Työterveyshuollon sairaanhoito näivettyy, kun työssäkäyvät alkavat suosia omalääkäreitä, professori Juha Auvinen uskoo
SK:n parhaat5 Feb 2025

Työterveyshuollon sairaanhoito näivettyy, kun työssäkäyvät alkavat suosia omalääkäreitä, professori Juha Auvinen uskoo

Professori puhui televisiossa ja esitti edullisen laskelman: 160 miljoonaa euroa vuodessa. Kului tuskin kuukautta, kun hallitus päätti mullistaa Suomen perusterveydenhuollon.
Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden.
Tiistaina 22. lokakuuta 2024 Ylen A-studiossa aiheena oli sotepalvelujen huolestuttava tilanne. Äänessä oli yleislääketieteen professori Juha Auvinen Oulun yliopistosta:
"Meillä oli erittäin hyvin toimiva perusterveydenhuolto 1990-luvulla, kun oli väestövastuumalli. Oltiin mallimaa tässä suhteessa. Vastaanotolle pääsi. Sen jälkeen 2000-luvulla on ollut pelkkää alamäkeä 24 vuotta, ihan tilastojen mukaan. Tämä olisi pitänyt laittaa kuntoon."
Eikä se edes maksa paljon, Auvinen jatkoi.
"Meidän laskelmien mukaan noin 160 miljoonaa euroa vuodessa, että jokaiselle suomalaiselle saadaan omalääkäri, jolla on hallittu 1 200 asukkaan väestö. Vastaanotolle pääsee kahdessa viikossa."
Summa oli häkellyttävän vähän, vain 0,6 prosenttia siitä rahamäärästä, jonka valtio maksaa ensi vuonna hyvinvointialueille.
Kohuhan siitä syntyi.
Auvisen se yllätti. "Uudesta ja päivitetystä" omalääkärimallista oli puhuttu jo elokuusta 2022, jolloin Hoidon jatkuvuusmalli: Omalääkäri 2.0 -selvitys oli ilmestynyt. Selvityksen oli tilannut silloinen perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén, vankkumaton omalääkäriyden kannattaja. Työryhmää oli johtanut Auvinen.
Selvitykseen oli koottu tieteellistä näyttöä omalääkärin hyödyistä, ja ne perustuivat lukuisiin kansainvälisiin ja kotimaisiin tutkimuksiin. Kuten: Kun potilasta hoitaa sama lääkäri, potilaan luottamus hoitoon kasvaa ja lääkäri oppii tuntemaan hoidettavansa. Päivystystä ja sairaalahoitoa tarvitaan vähemmän. Monien sairauksien, kuten sepelvaltimotaudin, aivoverenvuotojen ja sydäninfarktin riski pienenee. Sairastavuus ja kuolleisuus vähenevät.
Ja terveydenhoito tulee paljon nykyistä halvemmaksi.
Juuri sitä Petteri Orpon hallitus tavoittelee. Auvisen mukaan omalääkärijärjestelmä voisi säästää satoja miljoonia euroja, joten miksei sitä toteuteta?
Auvisen "älähdyksestä" oli kulunut tuskin kuukautta, kun sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso lupasi, että omalääkärijärjestelmä toteutuu ja otetaan käyttöön Orpon hallituskauden aikana.
Lupaus oli todellinen yllätys.
Juuso esiintyi yhteisessä tiedotustilaisuudessa sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasosen ja kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikosen kanssa. Äkkipäätöstä hän perusteli hallitusohjelmalla, johon oli kirjattu lyhyesti: "Hyödynnetään hoitoonpääsyn parantamisessa ja hoidon jatkuvuuden vahvistamisessa myös omalääkäri-, omahoitaja- ja omatiimimallia. Selvitetään myös ammatinharjoittajan mallin hyödyntämistä."
Juuso jatkoi, että hallituksen omalääkäriohjelma oli jo perustettu ja Juha Auvinen nimitetty ohjelman seurantaryhmään.
Ohjelmassa selvitettäisiin, millaisilla malleilla omalääkärijärjestelmän voisi toteuttaa.
Ministereiden näkemys oli, että hyvinvointialueet voivat kehittää ja valita mallinsa.
Tiedotustilaisuudessa todettiin, että hyvinvointialueilla on jo käynnissä hankkeita ja kokeiluja, joita tuetaan EU:n elpymisvälineen rahoituksella. Lisäksi hallitus kehittää oman omalääkärimallinsa, jossa hyödynnetään Kela-korvauksia. Se edistää samalla valinnanvapautta, Grahn-Laasonen totesi.
Juuso nosti esiin omalääkäri- ja omatiimikokeiluja, joita Suomessa toteutetaan. Hän mainitsi ammatinharjoittajamallin Länsi-Uudellamaalla, joka ei vielä ollut edes käynnistynyt, omalääkärimallin Oulun Tuirassa Pohjois-Pohjanmaalla ja omatiimimallin Vantaalla ja Keravalla.
Jos hallitus lupaa omalääkärijärjestelmän, omatiimimalli ei siihen kuulu. Tiimiin kuuluu useita lääkäreitä ja hoitajia. Omalääkäriä ei välttämättä ole, vaan potilas ohjautuu ensimmäiselle vapaalle lääkärille.
Varsinaisia omalääkärikokeiluja Juuson listasta oli siis vain yksi, Oulun Tuirassa.
Omalääkäri 2.0 -kokeilu alkoi Tuirassa syyskuussa 2022. Omalääkärit saivat työparikseen omahoitajan, ja työparit valittiin terveysaseman työntekijöist...

