Timo Kaukomaa | Messu 3.12.2023: "Kuninkaasi tulee nöyränä"

Timo Kaukomaa | Messu 3.12.2023: "Kuninkaasi tulee nöyränä"

Jesajan kirjasta, luvusta 49

Näin sanoo Herra:
- Armon hetkellä minä vastaan sinulle,
pelastuksen päivänä minä autan sinua.
Minä olen luonut sinut
toteuttamaan sen liiton,
jonka tein tämän kansan kanssa,
jotta saattaisit ennalleen maan,
jotta uudelleen jakaisit autioituneet perintömaat,
jotta sanoisit vangituille: ”Lähtekää”,
ja pimeydessä viruville: ”Tulkaa valoon!”
Tallatuilta teiltäkin he löytävät ravintonsa,
paljas kalliorinne on heille laidunmaa.
Eivät he näe nälkää, ei heidän tule jano,
ei heitä ahdista helle eikä auringon polte,
sillä heitä ohjaa heidän armahtajansa,
joka vie heidät lähteiden ääreen.


Johanneksen ilmestyksestä, luvusta 3

Kristus sanoo:
”Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.
Sen, joka voittaa, minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niin kuin minäkin olen voittoni jälkeen asettunut Isäni kanssa hänen valtaistuimelleen.
Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille.”


Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 19

Jeesus lähti toisten edellä nousemaan Jerusalemiin vievää tietä. Kun hän oli tulossa Öljymäeksi kutsutulle vuorelle ja oli jo lähellä Betfagea ja Betaniaa, hän lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi: ”Menkää tuolla näkyvään kylään. Kun tulette sinne, te näette kiinni sidotun aasinvarsan, jonka selässä ei kukaan vielä ole istunut. Ottakaa se siitä ja tuokaa tänne. Jos joku kysyy, miksi te otatte sen, vastatkaa, että Herra tarvitsee sitä.”
Miehet lähtivät ja havaitsivat kaiken olevan niin kuin Jeesus oli heille sanonut. Kun he olivat irrottamassa varsaa, sen omistajat kysyivät: ”Miksi te viette varsan?” He vastasivat: ”Herra tarvitsee sitä.” He toivat varsan Jeesukselle, heittivät vaatteitaan sen selkään ja auttoivat Jeesuksen ratsaille. Kun hän sitten ratsasti, opetuslapset levittivät vaatteitaan tielle.
Jeesuksen lähestyessä sitä paikkaa, mistä tie laskeutuu Öljymäen rinnettä alas, koko opetuslasten joukko alkoi riemuissaan suureen ääneen ylistää Jumalaa kaikista niistä voimateoista, jotka he olivat nähneet. He huusivat:
- Siunattu hän, kuningas,
joka tulee Herran nimessä!
Taivaassa rauha,
kunnia korkeuksissa!
Muutamat fariseukset sanoivat väkijoukon keskeltä Jeesukselle: ”Opettaja, kiellä opetuslapsiasi!” Mutta Jeesus vastasi: ”Minä sanon teille: jos he olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat.”

Det här avsnittet är hämtat från ett öppet RSS-flöde och publiceras inte av Podme. Det kan innehålla reklam.

Avsnitt(297)

Kristian Nordberg | 12.7.2026: "Rakkauden laki"

Kristian Nordberg | 12.7.2026: "Rakkauden laki"

Tekstit: Sunnuntai 12.7.2026 - 7. sunnuntai helluntaista - Kirkkovuosikalenteri

23 Juli 0s

Lauri Palmu | 19.7.2026: "Kirkastettu Kristus"

Lauri Palmu | 19.7.2026: "Kirkastettu Kristus"

"2. Moos. 3:9–15Ja nyt on israelilaisten huuto tullut minun kuuluviini, ja minä olen myös nähnyt sen sorron, jolla egyptiläiset heitä sortavat. Niin mene nyt, minä lähetän sinut faraon tykö, ja vie mi...

19 Juli 24min

Aku Kähärä | 5.7.2026: "Herran palveluksessa"

Aku Kähärä | 5.7.2026: "Herran palveluksessa"

Hes. 2:1–8Ja hän sanoi minulle: "Ihmislapsi, nouse jaloillesi, niin minä puhuttelen sinua". Niin minuun tuli henki, kun hän puhui minulle, ja se nosti minut jaloilleni, ja minä kuulin hänen puhuvan mi...

5 Juli 16min

Kristian Nordberg | 28.6.2026: "Armahtakaa!"

Kristian Nordberg | 28.6.2026: "Armahtakaa!"

Tekstit: Sunnuntai 28.6.2026 - 5. sunnuntai helluntaista - Kirkkovuosikalenteri

28 Juni 17min

Aku Kähärä | 21.6.2026: "Kadonnut ja jälleen löytynyt"

Aku Kähärä | 21.6.2026: "Kadonnut ja jälleen löytynyt"

Tekstit: Sunnuntai 21.6.2026 - 4. sunnuntai helluntaista - Kirkkovuosikalenteri

23 Juni 22min

Mikael Elmolhoda | 14.6.2026: "Kutsu Jumalan valtakuntaan"

Mikael Elmolhoda | 14.6.2026: "Kutsu Jumalan valtakuntaan"

Tekstit: Sunnuntai 14.6.2026 - 3. sunnuntai helluntaista - Kirkkovuosikalenteri

17 Juni 30min

Leif Nummela | 7.6.2026: "Katoavat ja katoamattomat aarteet"

Leif Nummela | 7.6.2026: "Katoavat ja katoamattomat aarteet"

Aam. 8:4–8Kuulkaa tämä, te jotka poljette köyhiä ja tahdotte tehdä lopun maan nöyristä, sanoen: "Milloin loppuu uusikuu, että saamme myydä viljaa, ja milloin sapatti, että saamme avata jyväaitan, pien...

7 Juni 31min

Toni Kokkonen | 24.5.2026: "Pyhän Hengen vuodattaminen"

Toni Kokkonen | 24.5.2026: "Pyhän Hengen vuodattaminen"

Tekstit: Sunnuntai 24.5.2026 - Helluntaipäivä - Kirkkovuosikalenteri

4 Juni 29min

Populärt inom Religion & Spiritualitet

spokjakt-pa-riktigt-laxton-podden
rss-borgvattnets-hemligheter
rss-historiens-mysterier
rss-alternativ-historia
bathina-en-podcast
rss-basta-livet
sa-in-i-sjalen
rss-bajen-idag
rss-sjalsligt-avkladd
rss-activation-podcast
sektledare
mediumpodden-vivi-camilla
spokhistorier
rss-fraga-stjarnorna
det-sista-mysteriet
rss-universums-hemligheter
rss-manniskan
rss-markliga-handelser-i-sverige
andliga-klubben-2
dagens-manniska