Henkilökuva: Erittäin vaikea ADHD on varjostanut huippuvahti Pohjosen uraa ja elämää

Henkilökuva: Erittäin vaikea ADHD on varjostanut huippuvahti Pohjosen uraa ja elämää

Pääkallon podcastien henkilökuvasarjan viikon vieraana on LASB-maalivahti Santtu Pohjonen, 27. Pohjonen on ollut kiistatta vuosien ajan salibandyliigan huippuvahteja. Nykyisin Lahdessa pelaava Pohjonen aloitti liigauransa KrP:ssa juuri niinä vuosina, kun pirkanmaalaisseura teki nousua Suomen huippua kohden. Pohjonen kertoo hiukan kitkerästä lopusta, jonka jälkeen tie vei Steelersin kautta LASBiin, jossa Pohjonen on viihtynyt pitkään kosiskeluista huolimatta. Pohjonen kertoo avoimesti fyysisestä vammahistoriastaan, mutta myös elämää vaikeuttaneesta neurologisesta poikkeavuudesta eli ADHD:sta. Huippuvahdin mukaan diagnoosi ei ollut yllätys, mutta hän sai sen vasta vastikään. Pohjonen kertoo myös avoimesti vaikeuksista, joita ADHD on tuonut elämään ja osin myös pelaamiseen liittyen. Mitä Pohjonen ajattelee maalivahdin varusteista? Entä omasta torjuntatyylistään? Missä Lahdessa kannattaa vierailla? Nämä seikat selviävät haastattelun myötä. Haastattelijana toimii Pääkallon päätoimittaja Joel Siltanen. Haastattelu on pituudeltaan noin 45 minuuttia ja löydät sen Pääkallon podcastit-tililtä, joka löytyy useista podcast-palveluista, kuten Spotifysta ja Itunesista. Mainos: Onko Sinun työpaikkasi Suomen mestari vuosimallia 2025? Ilmoittautuminen turnaukseen on käynnissä: tyopaikkasalibandysm.fi Haastattelun sisältö Nuoruusvuodet ja liigaura - Lapsuus Hämeenlinnassa - Salibandy tuli elämään varkain - Nokian värikkäät vuodet - Paluu Hämeenlinnaan ja pitkä taival LASBissa - Loukkaantumishistorian jäljillä ADHD-diagnoosi - Levottomuuden juurisyyt? - ADHD:n vaikutus elämään? - Miten maalivahtipeliin keskittyminen onnistuu? - Pikkutarkkuus Maalivahtipelaaminen ja maajoukkue - Mikä on tärkeintä maalivahtipelaamisessa? - "Oma torjuntatyyli" - Tilastokuningas Pohjonen - Miksi maajoukkueen portit eivät ole auenneet? - Mitä Pohjonen on tehnyt kehittyäkseen? Mielipiteet - Ottelumäärä 26 vai 33? - Superfinaali vai sarja? - Maalivahdin varusteet: pitäisikö olla tarkempi linja varusteiden koossa? Elämä - Nykyinen työ - Harrastukset - Kirja/leffa/sarja/podi/musiikki -suositukset - Lahden ykkösnähtävyys?

Det här avsnittet är hämtat från ett öppet RSS-flöde och publiceras inte av Podme. Det kan innehålla reklam.

Avsnitt(336)

81. Kelpaako piste: Reportaasi MM-kisoista - "Urheiluhengen vastaista, että ei saisi ottaa parhaita mukaan"

81. Kelpaako piste: Reportaasi MM-kisoista - "Urheiluhengen vastaista, että ei saisi ottaa parhaita mukaan"

Kelpaako pisteen? intiaanikesä jatkuu, joten juhannuksena taiottiin kasaan jakso numero 81. Atte ja Niklas käyvät läpi 3v3-pelimuodon MM-kisat, kuulijakysymykset ja yllätyspuhelun. Voimatauolla pohdi...

