”Se ei ollut pelkkää tutkimusta, se oli elämää” – Marja-Liisa Swantz, uraauurtava elävän tiedon etsijä
Radio Antro14 Mars 2016

”Se ei ollut pelkkää tutkimusta, se oli elämää” – Marja-Liisa Swantz, uraauurtava elävän tiedon etsijä

Helmikuussa sain kunnian haastatella suomalaisen antropologian ja kehitystutkimuksen pioneeria, professori Marja-Liisa Swantzia tämän 90-vuotispäivän johdosta. Professori Swantz on pitkälti Tansaniaan sijoittuneen uransa aikana ehtinyt tehdä laaja-alaista kulttuurista ja kehitystutkimusta, ja johtaa esimerkiksi Suomen ensimmäistä kehitystutkimusprojektia. Hän on hoitanut sosiaali- ja kulttuuriantropologian virkoja Helsingin yliopistossa, tullut nimitetyksi Helsingin yliopiston kehitysmaatutkimuksen laitoksen ensimmäiseksi johtajaksi, ja vaikuttanut myös yliopistoissa Suomen ulkopuolella.

The post ”Se ei ollut pelkkää tutkimusta, se oli elämää” – Marja-Liisa Swantz, uraauurtava elävän tiedon etsijä appeared first on AntroBlogi.

Avsnitt(539)

Myös juustot ovat osa kulttuuria

Myös juustot ovat osa kulttuuria

Juustot ovat osa globaalia ruokakulttuuria ja niiden kuluttaminen yhdenmukaistuu eri puolilla maailmaa. Juustoihin liitetään erilaisia mielikuvia alkuperämaan perusteella, ja eri juustot kuuluvat hyvi...

22 Feb 201815min

Kava ja “rakentava juominen”

Kava ja “rakentava juominen”

Juomat rakentavat tuntemamme maailman, asettavat sille selkeitä rajoja ja antavat sille muodon: yhden juoman katsotaan tekevän juojastaan työkykyisen, toinen siirtää juojan työajalta vapaalle; kolmatt...

21 Feb 201812min

Juominen jää ruokaintoilun varjoon – juoma on mahtava symboli

Juominen jää ruokaintoilun varjoon – juoma on mahtava symboli

Juotko janoosi vai siksi, että juominen yhdistää ja kertoo identiteetistäsi? Juomat jäävät helposti huomiossa ruoan varjoon: keskustellaan ruokakulttuurista, kehitetään ruokalajeja ja katsotaan kokki-...

20 Feb 201811min

Ihmistä ymmärtävän terapeutin jäljillä

Ihmistä ymmärtävän terapeutin jäljillä

The post Ihmistä ymmärtävän terapeutin jäljillä appeared first on AntroBlogi.

15 Feb 201813min

Kyteekö ryhmäseksissä vallankumouksen kipinä?

Kyteekö ryhmäseksissä vallankumouksen kipinä?

The post Kyteekö ryhmäseksissä vallankumouksen kipinä? appeared first on AntroBlogi.

13 Feb 201811min

Rambo pelastaa länsimaalaisia – ja muita merkkejä banaalista oksidentalismista

Rambo pelastaa länsimaalaisia – ja muita merkkejä banaalista oksidentalismista

The post Rambo pelastaa länsimaalaisia – ja muita merkkejä banaalista oksidentalismista appeared first on AntroBlogi.

6 Feb 201812min

Epäpoliittinen itsemurha

Epäpoliittinen itsemurha

The post Epäpoliittinen itsemurha appeared first on AntroBlogi.

1 Feb 201812min

Suomalaisen työuupumuksen asiantuntija

Suomalaisen työuupumuksen asiantuntija

The post Suomalaisen työuupumuksen asiantuntija appeared first on AntroBlogi.

30 Jan 20188min

Populärt inom Politik & nyheter

aftonbladet-krim
rss-krimstad
svenska-fall
p3-krim
spar
aftonbladet-daily
flashback-forever
politiken
rss-sanning-konsekvens
rss-krimreportrarna
motiv
rss-vad-fan-hande
blenda-2
rss-flodet
rss-frandfors-horna
rss-expressen-dok
grans
rss-aftonbladet-krim
svd-ledarredaktionen
ett-rent-noje