Nuorten mielenterveys. Vieraana Terapeuttiville

Nuorten mielenterveys. Vieraana Terapeuttiville

Mielen puolikkaiden toisessa jaksossa puhutaan nuorten mielenterveydestä. Vieraana on Terapeuttiville eli sosiaalisesta mediasta tuttu psykoterapeutti Ville Merinen. Ville tuottaa mielenterveyssisältöjä muun muassa TikTokiin, Instagramiin, YouTubeen ja Twitchiin, joissa hänen sisältöjään on katsottu satoja tuhansia kertoja. Ville avaa myös omaa tarinaansa, mikä hänelle tuo toivoa ja millaista tukea hän itse toivoi nuorena, kun oli hankalaa.

Mielen puolikkaat -podcastissa kaksi ihmistä pysähtyy puhumaan mielenterveydestä. Se koskettaa meistä jokaista. Haastattelijana toimii psykologi Frans Horneman, joka työskentelee MIELI ry:ssä Itsemurhien ehkäisykeskuksen päällikkönä. Podcast ilmestyy kerran kuukaudessa.

Podcastia tuottaa MIELI Suomen Mielenterveys ry. Järjestön perustehtävä on mielenterveyden edistäminen ja ongelmien ehkäisy.

Avsnitt(30)

Ero ja mielenterveys. Vieraana Matti Lepistö

Ero ja mielenterveys. Vieraana Matti Lepistö

Toimittaja Matti Lepistö meni naimisiin Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa. Liitto päättyi eroon, mikä oli hänelle valtava pettymys. Mielen puolikkaiden uudessa jaksossa keskustellaan Lepistön kanssa ...

11 Mars 202428min

Miksi tarvitaan terapiatakuu? Vieraana Kristian Wahlbeck

Miksi tarvitaan terapiatakuu? Vieraana Kristian Wahlbeck

Mielen puolikkaiden uuden jakson vieraana on MIELI ry:n johtava asiantuntija Kristian Wahlbeck, jonka kanssa keskustellaan terapiatakuusta ja nuorten mielenterveydestä. Wahlbeck kertoo, mikä terapiata...

31 Jan 202429min

Miten mielenterveyspalvelut korjataan? Vieraana Jesper Ekelund

Miten mielenterveyspalvelut korjataan? Vieraana Jesper Ekelund

Mielen puolikkaiden uuden jakson vieraana on HUSin johtava psykiatri Jesper Ekelund. Hänen kanssaan puhutaan mielenterveyspalveluiden tilasta Suomessa. Ekelund kertoo, mitä mielenterveysdiagnooseista ...

22 Dec 202334min

Miehen lapsettomuus. Vieraana Jaakko Mustakallio

Miehen lapsettomuus. Vieraana Jaakko Mustakallio

Mielen puolikkaiden uuden jakson vieraana on poliitikko Jaakko Mustakallio, jonka kanssa keskustellaan tahattomasta lapsettomuudesta. Mustakallio sai yllättäen kuulla olevansa hedelmätön käytyään tutk...

19 Nov 202328min

Rahapeliriippuvuus. Vieraana Jerry Voutilainen

Rahapeliriippuvuus. Vieraana Jerry Voutilainen

Mielen puolikkaiden uuden jakson vieraana on Veikkausliigan FC Hongan keskikenttäpelaaja Jerry Voutilainen. Hänen kanssaan keskustellaan rahapeliriippuvuudesta. Voutilainen salaili riippuvuuttaan vuos...

31 Okt 202322min

Tanssi, vanheneminen ja kuolema. Vieraana Jorma Uotinen

Tanssi, vanheneminen ja kuolema. Vieraana Jorma Uotinen

Mielen puolikkaiden yhdeksännen jakson vieraana on palkittu koreografi ja tanssija Jorma Uotinen. Uotinen sai alkuvuodesta vakavan aivoinfarktin, joka vei hänet viikoiksi sairaalahoitoon. Hänen kanssa...

27 Sep 202321min

Rasismi. Vieraana Mohammad Al-Emara

Rasismi. Vieraana Mohammad Al-Emara

Mielen puolikkaiden kahdeksannessa jaksossa keskustellaan rasismista ja sen vaikutuksista mielenterveyteen. Vieraana on jalkapallotuomari Mohammad Al-Emara, joka ensimmäisenä tuomarina Suomessa keskey...

30 Aug 202330min

Homoseksuaalisuus ja jääkiekko. Vieraana Janne Puhakka

Homoseksuaalisuus ja jääkiekko. Vieraana Janne Puhakka

Mielen puolikkaiden seitsemännessä jaksossa puhutaan siitä, millaista on olla homo konservatiivisessa jääkiekkoyhteisössä. Jakson vieras Janne Puhakka on ensimmäinen SM-liigassa pelannut jääkiekkoilij...

27 Juni 202334min

Populärt inom Hälsa

somna-med-henrik
rss-bara-en-till-om-missbruk-medberoende-2
rss-jossan-nina
inga-beiga-morsor
angestpodden
sexnoveller-deluxe
not-fanny-anymore
johannes-hansen-podcast
sova-med-dan-horning
rss-viktmedicinpodden
rss-vuxna-pa-latsas
sa-in-i-sjalen
rss-sjalsligt-avkladd
rss-fet-fakta-podcast
brottarbroder
sex-pa-riktigt-med-marika-smith
rss-angra-inget-3
rss-basta-livet
rss-traningsklubben
rss-relationsrevolutionen