Pitäisikö mineraaliaarteet jättää merenpohjaan?
Utelias mieli6 Sep 2023

Pitäisikö mineraaliaarteet jättää merenpohjaan?

Syvä meri alkaa sieltä, minne auringonvalo ei yllä, yleensä noin 200 metrin syvyydestä. Kun sinne sukeltaa ja pistää sukellusveneestä valot pois, alkaa ikkunan takana näkyä hohtavia valonpilkahduksia. Tämä maailma on tuttu tutkija Laura Kaikkoselle, joka tutkii ihmisen vaikutusta syvään mereen. Yhteiskunnan sähköistymisen myötä kiinnostus syvänmeren mineraaliesiintymien hyödyntämiseen kasvaa, mutta voiko mineraalien kaivaminen merenpohjasta olla kestävää? Utelias mieli on Helsingin yliopiston podcast, joka puhuu tieteestä tunteella.

Avsnitt(57)

Miksi äänestämme niin kuin äänestämme?

Miksi äänestämme niin kuin äänestämme?

Suomalaiset voi jakaa äänestäjinä karkeasti neljään ryhmään. Mutta kuinka tietoisia päätöksiä teemme äänestyskopissa?  Kiinnostus politiikkaa kohtaan on ollut Suomessa kasvussa koko 2000-luvun, ja pol...

15 Mars 20231h

Mitä olemme ymmärtäneet väärin lihavuudesta?

Mitä olemme ymmärtäneet väärin lihavuudesta?

Ihmisen terveyttä ei voi päätellä siitä, minkäkokoinen hän on. Siitä huolimatta lihavuuteen liittyy vahva stigma, jonka mukaan ylipaino tuottaa kaikille samanlaiset terveysriskit ja laihtuminen on kii...

21 Dec 202234min

Mihin kaikkeen kvanttitietokone pystyy?

Mihin kaikkeen kvanttitietokone pystyy?

Kvanttitietokoneilta odotetaan suuria. Ne voivat mahdollistaa asioita, joita toistaiseksi on mahdotonta tehdä: merkittävästi nopeampaa lääkekehitystä, salakirjoitusmenetelmien murtamista ja koneoppimi...

7 Dec 202231min

Kuka hyväksytään suomalaiseksi?

Kuka hyväksytään suomalaiseksi?

Puhtaita identiteettejä ei ole olemassakaan, vaan meissä risteää useita eri tarinoita, joita kerromme itsestämme. Silti jotkut hyväksytään helpommin esimerkiksi suomalaisuuden piiriin kuin toiset, san...

23 Nov 202231min

Kuka on ympäristökansalainen?

Kuka on ympäristökansalainen?

Ihmisen ajattelun ja käyttäytymisen välillä on kuilu, eivätkä arvot läheskään aina näy toiminnassa: Arvostamme ympäristöä, mutta toimimme ympäristölle ja ilmastolle vahingollisesti. Toisaalta yhteisku...

9 Nov 202229min

Onko soluilla muisti?

Onko soluilla muisti?

Ympäristö, geenit ja sattuma tekevät meistä sen, mitä olemme. Epigenomi on palanen geenien ja ympäristön vaikutusten – esimerkiksi unen määrän, ravinnon laadun tai ilmansaasteille altistumisen – välis...

25 Okt 202227min

Miten syömisen ja ruoantuotannon pitää muuttua?

Miten syömisen ja ruoantuotannon pitää muuttua?

Tapa, jolla tuotamme ruokaa ja syömme, kiihdyttää ilmastonmuutosta ja luontokatoa. Se ei myöskään takaa, että kaikille riittää tarpeeksi ravitsevaa ruokaa. Meillä on kiire muuttaa maapallon ruokajärje...

11 Okt 202233min

Miten Eurooppa saadaan irti Venäjän energiasta?

Miten Eurooppa saadaan irti Venäjän energiasta?

Venäjän öljyn- ja kaasuntuotantolaitokset sijaitsevat Siperiassa, noin Etelä-Suomen kokoisella alueella. Siellä tuotetaan puolet Venäjän valtion budjetista. Se, että resurssit ovat keskitetyt, yllyttä...

27 Sep 202232min

Populärt inom Vetenskap

dumma-manniskor
p3-dystopia
allt-du-velat-veta
svd-nyhetsartiklar
rss-vetenskapsradion
det-morka-psyket
kapitalet-en-podd-om-ekonomi
rss-ufo-bortom-rimligt-tvivel-2
rss-vetenskapsradion-2
medicinvetarna
dumforklarat
sexet
hacka-livet
paranormalt-med-caroline-giertz
barnpsykologerna
vetenskap-och-halsa
rss-tidslinjen-podcast
vetenskapsradion
doden-hjarnan-kemisten
bildningspodden