#94. Riskikorjattu tuotto alennuksessa, Fundcon Saku Sairanen?

#94. Riskikorjattu tuotto alennuksessa, Fundcon Saku Sairanen?

"Kun piensijoittajia kutsutaan jonnekin, se taitaa aika lailla johtua siitä, että ollaan pulassa. Yleensä ei lähdetä ensimmäisenä heille tarjoamaan hyviä sijoitustuottoja ja kohteita", pääomasijoitusyhtiö Fundcon perustajaosakas Saku Sairanen sanoo.


Sairanen puhuu private equity -rahastoista, joille nollakorkoajan päättyminen aiheutti shokin. Pääomarahastojen hallinnointiyhtiöillä on viime vuosina ollut vaikeuksia saada salkuistaan irtautumisia järkevään hintaan. Rahastot eivät ole pystyneet palauttamaan varoja sijoittajille, eivätkä rahastoyhtiöt osin sen seurauksena keräämään pääomia uusiin rahastoihin.


Private equity -yhtiöt ovat kehittäneet tuotteita, joita ne ovat antaneet myös suomalaisten pankkien jaeltavaksi ja markkinoitavaksi omille asiakkailleen.


”Ketju on pitkä, mikä tekee sen, että kustannukset kasvavat, koska kukaan ei tee taksvärkkinä. Läpinäkyvyys tietysti heikkenee mitä enemmän on väliportaita. Tuntuu vähän, että osa tuotteiden jakelijoista ei itsekään tiedä, mitä he myyvät", Sairanen sanoo.


Sairanen kritisoi pääomasijoitusyhtiöitä muun muassa siitä, että yliajalle menneiden rahastojen omistuksia siirretään eteenpäin jatkorahastoihin, joita sitten myydään ketjutettuna pienempien rahojen sijoittajille. Näin hankitaan likviditeettiä eli rahaa vanhoille suursijoittajille, joilta voidaan kerätä pääomia uusia rahastoja varten.


Pääomarahastoja pyörittäville yhtiöille voi tulla kiusaus arvostaa vanhan rahaston jatkorahastolle myymät omistukset korkealle – ja myymällä jatkorahastoja eteenpäin ”alennuksella”.


”Private equity -toimijat ovat aika kekseliäitä ja opportunistisia. Löydetään keinoja ratkaista ongelmia. Tai ainakin siirtää ongelmia.”


Jaksossa puhutaan myös kasvuyhtiöiden rahoituksesta. Sairasen mukaan rahoituksen puute tappaa Suomessa hyviä kasvuyhtiöitä. Fundcon lanseeraama rahasto pyrkii osaltaan paikkaamaan tätä ongelmaa.


Sairanen arvioi, että Suomessa vallitseva kasvuyhtiörahoituksen niukkuus synnyttää sijoitusmahdollisuuden.


”Kun suomalainen yritys päätyy tiettyyn pisteeseen, se on aika paljon parempi ja varmempi kuin jenkkiläinen vastaava”, Sairanen sanoo. ”Laittamalla sinne pääomaa pystyy tekemään riskikorjatusti tosi hyviä sijoituksia.”


Yhteistyössä: Fundco

Jaksossa mainittu Saku Sairasen haastattelu Kauppalehdessä:

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/a/d70e20db-4550-4767-a077-34f650dd5972

Jaksossa mainittu Saku Sairasen ja Sauli Vilénin keskustelu IndersPodissa:

https://open.spotify.com/episode/69hJvOyNHn6LmljaKWpBCM?si=LiFBdLWWSa-SmzfMJzizog

Vesa Puttosen uutuuskirja Miten miljoona hankitaan ja kulutetaan Grillin kanta-asiakkaille Otavan verkkokaupasta 25 eurolla + postikulut. Grilli-hinnan saa koodilla Grilli25.

Linkki: https://otava.kauppakv.fi/sivu/tuote/?id=5486856


0:00 Alku

1:02 Jääkö hyviä kasvuyrityksiä vaille rahoitusta?

9:55 "Suomalainen kasvuyhtiö on laadukkaampi kuin vastaava jenkkiläinen"

10:40 Fundcon kasvuyhtiörahasto

38:31 Private equity -markkinan tila ja ongelmat

50:24 Arvostukset ja jatkorahastot

57:33 Private credit

1:11:45 Sinappi

1:17:10 Tuomio

Det här avsnittet är hämtat från ett öppet RSS-flöde och publiceras inte av Podme. Det kan innehålla reklam.

