Kiina ratsastaa aallonharjalla mutta hallitseeko se itsekään aaltoa?
The Ulkopolitist19 Juni 2017

Kiina ratsastaa aallonharjalla mutta hallitseeko se itsekään aaltoa?

Kiinan vaikutusvallan kasvu on yksi 2000-luvun järisyttävimpiä maailmanpoliittisia ilmiöitä. Millä tavoin Kiinan nousu muovaa vallitsevia kansainvälisiä asetelmia ja valtasuhteita? Entä missä määrin Kiinan taloudellisen painoarvon kasvusta seuraa Kiinan poliittinen valta esimerkiksi Suomessa, jonka vientituotteista tosiasiassa jo iso osa päätyy eri vaiheiden kautta idän jättiläiselle? The Ulkopolitistin podcastissa keskustelemassa ovat Suomen Pekingin suurlähettiläänä vuosina 2005–2009 toiminut Antti Kuosmanen sekä Ulkopolitistin Aasia-toimituksen edustajat Veera Honkanen, Maria Kauko ja Matti Puranen.

Avsnitt(213)

Poliittisen valokuvan festivaali - Pysäyttäviä tarinoita linssin läpi

Poliittisen valokuvan festivaali - Pysäyttäviä tarinoita linssin läpi

Poliittisen valokuvan festivaali - Pysäyttäviä tarinoita linssin läpi by Ulkopolitist

30 Mars 201940min

Brasilian Bolsonaro tarttui kansan turhautumiseen

Brasilian Bolsonaro tarttui kansan turhautumiseen

Brasiliassa politiikka on lukuisten puolueiden soppa. Viime syksynä presidentinvaaleissa koettiin yllätys, kun voittajaksi nousi Jair Bolsonaro. Bolsonaro on tullut tunnetuksi muun muassa naisia halve...

16 Mars 201939min

Tampere film festival - lyhytelokuvia pakolaisuudesta

Tampere film festival - lyhytelokuvia pakolaisuudesta

The Ulkopolitist suuntasi Tampereen elokuvajuhlille katsomaan pakolaisuuteen liittyvän lyhytelokuvakokonaisuuden. Miltä pakolaisten asema näyttää tämän päivän Euroopassa? Vieraana Siirtolaisuusinstitu...

11 Mars 201930min

Jemenin nälänhätä kaikuu kuuroille korville

Jemenin nälänhätä kaikuu kuuroille korville

The Ulkopolitistin uusin podcast jakso pohtii Jemenin konfliktin taustoja ja analysoi, miksi Jeminin sotaa kutsutaan Saudi-Arabian Vietnamiksi?Studiossa vieraana CMI:n lähi-itä asiantuntija Mikko Pato...

2 Mars 201929min

Onko EU tienhaarassa? Vieraana Alex Stubb

Onko EU tienhaarassa? Vieraana Alex Stubb

Brexit, eurovaalit ja komission salkkujako pitävät tulevina kuukausina varmasti kylläisenä politiikan nälkäisimmänkin kuluttajan. Unionin tilaa perkaa tässä erikoisjaksossa Euroopan investointipankin ...

16 Feb 201947min

Mitä Myanmarissa tapahtuu?

Mitä Myanmarissa tapahtuu?

Rohingat ovat yksi Myanmarin etnisistä vähemmistöistä, ja The Ulkopolitistissakin on kirjoitettu Myanmarista ja rohingoihin kohdistuvasta vainosta. Mutta mikä tilanne on nyt? Millaisen reaktion YK:n ...

2 Feb 201937min

DocPoint tulee, oletko valmis?

DocPoint tulee, oletko valmis?

Vuosi alkaa jälleen dokkareiden merkeissä! Kysyimme ensi viikolla alkavan DocPoint -festivaalin tulevalta taiteelliselta johtajalta Kati Juurukselta, miltä kuluvan vuoden rosteri näyttää dokumenttiohj...

26 Jan 201939min

Kauden avaus: Parempaa ulkopoliittista keskustelua

Kauden avaus: Parempaa ulkopoliittista keskustelua

Yksi The Ulkopolitistin sloganeista on “parempaa ulkopoliittista keskustelua”. Onko UPT onnistunut tavoitteessaan, ja miksi keskustelua edes pitää parantaa?

19 Jan 201940min

Populärt inom Politik & nyheter

aftonbladet-krim
rss-krimstad
svenska-fall
p3-krim
spar
aftonbladet-daily
flashback-forever
politiken
rss-sanning-konsekvens
rss-krimreportrarna
motiv
rss-vad-fan-hande
blenda-2
rss-flodet
rss-frandfors-horna
rss-expressen-dok
grans
rss-aftonbladet-krim
svd-ledarredaktionen
ett-rent-noje