Avsnitt(54)

Riskejä: kuolio, sokeutuminen, aivoinfarkti – Suomessa kauneudenhoidon täyteaineita saa pistää kuka tahansa

Riskejä: kuolio, sokeutuminen, aivoinfarkti – Suomessa kauneudenhoidon täyteaineita saa pistää kuka tahansa

Plastiikkakirurgi, professori Virve Koljosen mielestä täyteainehoidot tulisi rajata ainoastaan terveydenhuollon ammattilaisten käsiin. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit k...

2 Okt 202522min

Eräs iäkäs rouva teki Järvenpään taidemuseolle miljoonan euron lahjoituksen - mutta sen saa lunastaa vain tiukoin ehdoin

Eräs iäkäs rouva teki Järvenpään taidemuseolle miljoonan euron lahjoituksen - mutta sen saa lunastaa vain tiukoin ehdoin

"Haluan lähettää signaalin", lahjoittaja lausui tiedotteessa. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. Museonjohtaja Jaana Tamminen kuuli lahjoituksesta j...

17 Sep 202516min

”Mielestäni meidän pitäisi amerikkalaisina pyytää anteeksi” – Historioitsija Timothy Snyder pelkää, että Yhdysvallat on vaarassa muuttua Venäjän kaltaiseksi

”Mielestäni meidän pitäisi amerikkalaisina pyytää anteeksi” – Historioitsija Timothy Snyder pelkää, että Yhdysvallat on vaarassa muuttua Venäjän kaltaiseksi

Snyder on varoittanut Donald Trumpista jo kymmenen vuoden ajan. Nyt Amerikka on vaarassa ylittää rajan, joka tekee maasta Venäjän kaltaisen. On Euroopan hetki tehdä historiaa, hän sanoo SK:n haastatte...

3 Sep 202523min

"Pian mennään linja-autolla avaruuteen", kerroimme vuonna 1972 - Näin tulevaisuutta on ennustettu Suomen Kuvalehdessä

"Pian mennään linja-autolla avaruuteen", kerroimme vuonna 1972 - Näin tulevaisuutta on ennustettu Suomen Kuvalehdessä

Yli sadan vuoden aikana olemme katsoneet tulevaisuuteen lukuisissa jutuissa. Toisinaan on osuttu lähelle, usein ei sinne päinkään. Tulokset ovat puolin toisin herkullisia. Tämä on näyte Suomen Kuvaleh...

13 Aug 202515min

"Teknisen käyttöikänsä päässä" sanottiin 1960-luvulla lanatuista jugend-helmistä - nyt puretaan jo 1990-luvun taloja

"Teknisen käyttöikänsä päässä" sanottiin 1960-luvulla lanatuista jugend-helmistä - nyt puretaan jo 1990-luvun taloja

Kadutaanko tätäkin vielä? Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. Parikymmentä päivässä, noin 8 000 rakennusta vuodessa. Näin paljon Suomessa purettiin t...

23 Juli 202518min

Nikotiinin uusi sukupolvi

Nikotiinin uusi sukupolvi

"Maku on se juttu" - Nuoret jäävät kaikkein herkimmin koukkuun nikotiiniin ja se tiedetään myös tupakkateollisuudessa Nuorten tupakointi on loppumassa Suomessa, mutta nikotiini ei ole kadonnut mihinkä...

16 Juli 202527min

Välillä kyllästyy selittämään

Välillä kyllästyy selittämään

"Tunnen pettymystä, jos nyt tunteista puhutaan" - välillä ilmastonmuutoksen tutkijat kyllästyvät selittämään samoja asioita Tutkijat ovat puhuneet ilmastonmuutoksesta ja ekologisesta kriisistä vuosiky...

9 Juli 202519min

Pöyristyttävää! – Suvivirsi, lasten käytös ja julkkisten hygienia tuovat tunteet pintaan, mutta miksi ihmeessä?

Pöyristyttävää! – Suvivirsi, lasten käytös ja julkkisten hygienia tuovat tunteet pintaan, mutta miksi ihmeessä?

Tekisikö mieli paheksua maailman menoa, kun se on muuttunut niin kummalliseksi? Ei muuta kuin täysillä mukaan pöyristymään, tunteita herättävästä materiaalista ei ole pulaa. Tämä on näyte Suomen Kuval...

3 Juli 202517min

Populärt inom Politik & nyheter

aftonbladet-krim
svenska-fall
p3-krim
rss-krimstad
fordomspodden
rss-expressen-dok
flashback-forever
rss-sanning-konsekvens
motiv
aftonbladet-daily
spar
rss-vad-fan-hande
blenda-2
rss-krimreportrarna
olyckan-inifran
rss-frandfors-horna
rss-flodet
grans
krimmagasinet
dagens-eko