Haastattelu: Mikä oli gonzosta ammentanut ReeoTV?

Haastattelu: Mikä oli gonzosta ammentanut ReeoTV?

ReeoTV:n takana olivat aikoinaan salibandymedioissa pitkään vaikuttanut Reeo Tiiainen sekä Mikko Nurminen. Tiiainen toimi ohjelman juontajana. Vuonna 2004 kuvatuissa ohjelmissa haastatellaan muun muassa Hexi Artevaa, Kurre Westerlundia, J-P Lehtosta sekä edellisenä vuonna pääministerinä ryvettynyttä Anneli Jäätteenmäkeä. Gonzosta ammentavasta sarjasta on kuvattu kolmaskin jakso, jota ei ole toistaiseksi julkaistu. Teimme Tiiaisen kanssa ohesta kuunneltavan audiohaastattelun kotiluolistamme käsin. Haastattelussa kerrotaan muun muassa sitä miten homma lähti liikkeelle, miten ohjelmaa tehtiin, mistä se ammensi, miten sitä levitettiin ennen Youtube-aikaa ja pohditaan miksei vastaavanlaisia tuotoksia ole sittemmin nähty eetterissä. Löydät haastattelun myös Itunesista, Spotifysta ja Acastista.

Avsnitt(298)

2. KalloCast: Salibandy, sääntömuutokset ja olympialaiset

2. KalloCast: Salibandy, sääntömuutokset ja olympialaiset

Kallocastin kauden kakkososiossa otetaan kantaa viime aikojen kuumaan perunaan eli IFF:n pohdintoon, jonka perusteella otteluiden peliaikaa olisi muuttumassa muotoon 3x 15 minuuttia ja joukkueiden kokoonpano kavennettaisiin muotoon 15+3 ensiksi arvokisoissa. Pääkallo.fi:n Joel Siltanen ja Toni "Ylijohtava" Lötjönen keskustelevat aiheista noin tunnin ajan. Keskustelussa keskitytään muun muassa muutosten mahdollisiin vaikutuksiin lajin luonteen suhteen, salibandyn tulevaisuuteen ja erityisesti olympiakisoihin, jotka kummittelevat muutosehdotelmien taustella.

25 Okt 20181h

1. KalloCast: Miesten salibandymaajoukkue suurennuslasin alla: "Nykky on kuin teflonia"

1. KalloCast: Miesten salibandymaajoukkue suurennuslasin alla: "Nykky on kuin teflonia"

Pääkallo.fi palaa podcastien maailmaan. Isäntänä toimii Pääkallo.fi:n päätoimittaja Joel Siltanen ja asiantuntevana kommentaattorina Toni "Ylijohtava" Lötjönen. Podcast on osaltaan samaa sarjaa kuin sivustolla julkaistut tekstimuotoiset Ylijohtavan hornankattila-artikkelit. Keskusteluissa käydään läpi miesten maajoukkueen kokoonpanoa EFT-turnauksessa ja MM-kisoissa. Mika Kohosen asemaa maajoukkueessa puidaan erillisenä osiona. Myös Petteri Nykky saa osansa, ja maajoukkuevalmennuksen toimintaa pohditaan maajoukkueen tulosten ja toimintatapojen kautta. Suomi kohtaa EFT-turnauksessa Ruotsin, Sveitsin ja Tshekin, ja näitä maita arvioidaan peilaten tulosten sekä esitysten mukaan suhteessa Suomeen ja Prahan kisoihin. Lötjönen valitsee lähetyksessä oman MM-joukkueensa ja samalla pähkäillään mahdollisia tulevaisuuden nimiä miesten maajoukkueeseen. Lopuksi molemmat arvaavat vielä miten Suomelle käy 1.-9.12. pelattavassa MM-turnauksessa.

18 Okt 20181h 8min

Populärt inom Sport

tutto-balutto
viaplay-f1-podcast
sillypodden
under-isen
killradet
rss-viva-fotboll
fotbollsmorgon
sportbladets-premier-league-podd
rss-rule-britannia
tuttosvenskan
hockeypuls
fotbollskanalen-on-tour-em-2020
rss-tv4-hockey-podden
hunden-katten-glassen-en-blavit-podcast
sportbladet-allsvenskan
lundh
rss-ghip-googlare-har-inga-polare
when-we-were-kings
studio-allsvenskan
hockeymorgon-2