Avsnitt(121)

#108. Indeksisijoittamisen lupaus – liian hyvää ollakseen totta?

#108. Indeksisijoittamisen lupaus – liian hyvää ollakseen totta?

Valtaosa ammattilaisten hoitamista sijoitusrahastoista häviää pörssi-indeksille. Jos työkseeen markkinoita seuraavat ammattilaiset eivät pärjää indeksille, kuinka todennäköistä on, että silloin tällöi...

5 Aug 59min

#107. Miksi en sijoita asuntoihin?

#107. Miksi en sijoita asuntoihin?

Asuntosijoitus- ja sijoitusasuntokauppiaat antavat toisinaan ymmärtää, että asuntosijoittaminen olisi tuottoisampaa kuin osakesijoittaminen, vaikka omaisuusluokkia koskevat pitkän aikavälin tilastot t...

29 Juli 57min

#106. Nostalgiajakso: Ensimmäiset pörssikauppani

#106. Nostalgiajakso: Ensimmäiset pörssikauppani

Juuri 12 vuotta täyttäneenä merkitsin Suomen Viestintäkehityksen osakkeita loppukesällä 1988 järjestetyssä osakeannissa. Kyseessä oli nurkanvaltausyhtiö, ja osakemerkintäpäätös perustui puhtaasti mark...

22 Juli 39min

Kuinka kirja tehdään ja mitä se maksaa?

Kuinka kirja tehdään ja mitä se maksaa?

Millainen on kirjan liiketalous?Käsikirjoituksen kirjoittaminen on kirjan ylivoimaisesti aikaavievin ja kallein työvaihe, joka tosin suomalaisessa käytännössä on kustantamolle hallittavan kokoinen kul...

15 Juli 1h 1min

#105. Huhti–kesäkuun 2026 ostot ja myynnit

#105. Huhti–kesäkuun 2026 ostot ja myynnit

Toinen vuosineljännes on paketissa – on aika käydä läpi kvartaalin ostot ja myynnit.Mikä onnistui, mikä meni pieleen? Miksi ostin ja myin näitä yhtiöitä?Samalla arvioin, miten olen onnistunut tavoitte...

8 Juli 40min

#104. Aki Pyysing grillaa grillinpitäjä Karo Hämäläistä

#104. Aki Pyysing grillaa grillinpitäjä Karo Hämäläistä

Sadannen Grillin kunniaksi järjestetyissä Grillijuhlissa sijoittaja ja pokeriammattilainen Aki Pyysing maksoi kaikkien Grillillä vierailleiden puolesta potut makkaraperunoina ja pani grillinpitäjän te...

24 Juni 1h 7min

#103. Grilli-cup: Maailman paras osake?

#103. Grilli-cup: Maailman paras osake?

Grillin MM-jaksossa pelataan maailman osakeherruudesta. Markkina-arvoltaan 8 suurinta suomalaista ja 8 maailman suurinta yhtiötä mittelevät toisiaan vastaan knock-out-järjestelmällä. Kriteereinä ovat ...

17 Juni 26min

#102. Nokian Panimo & Janne Paavola – Grilli paikalla

#102. Nokian Panimo & Janne Paavola – Grilli paikalla

Nokian Panimo täräytti ensimmäiseltä vuosineljännekseltä kovat kasvuluvut: myytyjen litrojen määrä kasvoi peräti 22 prosentilla.Teknoyhtiömäistä kasvua selittää osaltaan pääsiäisen ajoittuminen. Tänä ...

10 Juni 1h 6min

Populärt inom Business & ekonomi

framgangspodden
badfluence
dynastin
varvet
uppgang-och-fall
avanzapodden
svd-tech-brief
fill-or-kill
rss-inga-dumma-fragor-om-pengar
tabberaset
lastbilspodden
rikatillsammans-om-privatekonomi-rikedom-i-livet
rss-borslunch
rss-kort-lang-analyspodden-fran-di
rss-dagen-med-di
rss-veckans-trade
borslunch-2
bathina-en-podcast
rss-dominoeffekten
rss-hos-psykologen