#36  JOHANNA - PUHU MURUN VASTAANOTOLLA
Puhu Muru22 Mars 2023

#36 JOHANNA - PUHU MURUN VASTAANOTOLLA

Jaksossa 32-vuotias Johanna saapuu terapiavastaanotolle pohtimaan omaa tarinaansa. Hän haluaa löytää itsensä ensimmäistä kertaa elämässä, nyt sille on aikaa ja voimia. Tähän kaikkeen kuuluu myös seksuaalisuuden pohdinta, tutustuminen ja luvananto itselle, saan olla seksuaalinen. Kysymys, mitä minä haluan jos saan olla itsekäs? Reipas, rauhallinen ja kiltti tyttö on kasvanut miellyttämään muita. Tyytymään ja olemaan turvassa turvattomuudessa, etäällä muista. Pelko omasta kelpaamattomuudesta, menneisyyden traumaattiset kokemukset ja liian isot vastuut ihan liian pienen ihmisen harteilla ovat kasvattaneet vahvan suojauksen. Millainen ihana haihattelija Johannan sisällä asuu? Miten rohkeus voisi kasvaa, kun aikuinen Johanna pitää kiinni sisällä asuvan pienen Johannan kättä? Miten tämä kaikki liittyy seksuaalisuuteen ja millaisia ensiaskelia sen tutkinnassa neuvoin häntä ottamaan? Jaksossa on meidän eli Puhu Muru Oy:n mainos. Olemme juuri saaneet valmiiksi uuden Sinkku Bootcamp verkkokurssimme. Uutiskirjeemme tilaajilla eli Murusilla on mahdollisuus hakea Sinkku Bootcampin pilottiryhmään aina ti 28.3 saakka. Jos et vielä ole liittynyt Murusiin - se onnistuu helposti osoitteessa www.puhumuru.fi tai mun IG: @puhumuru Linktr.ee kautta. Kun liityt Murusiin maaliskuun 2023 loppuun mennessä osallistut 100e Alusasuliike Siron lahjakortin arvontaan. Sinkku Bootcamp -verkkokurssimme tulee myyntiin huhtikuussa 2023 - PYSY KUULOLLA! <3

Avsnitt(80)

#16 JASMINE REPO - KAIKELLA ON TARKOITUS

#16 JASMINE REPO - KAIKELLA ON TARKOITUS

Jasminen tarinaa alkaa pienestä vauhdikkaasta tytöstä, joka juoksi joka paikkaan. Ympärillä oli rakastavia ihmisiä ja hänet opetettiin uskomaan omiin kykyihinsä. Täysi-ikäisyyden kynnyksellä hänen elä...

18 Juni 20211h 39min

#15 MERCEDES BENTSO - EI GURU VAAN MUUTOKSEN TEKIJÄ

#15 MERCEDES BENTSO - EI GURU VAAN MUUTOKSEN TEKIJÄ

Kaupallinen yhteistyö Nextory. Tapasin sattumalta Linda-Maria Roineen ensimmäisen kerran tatskaajani luona, sillä käymme molemmat TaigaInkissä. Oli mahtavaa saada vieraaksi ihminen joka on niin aktivi...

11 Juni 20211h 41min

#14 JENNA JUURINEN - ALUSVAATEMYYTTIEN MURTAJA

#14 JENNA JUURINEN - ALUSVAATEMYYTTIEN MURTAJA

Kaupallinen yhteistyö Alusasuliike Siro. “Mä oon vaan tämmönen”…”Eihän näitä kukaan nää”…”Mulla on nää raskausarvet”…Miten naiset puhuvat itsestään ja vartaloistaan alusvaateliikkeen sovituskopissa? O...

4 Juni 20211h 7min

#13 VIIVI JA KRISTIINA - NUORENA DIAGNOSOITU MS-TAUTI

#13 VIIVI JA KRISTIINA - NUORENA DIAGNOSOITU MS-TAUTI

Sain mahdollisuuden kuulla Viivin ja Kristiinan tarinan, miltä heistä on tuntunut sairastua ms-tautiin nuorena. Miten tauti oireili? Miten se diagnosoitiin? Millaista hoitoa he ovat saaneet? Miten dia...

28 Maj 20211h 29min

#12 HELI KURJANEN - MENKKAVALLANKUMOUKSEN BOSSLADY

#12 HELI KURJANEN - MENKKAVALLANKUMOUKSEN BOSSLADY

Kaupallinen yhteistyö Lunette. Heli piilotteli menkkojaan 9-vuotiaana, häpesi yksin vaikka kotona olisi voinut puhua. Koulussa kuukautisista puhuttiin kaksi vuotta myöhässä. Minun ja Helin tiet kohti...

21 Maj 20211h 21min

#11 SUVI - KUN RAKASTUIN NAISEEN

#11 SUVI - KUN RAKASTUIN NAISEEN

Suvi kertoo tarinansa lapsuudesta tähän päivään, miten seksuaalikasvatuksen puuttuminen ja oman kehon koskettelun kieltäminen vaikutti häneen. Kuinka ala-asteella koettu koulukiusaaminen satutti ja ve...

14 Maj 20211h 18min

#10 ANNI VALLIUS - NAUTIN OLLA KEHOSSANI

#10 ANNI VALLIUS - NAUTIN OLLA KEHOSSANI

Kaupallinen yhteistyö Nextory. Bosslady ja kehorauhan puolesta puhuja Anni Vallius rakastaa laulaa, mutta hän laulaa vain yksin. Miksi näin? Tämä upea rohkelikko on ollut toimelias jo pikkutyttönä. Hä...

7 Maj 20211h 7min

#9 JIMI HEIKKINEN - HUIPPU-URHEILIJA SAA NÄYTTÄÄ TUNTEENSA

#9 JIMI HEIKKINEN - HUIPPU-URHEILIJA SAA NÄYTTÄÄ TUNTEENSA

Valloittava ja itsevarma Jimi Heikkinen, pesis-legenda, on puhelimen päässä. Häntä on haastateltu satoja kertoja, mutta urheilusta. Nyt suuntaamme huippu-urheilijan mielen maisemaan ja avaamme niitä o...

30 Apr 20211h 15min

Populärt inom Hälsa

somna-med-henrik
rss-bara-en-till-om-missbruk-medberoende-2
inga-beiga-morsor
rss-jossan-nina
sexnoveller-deluxe
alska-oss
angestpodden
not-fanny-anymore
johannes-hansen-podcast
rss-vuxna-pa-latsas
vinterpasset
sova-med-dan-horning
rss-viktmedicinpodden
rss-the-house-podcast-3
rss-sjalsligt-avkladd
sa-in-i-sjalen
rss-basta-livet
smartare-fitness-podden
brottarbroder
rss-the-house-podcast-4