Tilaustalous muuttaa liiketoimintaasi, mutta miten? (Antti Pietilä ja Lassi Virtanen)

Tilaustalous muuttaa liiketoimintaasi, mutta miten? (Antti Pietilä ja Lassi Virtanen)

Ostamisen sijaan yhä useampi tuote tai palvelu tilataan kuukausimaksullisena. Leffoja ei vuokrata, vaan tilataan Netflix. Softaa ei osteta, asenneta ja ylläpidetä omalla palvelimella, vaan tilataan pilviohjelmisto. Tilaustalous, englanniksi subscription economy, tarkoittaa siirtymistä malliin, jossa tuotteita ja palveluita kulutetaan tilausmaksullisina palveluina. Maksetaan siis hyödystä, ei ominaisuuksista, ja maksetaan käytettäessä eli silloin, kun hyötyjä saadaan eikä hankintahetkellä.


Tilaustaloustrendin aloittivat ohjelmistot ja nyt jo suureksi kasvanut Software-as-a-Service eli pilviohjelmistoliiketoiminta. Nyt tilauspohjainen ja hyödyn palvelullistamiseen tähtäävä liiketoimintamalli leviää alalle kuin alalle. Liikkuminen esimerkiksi muuttuu tilauspohjaiseksi palveluksi, ja puhutaan Mobility-as-a-Service eli MaaS-toiminnasta. Partakoneita ei enää välttämättä osteta marketista, vaan Dollar Shave Club tuo kuukausittain partakoneen ja muut tarvikkeet kotiovelle. Verkkokaupassa ei enää välttämättä makseta toimituksesta per tilaus, vaan kuukausimaksulla voi ostaa niin paljon kuin sielu sietää, ja toimitukset maksavat silti vain muutaman punnan per kuukausi (Amazon Prime).


Tilauspohjaisuus ja palvelullistaminen eivät kuitenkaan onnistu tuosta noin. Liiketoimintamalli on monin paikoin kovin erilainen perinteisiin malleihin verrattuna.


Tässä podcastissa aihetta ovat avaamassa Loyalisticin perustaja Antti Pietilä, joka on Ohjelmisto- ja e-business ry:n SaaS-klubin perustajana ja vetäjänä ollut aiheen uranuurtajia Suomessa. Antin vieraana on Lassi Virtanen, toinen Pilvi Cloud Companyn perustajista ja Laurea-ammattikorkeakoulun tietojenkäsittelyn lehtori, joka on työskennellyt aiheen parissa niin ikään pitkään.


Jos haluat tietää lisää tilaustaloudesta, podcastin lopussa mainittiin Tien Tzuonin (Zuoran perustaja ja toimitusjohtaja) vuonna 2018 kirjoittama tilaustaloutta käsittelevä kirja "Subscribed", löydät sen täältä: https://www.zuora.com/subscribed/author/


Lue lisää markkinoinnin automaatiojärjestelmä Loyalisticista: https://loyalistic.com/fi/

Tutustu Antti Pietilään LinkedInissä: https://www.linkedin.com/in/anttipietila/

Tutustu Antti Pietilään Twitterissä: https://www.twitter.com/anttipietila/


Lue lisää Pilvi Cloud Companysta: https://www.pilvi.com/fi/

Tutustu Lassi Virtaseen LinkedInissä: https://www.linkedin.com/in/lassivirtanen/

Tutustu Lassi Virtaseen Twitterissä: https://twitter.com/lassifi

Det här avsnittet är hämtat från ett öppet RSS-flöde och publiceras inte av Podme. Det kan innehålla reklam.

Avsnitt(178)

Miten AI muuttaa rekrytointia ja työnhakua. Vieraana Rasmus Nybergh, Recright

Miten AI muuttaa rekrytointia ja työnhakua. Vieraana Rasmus Nybergh, Recright

Pieni, tuntematon yritys saa avoimesta paikasta 200 hakemusta. Samalla tekoäly on kaventanut hakemusten tasoerot niin, ettei rekrytoija enää erota jyviä akanoista. Etähaastattelussa vastassa voi olla ...

