KT Samuli Ranta ei olisi ikinä uskonut, mihin kaikkeen väitöskirjan tekeminen hänet vei
Tohtorin vuoro28 Juni 2023

KT Samuli Ranta ei olisi ikinä uskonut, mihin kaikkeen väitöskirjan tekeminen hänet vei

Tutkijatohtori Samuli Ranta Itä-Suomen yliopistosta ei olisi uskonut, että hän joskus kirjoittaa englannin kielellä artikkeleita ja kirjoittaa kirjoja. Ne eivät nimittäin olleet kouluaikoina hänen vahvuuksiaan. Hän kertoo, että väitöskirjan tekeminen oli prosessi, jonka aikana parhaimmillaan luodaan verkostoja ja asioita opitaan pikku hiljaa. Samuli koki tärkeänä, että oli saman rytminen ohjaajansa kanssa, jolta sai nopeasti vastauksia kysymyksiinsä. Fiilikset voivat vaihdella oman osaamisen suhteen ja oma osaaminen voi tuntua välillä heiveröiseltä, koska hommaa tehdään ensimmäistä kertaa ja aika paljon yksin. Vasta väitösprosessin jälkeen Samuli tajusi, että monella muullakin oli samoja ja vielä suurempiakin ongelmia. Väitöskirjaan liittyvistä haasteista pitäisikin puhua avoimemmin.

Täällä väitöskirja; Positiivinen pedagogiikka suomalaisessa varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa

Lapin yliopisto: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-337-217-7


Avsnitt(18)

Populärt inom Utbildning

historiepodden-se
rss-bara-en-till-om-missbruk-medberoende-2
det-skaver
harrisons-dramatiska-historia
nu-blir-det-historia
rss-viktmedicinpodden
johannes-hansen-podcast
not-fanny-anymore
roda-vita-rosen
rss-foraldramotet-bring-lagercrantz
sektledare
allt-du-velat-veta
i-vantan-pa-katastrofen
sa-in-i-sjalen
rss-sjalsligt-avkladd
sex-pa-riktigt-med-marika-smith
rss-basta-livet
rikatillsammans-om-privatekonomi-rikedom-i-livet
rss-pa-insidan-med-bjorn-rudman
rss-traningsklubben