#43 JOHANNA - PUHU MURUN VASTAANOTOLLA
Puhu Muru10 Maj 2023

#43 JOHANNA - PUHU MURUN VASTAANOTOLLA

Jaksossa vastaanotolle saapuu 33-vuotias nainen. Johanna on avoin hetero ja ollut naimisissa jo 15 vuotta, parilla on kaksi yhteistä lasta. Elämäntilannetta kuvaa hyvin ruuhkavuodet ja terapiassa hän haluaisikin pysähtyä oman itsensä ääreen. Kysymys kuka minä olen, miten äitiys on muuttanut minua, mitä kaikkea on oikeasti tapahtunut ja samalla pohtia oman nautinnon löytämistä uudelleen. Pitkä suhde kaksin ja hyppy vanhemmuuteen. Kaksi hyvin erilaista synnytystä, kehonmuutoksen tuoma myllerrys ja kateus sekä iso kysymys mihin hävisi spontaani seksi suhteestamme ja miltä pimppi tuntuu synnytyksen jälkeen? Miten rakkaita nuo muistot ovat, miten niihin silti kuuluu kipua. Mikä ilo Johannassa on läsnä, kun hän pohti mikä oli se hetki, kun vallaton, spontaani rämäpää palasi takaisin äitisukelluksesta. Kyyneliltä ei vältytä ja rakkautta ei puutu, tällä käynnillä puhutaan rehellisesti ja kumppanin merkitys sanoitetaan kauniisti. Oletko jo mun uutiskirjeen tilaaja eli Murunen? Kun liityt toukokuun 2023 Murusiin aikana osallistut huikeaan Hotel Havenin viikonloppulahjakortin kahdelle arvontaan (alk.210e) ja toki tämän voi käyttää yksinkin. Samalla pääset myös mukaan tähän spessu jengiini, mille kaikki tieto tulee ekana ja aina vähän enemmän kuin muille. Ja koska me haluamme juhlia kaikkia äitejä - niin KAIKKI Puhu Muru Akatemian verkkokurssit ovat äitienpäivä viikonlopun ajan pe. 12.5-su.14.5.2023 puoleen hintaan! Saat -50% koodilla: supermama -> suuntaa siis osoitteeseen www.puhumuru.shop ja liity Murusiin sekä nappaa sinulle paras verkkokurssimme. Kaikki verkkokurssit ovat voimassa vuoden ja niillä on 30 päivän tyytyväisyystakuu. <3 P.s Jos haluat antaa verkkokurssin lahjana, laitathan meiliä: info@puhumuru.fi

Avsnitt(85)

VILLE Paljastuminen itselle

VILLE Paljastuminen itselle

Vaikenemisen ja välttämisen kulttuurissa kasvaminen kasvatti kovan kuoren. Havahtuminen omaan pahaan oloon, sysäsi matkalle kohtia kysymystä kuka minä olen.

2 Dec 202551min

KATRIINA Seksuaalikasvatus special

KATRIINA Seksuaalikasvatus special

Toivejaksossa käydään läpi, mitä on seksuaalikasvatus. Miksi seksuaalikasvatus on niin tärkeää. Ja mitä sinun tulisi tietää aikuisena. Vieraana jaksossa Kätilöliiton puheenjohtaja ja THL:n seksuaalika...

2 Dec 202553min

MATTI Muru ja minä - kulissien takaa

MATTI Muru ja minä - kulissien takaa

Me jatketaan Murun kanssa siitä, mihin viimeksi jäätiin. Rehellistä, aitoa puhetta kymmenen vuotta kestäneestä rakkaustarinastamme ruuhkavuosien värittämällä maaperällä.

2 Dec 202558min

AUNE-ELINA Kahden maailman välissä

AUNE-ELINA Kahden maailman välissä

Herätysliike luo kuplan muun maailman sisälle. Kysymys kuka minä olen nousee kasvun myötä eikä seksuaalisuus häviä vaikenemalla siitä. Yhteisön luomien sääntöjen alta voi kuitenkin löytää oman itsensä...

2 Dec 20251h 6min

VELI Horjuvin askelin kohti syvempää rakkautta

VELI Horjuvin askelin kohti syvempää rakkautta

Kun kovisnaamarin alla on herkkä mies, tarvitaan sydämen rohkeutta, jotta se kuka ihminen todella on, pääsisi esiin.

2 Dec 202537min

SABAN Sydämestä rohkea

SABAN Sydämestä rohkea

Rakkauden hinta ei voi määrittää. Miltä tuntuu tulla samaan aikaan hylätyksi ja rakastetuksi?

2 Dec 202552min

LASSE On tärkeää näyttää omat särönsä

LASSE On tärkeää näyttää omat särönsä

Patriarkaatin murtuminen. Me too - kampanja. Uskalla hylätä tuhoisat isän mallit. Mitä muutos tarkoittaa yksilötasolla?

2 Dec 202535min

TUOMAS Eron jättämä haava

TUOMAS Eron jättämä haava

Yksi tunne avioerosta erottuu ja se on syyllisyys. Miten sen kanssa oppii elämään ja koska on aika antaa itselle anteeksi?

2 Dec 202548min

Populärt inom Hälsa

somna-med-henrik
rss-bara-en-till-om-missbruk-medberoende-2
rss-jossan-nina
inga-beiga-morsor
rss-vuxna-pa-latsas
angestpodden
johannes-hansen-podcast
not-fanny-anymore
rss-viktmedicinpodden
sexnoveller-deluxe
sova-med-dan-horning
sa-in-i-sjalen
rss-sjalsligt-avkladd
brottarbroder
alska-oss
tyngre-radio
rss-basta-livet
rss-fet-fakta-podcast
tyngre-traningssnack
sex-pa-riktigt-med-marika-smith