Abortti ja kapinallinen alapääni
Radio Antro13 Apr 2017

Abortti ja kapinallinen alapääni

Moderni lääketiede julistaa antavansa naisille valtuudet omien kehojensa kontrolloimiseen. Naiset, joilla on pääsy lääketieteen palveluiden pariin, ovat historiallisesti ennen näkemättömällä tavalla vapaita. Tämän artikkelin pohjana on näkemys, jonka mukaan naisen oikeus kontrolloida omaa kehoaan on tavoittelemisen arvoinen asia. Abortilla on monenlaisia poliittisia ulottuvuuksia, ja toisinaan se tulkitaan virheellisesti tämän kontrollin pettämiseksi.

The post Abortti ja kapinallinen alapääni appeared first on AntroBlogi.

Avsnitt(539)

Onko sinullakin puuystävä?

Onko sinullakin puuystävä?

Millainen on suomalaisten suhde puihin? Ihmisen ja puun lajienvälinen suhde on tutkimusaiheena monimuotoinen ja ansaitsee tarkastelun niin biologian, kulttuurin kuin taiteenkin kannalta. Ihmisen suhte...

12 Dec 201912min

Reggae oli ääni apartheidia vastaan

Reggae oli ääni apartheidia vastaan

Vuoden 2019 kuluessa keskustelu miehisyydestä ja toksisesta maskuliinisuudesta on kasvanut entisestään niin Suomessa kuin maailmallakin. Antropologinen tieto voi tässäkin keskustelussa auttaa näkemään...

10 Dec 201914min

Linnan juhlat antropologien kommenttiraidalla

Linnan juhlat antropologien kommenttiraidalla

Miltä Linnan juhlat näyttävät antropologien silmin? Suomen kenties tärkein valtiollinen rituaali on kansakunnan yhteisen historian rakentaja, politiikan estradi ja kansallisten ideaalien näyteikkuna.

6 Dec 201917min

Arkipäiväistynyt trauma

Arkipäiväistynyt trauma

Trauma on psykiatrinen diagnoosi ja mielen häiriötila, joka on tullut laajalle yleisölle tutuksi suuronnettomuuksien ja terrori-iskujen jälkihoidon seurauksena. Ajan saatossa trauma terminä on laajent...

5 Dec 201912min

Lavatanssien tahti soi muistoissa

Lavatanssien tahti soi muistoissa

Lavatanssit ovat tulleet parin kolmen vuosikymmenen aikana unohdukseen vaipuvasta kansanperinteestä osaksi kansallista kulttuuriperintöämme. Vanhojen ihmisten nuoruudenmuistelut kertovat eloisasta lav...

3 Dec 201919min

2000-luvun futiksessa myös maajoukkueet ovat monikansallisia

2000-luvun futiksessa myös maajoukkueet ovat monikansallisia

Miesten jalkapallomaajoukkue Huuhkajat eteni historiallisesti kesän 2020 EM-kisoihin. Huuhkaja-fanien enemmistöä maajoukkueen monikulttuuristuminen ei haittaa, vaan pelaajien taidot ja asenne ratkaise...

28 Nov 201921min

Stand-upissa huumori on henkilökohtaista, nauraminen sosiaalista

Stand-upissa huumori on henkilökohtaista, nauraminen sosiaalista

Huumori on yhtä aikaa sekä äärimmäisen yksilöllistä ja tilannesidonnaista, että tiettyjä kulttuurisia ja jopa universaaleja kaavoja noudattavaa. Miten huumorintaju liittyy minäntajuun stand-up komiika...

19 Nov 201914min

Lottounelmia ja tulonsiirtoja köyhiltä rikkaille

Lottounelmia ja tulonsiirtoja köyhiltä rikkaille

Mediassa näkyvä keskustelu rahapelaamisesta pyörii pitkälti pelihaittojen ympärillä. Mutta onko pelaaminen yksinomaan typerää, vai voiko siihen sisältyä myös tietynlaista rationaalisuutta?

14 Nov 201917min

Populärt inom Politik & nyheter

aftonbladet-krim
svenska-fall
p3-krim
rss-krimstad
flashback-forever
aftonbladet-daily
politiken
rss-krimreportrarna
spar
rss-vad-fan-hande
rss-sanning-konsekvens
motiv
blenda-2
rss-flodet
rss-frandfors-horna
dagens-eko
svd-ledarredaktionen
grans
olyckan-inifran
rss-aftonbladet-krim