23 Juni 1h 45min

80. Kelpaako piste: Ketkä mahtuvat divarin 3v3-tähdistöihin? "Mä otan helvetin fyysisen joukkueen"

80. Kelpaako piste: Ketkä mahtuvat divarin 3v3-tähdistöihin? "Mä otan helvetin fyysisen joukkueen"

Kelpaako pisteen? jakso numero 80 on kauden 2025-26 viimeinen. Jaksossa käydään jälleen sopiva määrä kuulumisia, jonka jälkeen pohditaan 3v3-divarijoukkueita tähdistöhengessä. Top3-listauksessa esite...

11 Juni 1h 1min

79. Kelpaako piste: Kysymyksiä ja vastauksia - "Onko Kotilainen kaikkien aikojen divari-siirto?"

79. Kelpaako piste: Kysymyksiä ja vastauksia - "Onko Kotilainen kaikkien aikojen divari-siirto?"

Kelpaako piste? kokoontui jakson numero 79 merkeissä ääninauhurin äärelle. Jaksossa vastaillaan kuulumisten jälkeen kuuntelijakysymyksiin. Jaksossa saadaan langan päähän Vesa Valonen Blackbirdsistä. ...

28 Maj 1h 26min

78. Kelpaako piste: Siirtohuhuja - "Ei parin sadan euron takia lähdetä vaihtamaan joukkuetta"

78. Kelpaako piste: Siirtohuhuja - "Ei parin sadan euron takia lähdetä vaihtamaan joukkuetta"

Kelpaako pisteen tuoreessa jaksossa tutkaillaan eritoten divarin siirtomarkkinoita. Kalenterivuosi on kääntynyt jo toukokuun puolelle ja divarijoukkueet latautuvat sekä valmistautuvat kuumeisesti kau...

17 Maj 1h 17min

51. Nostalgiapaloja: Aikamatka 1970-luvulle - näin sähly valtasi Suomen

51. Nostalgiapaloja: Aikamatka 1970-luvulle - näin sähly valtasi Suomen

Nostalgiapalojen jaksossa 51 tehdään erittäin mielenkiintoisen aikamatka 1970-uvulle. ”Kaikki alkoi vuoden 1974 syksyllä kun opiskeluporukan kanssa pelasimme ensimmäisen kerran sählyä. Pelin esitteli...

14 Maj 53min

6. Mattotalkoot: Liigakausi 2025-26 pakettiin - "Siihen nähden mitä odotettiin, olihan tämä pannukakku"

6. Mattotalkoot: Liigakausi 2025-26 pakettiin - "Siihen nähden mitä odotettiin, olihan tämä pannukakku"

6. Mattotalkoot: Liigakausi 2025-26 pakettiin - "Siihen nähden mitä odotettiin, olihan tämä pannukakku" by Pääkallo.fi

13 Maj 1h 55min

77. Kelpaako piste: Totuus julki: "Divarin mestarin ratkaiseminen on ollut seurojen pitkäaikainen tahtotila"

77. Kelpaako piste: Totuus julki: "Divarin mestarin ratkaiseminen on ollut seurojen pitkäaikainen tahtotila"

Useamman viikon tauon jälkeen Kelpaako piste kokoontui äänittämään jakson numero 77. Aiheena tällä kertaa Inssi-Divarigaala, jossa palkittiin mm. vuoden divariseura ja divaripelaaja. Gaalan lisäksi k...

11 Maj 1h 12min

76. Kelpaako piste: Kausiarvosanat - "Porilaisten kärkiäijille ei tule ohikausia ikinä"

76. Kelpaako piste: Kausiarvosanat - "Porilaisten kärkiäijille ei tule ohikausia ikinä"

Kelpaako pisteessä aika antaa Inssi-Divarijoukkueille kausiarvosanat. Käytössä totuttuun tyyliin ns. Tier-asteikko (S-A-B-C-D), jossa joukkueiden kautta arvioidaan odotuksiin nähden. Kausiarvosanojen...

16 Apr 1h 50min

Populärt inom Sport

bank-niva
tutto-balutto
alla-andra-kan-ga-hem
viaplay-f1-podcast
inside-blagult
fotbollskanalen-on-tour-em-2020
killradet
fotbollsmorgon
rss-viva-fotboll
under-isen
klubben
rss-offside-2
rss-90minsvenskan
hockeypuls
studio-allsvenskan
rss-rule-britannia
expressen-fotboll
oskyddat-samtal
forza-motorsport
expressen-fotboll-2