Talouskasvun jälkeinen tutkimus
Radio Antro3 Maj 2019

Talouskasvun jälkeinen tutkimus

Havainnot maapallon resurssien rajallisuudesta sekä epätasaisesta jakautumisesta haastavat talouskasvupakkoa, mikä kannustaa miettimään talousajattelua uudestaan. Vaikka joidenkin kasvukriitikoiden mukaan talouden pohdinta kuuluu kaikille, kaikkien kokemuksen huomioiminen ei ole itsestäänselvyys. Tulokulmia-kolumnissa tutkija Eeva Houtbeckers kertoo, mitä annettavaa antropologialla on kasvutalouden jälkeiselle ajalle.

Det här avsnittet är hämtat från ett öppet RSS-flöde och publiceras inte av Podme. Det kan innehålla reklam.

Avsnitt(541)

Enkeleitä ja muita lisättyjä todellisuuksia

Enkeleitä ja muita lisättyjä todellisuuksia

Ihmisille on luontevaa elää useammassa todellisuudessa yhtä aikaa. Käsin kosketeltavan todellisuuden lisäksi elämme usein myös jollain toisella todellisuuden alueella – niitä voi kutsua muodikkaasti l...

3 Maj 201815min

Lasten sukupuolikäsitykset sosiaalisissa suhteissa

Lasten sukupuolikäsitykset sosiaalisissa suhteissa

Alle murrosikäisten lasten sukupuolikokemuksiin ja -käsityksiin sekä sukupuolen esittämiseen liittyvää kokemusperäistä tutkimusta on tehty kansainvälisesti hälyttävän vähän. Miten sukupuoli ja sukupuo...

27 Apr 201814min

Kirjeitä kentältä: Sierra Oscar Sierra

Kirjeitä kentältä: Sierra Oscar Sierra

Antropologinen kenttätyö on hidasta, intensiivistä ja kokonaisvaltaista, ja sivupolkuja on usein vaikeaa välttää. Mutta milloin tutkimus tulisi osata kentän osalta lopettaa? Mistä tutkija tietää, kuin...

26 Apr 20188min

Suomalainen mies #metoon häpeäpaalulla

Suomalainen mies #metoon häpeäpaalulla

Viime lokakuussa Yhdysvalloissa alkunsa saanutta metoo-kampanjaa on verrattu ilmiönä jopa naisten äänioikeuden saavuttamiseen. Liikettä on kuitenkin kritisoitu miesten liiallisesta syyllistämisestä. “...

24 Apr 201821min

Työkentällä: Ihmiset kulttuuripolitiikan keskiöön

Työkentällä: Ihmiset kulttuuripolitiikan keskiöön

Taide ei sanonnan mukaan tunne rajoja – vaan taitaapa tuntea sittenkin. Suomessa kulttuuripolitiikalla ohjataan luovan kentän mahdollisuuksia tarjota taide- ja kulttuurikokemuksia. Ilman valtion, kunt...

19 Apr 201812min

LiDAR-skannaus mullistaa käsitykset muinaisesta Amerikasta

LiDAR-skannaus mullistaa käsitykset muinaisesta Amerikasta

LiDAR eli laserkeilaus on eräänlainen tutka, joka on saanut aikaan vallankumouksen arkeologiassa. Menetelmällä on löydetty niin vanhoja joenuomia kuin kadonneita kaupunkeja. Tämä keksintö muuttaa maai...

17 Apr 201815min

Tarina avaruutta valloittavasta neuvostoihmisestä

Tarina avaruutta valloittavasta neuvostoihmisestä

1960-luvun alussa ihmiskunta astui avaruusaikaan. Avaruus oli modernisaation ja teknologisen edistysuskon symboli ja kosmonautit, avaruuden valloittajat, uusia huimapäisiä neuvostoihmisiä. Vastalaskeu...

12 Apr 201812min

Lasten leikeistä nuorten aitoon osallistamiseen

Lasten leikeistä nuorten aitoon osallistamiseen

Lasten kehitys osallistuviksi nuoriksi ja myöhemmin aikuisiksi ei tapahdu noin vain. Lapset oppivat niin arkisia toimia kuin suurempia yhteiskunnallisia asioita leikin, osallistumisen ja havaintojensa...

11 Apr 20189min

Populärt inom Vetenskap

allt-du-velat-veta
p3-dystopia
dumma-manniskor
kapitalet-en-podd-om-ekonomi
rss-ufobortom-rimligt-tvivel
ufo-sverige
svd-nyhetsartiklar
rss-spraket
paranormalt-med-caroline-giertz
medicinvetarna
rss-vetenskapsradion
det-morka-psyket
dumforklarat
hacka-livet
sexet
ufo-sverige-2
rss-tidsmaskinen
vetenskapsradion
rss-arkeologi-historia-podden-som-graver-i-vart-kulturlandskap
rss-geopodden-2