15 Sep 1h 26min

Softabusineksestä patenttibusinekseen. Vieraana Juha Holkkola, Fusion Layer

Softabusineksestä patenttibusinekseen. Vieraana Juha Holkkola, Fusion Layer

Yleensä ajatellaan, ettei softaa voi patentoida. Ei voikaan, mutta menetelmän voi.Tekijänoikeus suojaa vain toteutusta. AI koodaa samanlaisen hetkessä. Siksi patentoinnin merkitys on kasvamassa. Samal...

3 Sep 1h 9min

Kuinka 550 hengen kv-asiantuntijayritys johdetaan AI-aikaan. Vieraana Artti Aurasmaa, Staria

Kuinka 550 hengen kv-asiantuntijayritys johdetaan AI-aikaan. Vieraana Artti Aurasmaa, Staria

Staria on kasvattanut itsensä suomalaisesta tilitoimistosta Euroopan johtavaksi NetSuite-taloksi ja kansainvälisen taloushallinnon toimijaksi, joka palvelee asiakkaitaan jo 50 maassa. Mutta mitä tapah...

13 Aug 1h 26min

Smarp koulun penkiltä 10 M ARR:ään – nyt myyntiä AI:lla mullistamassa | Roope Heinilä, Optivian AI

Smarp koulun penkiltä 10 M ARR:ään – nyt myyntiä AI:lla mullistamassa | Roope Heinilä, Optivian AI

Roope Heinilä perusti Smarpin opiskelukaverien kanssa vuonna 2011 ilman koodaustaitoja ja ilman ulkopuolista rahoitusta. Kymmenen vuotta myöhemmin firma oli ylittänyt 10 miljoonan ARR:n, myynyt miljoo...

16 Juli 1h 48min

Myyjästä konekuljetusten SaaS-yrittäjäksi | Antti Huhtala, Siirrot Pro

Myyjästä konekuljetusten SaaS-yrittäjäksi | Antti Huhtala, Siirrot Pro

Antti Huhtala lähti rakentamaan Siirrot Prota ilman ohjelmistotaustaa, ilman valmiita vastauksia ja ilman erityistä suunnitelmaa siitä, mihin se johtaisi. Taustalla oli autoasentajan ja B2B-myyjän ura...

26 Juni 52min

Kuinka AI muuttaa softabusineksen ja onko koodarille enää työtä? Vieraana Juhana Harmanen, Gofore

Kuinka AI muuttaa softabusineksen ja onko koodarille enää työtä? Vieraana Juhana Harmanen, Gofore

Tekoäly ei muuta vain tapaa kirjoittaa koodia. Se muuttaa sitä, mitä ohjelmistot voivat tehdä, miten niitä hinnoitellaan, millaisia tiimejä tarvitaan ja mitä ylipäätään kannattaa rakentaa. Muutos ei t...

29 Maj 1h 23min

Paperista mobiiliin – Medanetsin matka 100+ sairaalaan Euroopassa | Juha-Matti Ranta

Paperista mobiiliin – Medanetsin matka 100+ sairaalaan Euroopassa | Juha-Matti Ranta

Terveydenhuolto on yksi suurimmista julkisen talouden kuluista, ja paine kasvaa joka vuosi. Silti uusien ratkaisujen käyttöönotto etenee hitaasti, hankintaprosessit ovat raskaita ja pilotit jäävät use...

15 Maj 1h 36min

Teamsiä korvaamassa | Mika Ahokas, Dream Broker

Teamsiä korvaamassa | Mika Ahokas, Dream Broker

Dream Broker on nyt yli kahden vuosikymmenen ikäinen videoviestintäyhtiö, joka on kasvanut pohjoismaisesta startupeista kahdeksan maan toimijaksi ja käynyt jo 10 miljoonan liikevaihdon toisella puolel...

5 Maj 1h 9min

Populärt inom Business & ekonomi

framgangspodden
varvet
rss-jossan-nina
rss-borsens-finest
svd-tech-brief
24fragor
avanzapodden
uppgang-och-fall
badfluence
rss-inga-dumma-fragor-om-pengar
lastbilspodden
fill-or-kill
rss-dagen-med-di
rss-kort-lang-analyspodden-fran-di
rss-wallnor-pm
rikatillsammans-om-privatekonomi-rikedom-i-livet
bilar-med-sladd
tabberaset
borsmorgon
kapitalet-en-podd-om-ekonomi