Mika Ebeling | 7.1.2024: "Kasteen lahja"

Mika Ebeling | 7.1.2024: "Kasteen lahja"

Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta, luvusta 9

Jumala sanoi vielä: ”Tämä on merkkinä liitosta, jonka minä teen teidän sekä kaikkien maan päällä elävien olentojen kanssa kaikkiin tuleviin sukupolviin asti: minä asetan kaareni pilviin, ja se on oleva merkkinä minun ja maan välisestä liitosta. Kun annan pilvien nousta taivaalle ja sateenkaari näkyy pilvissä, muistan liiton, jonka olen tehnyt kaikkien elävien olentojen, kaiken elollisen kanssa: vedet eivät enää koskaan paisu tuhotulvaksi hukuttamaan kaikkea elävää. Kaari näkyy pilvissä, ja kun minä sen näen, muistan ikuisen liiton, jonka olen tehnyt kaikkien elävien olentojen, kaikkien maan päällä elävien kanssa.”


Kirjeestä galatalaisille, luvusta 3

Mutta ennen kuin uskon aika tuli, me jouduimme olemaan lain vartioimina ja sen vankeina, kunnes usko ilmestyisi. Näin laki oli meidän valvojamme Kristuksen tuloon asti, jotta me sitten tulisimme vanhurskaiksi uskosta. Nyt uskon ilmestyttyä emme enää ole valvojan alaisia.
Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen. Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne. Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi. Ja jos te kerran olette Kristuksen omia, te olette Abrahamin jälkeläisiä ja saatte periä sen, mikä hänelle oli luvattu.


Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 3

Kansa oli odotuksen vallassa. Kaikki pohdiskelivat, oliko Johannes ehkä Messias. He saivat Johannekselta vastauksen: ”Minä kastan teidät vedellä, mutta on tuleva minua väkevämpi. Minä en kelpaa edes avaamaan hänen kenkiensä nauhoja. Hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella. Hänellä on kädessään viskain, ja sillä hän puhdistaa puimatantereensa viljan. Jyvät hän kokoaa aittaansa, mutta ruumenet hän polttaa tulessa, joka ei koskaan sammu.”
Monilla muillakin tavoin Johannes vetosi ihmisiin julistaessaan heille evankeliumia.
Paljon kansaa oli kastettu. Kun myös Jeesus oli kastettu, niin taivas aukeni hänen rukoillessaan ja Pyhä Henki laskeutui hänen ylleen näkyvässä muodossa, kyyhkysen kaltaisena. Ja taivaasta kuului ääni: ”Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt.”

Det här avsnittet är hämtat från ett öppet RSS-flöde och publiceras inte av Podme. Det kan innehålla reklam.

Avsnitt(297)

Kristian Nordberg | 12.7.2026: "Rakkauden laki"

Kristian Nordberg | 12.7.2026: "Rakkauden laki"

Tekstit: Sunnuntai 12.7.2026 - 7. sunnuntai helluntaista - Kirkkovuosikalenteri

23 Juli 0s

Lauri Palmu | 19.7.2026: "Kirkastettu Kristus"

Lauri Palmu | 19.7.2026: "Kirkastettu Kristus"

"2. Moos. 3:9–15Ja nyt on israelilaisten huuto tullut minun kuuluviini, ja minä olen myös nähnyt sen sorron, jolla egyptiläiset heitä sortavat. Niin mene nyt, minä lähetän sinut faraon tykö, ja vie mi...

19 Juli 24min

Aku Kähärä | 5.7.2026: "Herran palveluksessa"

Aku Kähärä | 5.7.2026: "Herran palveluksessa"

Hes. 2:1–8Ja hän sanoi minulle: "Ihmislapsi, nouse jaloillesi, niin minä puhuttelen sinua". Niin minuun tuli henki, kun hän puhui minulle, ja se nosti minut jaloilleni, ja minä kuulin hänen puhuvan mi...

5 Juli 16min

Kristian Nordberg | 28.6.2026: "Armahtakaa!"

Kristian Nordberg | 28.6.2026: "Armahtakaa!"

Tekstit: Sunnuntai 28.6.2026 - 5. sunnuntai helluntaista - Kirkkovuosikalenteri

28 Juni 17min

Aku Kähärä | 21.6.2026: "Kadonnut ja jälleen löytynyt"

Aku Kähärä | 21.6.2026: "Kadonnut ja jälleen löytynyt"

Tekstit: Sunnuntai 21.6.2026 - 4. sunnuntai helluntaista - Kirkkovuosikalenteri

23 Juni 22min

Mikael Elmolhoda | 14.6.2026: "Kutsu Jumalan valtakuntaan"

Mikael Elmolhoda | 14.6.2026: "Kutsu Jumalan valtakuntaan"

Tekstit: Sunnuntai 14.6.2026 - 3. sunnuntai helluntaista - Kirkkovuosikalenteri

17 Juni 30min

Leif Nummela | 7.6.2026: "Katoavat ja katoamattomat aarteet"

Leif Nummela | 7.6.2026: "Katoavat ja katoamattomat aarteet"

Aam. 8:4–8Kuulkaa tämä, te jotka poljette köyhiä ja tahdotte tehdä lopun maan nöyristä, sanoen: "Milloin loppuu uusikuu, että saamme myydä viljaa, ja milloin sapatti, että saamme avata jyväaitan, pien...

7 Juni 31min

Toni Kokkonen | 24.5.2026: "Pyhän Hengen vuodattaminen"

Toni Kokkonen | 24.5.2026: "Pyhän Hengen vuodattaminen"

Tekstit: Sunnuntai 24.5.2026 - Helluntaipäivä - Kirkkovuosikalenteri

4 Juni 29min

Populärt inom Religion & Spiritualitet

spokjakt-pa-riktigt-laxton-podden
rss-borgvattnets-hemligheter
rss-historiens-mysterier
rss-alternativ-historia
rss-basta-livet
bathina-en-podcast
sa-in-i-sjalen
rss-bajen-idag
sektledare
rss-activation-podcast
rss-sjalsligt-avkladd
mediumpodden-vivi-camilla
rss-fraga-stjarnorna
rss-markliga-handelser-i-sverige
spokhistorier
rss-universums-hemligheter
rss-manniskan
det-sista-mysteriet
andliga-klubben-2
dagens-manniska