#38 TIINA - PUHU MURUN VASTAANOTOLLA
Puhu Muru5 Apr 2023

#38 TIINA - PUHU MURUN VASTAANOTOLLA

Jaksossa vastaanotolle tulee kahden lapsen 32-vuotias yksinhuoltaja äiti Tiina. Hän haluaa pohtia omaa haluttomuuttaan. Taustalla on ex-kumppanin haluttomuus, mikä nosti esiin syvemmältä kumpuavan tunteen omasta kelpaamattomuudesta. Tiina on kasvattanut vuosien varrella suojakuoren muiden ihmisten ja itsensä välille. Tunne, että on liikaa tai jotain on itsessä väärin kumpuaa häpeästä. Siihen kietoutuu vanhoillinen kasvatus lapsuudessa ja tunteiden piilottaminen, mikä jatkuu edelleen. On pitänyt pärjätä yksin, jopa elämää järisyttävän surun keskellä. Yksin ei kuitenkaan tarvitse pärjätä, Tiina saa tarvita apua. Puhumalla häpeä pienenee, empatialle tulee tilaa. Tiina käänsi vastaanotolla kasvonsa kohti valoa. Meidän Sinkku Bootcamp -verkkokurssi lähenee! Nyt sitä käy meidän huikea pilottiryhmä, heitä kurssi on koskettanut. Sinkku Bootcamp on rakennettu aivan uudella tavalla, se on ajastettu kurssi, te pääsette myös mukaan suljettuun Facebook -ryhmään ja lisäksi meillä on muutama Zoom -tapaaminen. Kaikki huipentuu meidän toukokuiseen Puhu Muru -tapahtumaan, missä Sinkku Bootcampilaiset ovat etusijalla - ilmoittautuminen aukeaa ekana Murusille. Kaikki tärkein tieto tulee ensimmäisenä meidän uutiskirjeen tilaajille eli Murusille, joten nyt kannattaa liittyä mukaan osoitteessa www.puhumuru.fi Lisäksi kun liityt Murusiin huhtikuun 2023 aikana osallistut mun One Off -terapiakäynnin arvontaan (arvo 249e) !!! <3

Avsnitt(80)

#40 ELLA - PUHU MURUN VASTAANOTOLLA

#40 ELLA - PUHU MURUN VASTAANOTOLLA

Jaksossa vastaanotolle saapuu 21-vuotias Ella. Hän on hiljattain eronnut heteronainen. Huono itsetunto, erityisesti riittämättömyyden tunne on vaivannut. Nyt hän haluaisi tutkia riittämättömyyden tunn...

19 Apr 20231h 20min

#39 ANNIKA - PUHU MURUN VASTAANOTOLLA

#39 ANNIKA - PUHU MURUN VASTAANOTOLLA

Jaksossa vastaanotolle saapuu 30-vuotias Annika. Hän on ollut yhdessä miehensä kanssa jo 10 vuotta, he elävät avioparina kahden perusarkea. Annika kokee olevansa elämässään hukassa ja häntä painaa eri...

12 Apr 20231h 19min

#37 ELINA - PUHU MURUN VASTAANOTOLLA

#37 ELINA - PUHU MURUN VASTAANOTOLLA

Jaksossa vastaanotolle saapuu 42-vuotias Elina. Nyt tuli hetki pysähtyä tutkimaan hänen omaa elämää ja seksuaalisuutta. Viimeiset vuodet ovat myllänneet ison kriisin sävyttämänä hänen avioliittonsa ja...

29 Mars 20231h 36min

#36  JOHANNA - PUHU MURUN VASTAANOTOLLA

#36 JOHANNA - PUHU MURUN VASTAANOTOLLA

Jaksossa 32-vuotias Johanna saapuu terapiavastaanotolle pohtimaan omaa tarinaansa. Hän haluaa löytää itsensä ensimmäistä kertaa elämässä, nyt sille on aikaa ja voimia. Tähän kaikkeen kuuluu myös seksu...

22 Mars 20231h 21min

#35 NINA & JANI - PUHU MURUN VASTAANOTOLLA

#35 NINA & JANI - PUHU MURUN VASTAANOTOLLA

Jaksossa 32-vuotias Nina ja 40-vuotias Jani tulevat vastaanotolleni pariterapiaan. Heidän kahdenkeskinen aika ja suhde on jäänyt vähemmälle keskellä ruuhkavuosia. Väsymys näyttelee omaa rooliaan. Seks...

15 Mars 20231h 29min

#34 MILLA - PUHU MURUN VASTAANOTOLLA

#34 MILLA - PUHU MURUN VASTAANOTOLLA

Jaksossa on meidän eli Puhu Muru Oy: mainos. Vastaanotolta 25-vuotias Milla toivoo tukea seksuaalisuuden ja seksielämän hoitamiseen keskellä pikkulapsivuosia. Miten voisi olla parempi puoliso? Miten r...

8 Mars 20231h 4min

#33 SIPE - PUHU MURUN VASTAANOTOLLA

#33 SIPE - PUHU MURUN VASTAANOTOLLA

Jakso on tehty kaupallisessa yhteistyössä Myllymuksujen kanssa. Vastaanotolle saapuu 29-vuotias Sipe. Hän pohtii kokemustaan seksuaalisesti aktiivisena naisena ja tunnetta kun on liikaa muille. Mistä ...

1 Mars 20231h 10min

Populärt inom Hälsa

somna-med-henrik
inga-beiga-morsor
rss-jossan-nina
rss-bara-en-till-om-missbruk-medberoende-2
alska-oss
rss-vuxna-pa-latsas
sexnoveller-deluxe
rss-viktmedicinpodden
johannes-hansen-podcast
not-fanny-anymore
angestpodden
brottarbroder
vinterpasset
sova-med-dan-horning
rss-the-house-podcast-3
rss-sjalsligt-avkladd
rss-basta-livet
sag-det-bara
rss-the-house-podcast-4
smartare-fitness-podden