ehkä operatiivinen johtaja. Mutta katsotaan nyt."
Rosen Tantaun valikoimaan kuuluu satoja itse jalostettuja ruusulajikkeita. Kukat jakautuvat kahteen pääkategoriaan: puutarharuusuihin ja leikkoruusuihin. Ne eroavat toisistaan monin tavoin.
Puutarharuusuja myydään pihoihin istutettaviksi. Niissä on jäljellä vielä ripaus vanhan maailman romantiikkaa. Monet puutarharuusut tuoksuvat, ja joissakin lajikkeissa on jopa piikit. Puutarharuusujen ominaisuudet vaihtelevat paljon lajikkeiden mukaan: jotkut tulee istuttaa aivan tietynlaiseen maaperään ja ilmastoon, toiset pärjäävät jopa Suomen vaativissa oloissa.
Leikkoruusu sen sijaan on massatuote, joka myydään kimpussa tai yksittäisenä kukkana esimerkiksi valmistujaisjuhlia varten. Siksi leikkolajikkeet tulee jalostaa mahdollisimman kestäväksi, piikittömäksi ja tasaisen väriseksi. Niiden sävy ei saa olla terälehden reunoilta erilainen kuin keskeltä, eikä kukinto saa kovassakaan auringonpaisteessa alkaa käpristyä tai haalistua.
Tässä pitkälle viedyssä jalostusprosessissa on myös menetetty jotain: useimmat modernit leikkoruusut eivät tuoksu juuri ollenkaan.
Se on hieman surullista, Busch myöntää.
Niin, markkinataloudessa ei ole tilaa romantiikalle. Ei, vaikka ruusun tuoksu liittyy olennaisesti siihen, miksi juuri siitä tuli kukkien kukka ja rakkauden symboli.
Kasveja, joista nykyruusut ovat kehittyneet, on ollut maapallolla jo miljoonia vuosia sitten. Ihmisellä ja ruusulla on pitkä yhteinen historia. Ruusuja viljeltiin Kaksoisvirtojen - Eufratin ja Tigriksen, nykyisen Irakin, Syyrian itäosan ja Turkin kaakkoisosan - alueella jo noin 5 000 vuotta sitten. Niiden asema rakkauden symbolina alkaa antiikin Kreikasta, jossa ruusu oli omistettu kauneuden ja rakkauden jumalatar Afroditelle. Romanttista mielikuvaa vahvisti kukan huumaava tuoksu.
Ruusuista valmistettiin jo tuolloin sekä ruusuöljyä että ruusuvettä. Niitä käytettiin parfyymin tapaan.
Antiikin roomalaiset olivat vielä kreikkalaisiakin suurempia ruusuintoilijoita. Heille ei riittänyt maan oma kukkatuotanto, vaan roomalaiset alkoivat tuoda kukkia Pohjois-Afrikasta. Tuossa imperiumin osassa ruusut aloittivat kukintansa kaksi kuukautta aikaisemmin kuin Italiassa. Roomalaiset rakennuttivat ensimmäiset kasvihuoneet ruusujen viljelyä varten. He käyttivät ruusua paitsi koristeena ...