Onko saamelaisten sorto tosiasia nyky-Suomessa?
The Ulkopolitist30 Nov 2019

Onko saamelaisten sorto tosiasia nyky-Suomessa?

Saamelaiset ovat Euroopan Unionin ainoa alkuperäiskansa. Heistä 10 000 asuu Suomessa, mutta suomalaisten tietämys heidän asioistaan on alhaista. Tietämättömyys on vuosikymmenten aikana osaltaan vaikuttanut tilanteeseen, jossa alkuperäiskansan oikeudet eivät toteudu laeista ja sopimuksista huolimatta. Edelleen tänään päätöksentekoon osallistaminen on vajavaista, mikä vaarantaa niin perinteisten elinkeinojen harjoittamisen, saamelaisen identiteetin säilymisen, sosiaalisen tasa-arvon kuin itsemääräämisoikeuden myös laajemmin. Totuus- ja sovintoprosessi, jolla Suomen valtio tunnustaisi historialliset väärinkäytöksensä Saamen kansaa kohtaan ja pyytäisi heiltä anteeksi, on edennyt marraskuussa 2019 komission mandaatin käsittelyyn ja nimeämisprosessiin. Tämänkertaisessa podcast-jaksossa pureudutaan saamelaisten aseman muutokseen ja jatkuvuuteen Suomen lähihistoriassa. Teemoja lähestytään lokakuussa julkistetun Kukka Rannan ja Jaana Kannisen Vastatuuleen-kirjan kautta. Vieraina studiossa tietokirjailija Kukka Ranta sekä saamelaisvaikuttaja Janne Hirvasvuopio (Hirvas-Lassin Ailan Anteron Janne).

Avsnitt(208)

Filosofiaa ja väittelykilpailua kesästudiossa

Filosofiaa ja väittelykilpailua kesästudiossa

On taas podcastin kauden päätösjakson aika! Tällä kertaa kesästudioon kokoontuvat Olli, Jalmari ja Sofia. Kuluneen kevään ulkopoliittiset tunnelmat summautuvat sanapariin "vuoteni murmelina", ja niitä...

7 Juni 202552min

Mitä ja miksi? Suomi Afganistanissa

Mitä ja miksi? Suomi Afganistanissa

Suomi lähti Afganistaniin vuonna 2002. Määränpäänä oli YK:n ISAF-operaatio maan pääkaupungissa Kabulissa. Muutamaa vuotta myöhemmin operaatiosta vastasi Nato ja se kattoi jo koko maan. Samalla rauhant...

31 Maj 20251h 4min

Miksi Palestiinan hävittäminen ei lopu?

Miksi Palestiinan hävittäminen ei lopu?

Eletään palestiinalaisen yhteiskunnan kohtalonhetkiä. Israel yrittää "ratkaista" Palestiina-kysymyksen omalla tavallaan, kansainvälisestä oikeudesta viis. Israel ei ole suurvalta. Maa on riippuvaine...

3 Maj 20251h 2min

Talousuudistuksia ja kloonattuja koiria: Javier Milei Argentiinan johtajana

Talousuudistuksia ja kloonattuja koiria: Javier Milei Argentiinan johtajana

Javier Milei valittiin Argentiinan presidentiksi vuonna 2023. Kurjissa oloissa kasvaneessa taloustieteilijässä on performanssitaiteilijan vikaa: hän on esiintynyt yleisölle supersankarin trikoissa ja ...

26 Apr 20251h 3min

Miten maailma ruokitaan ilmastonmuutoksen aikakaudella?

Miten maailma ruokitaan ilmastonmuutoksen aikakaudella?

Ruoka ja sen tuotanto ovat ilmastonmuutoksen ydinkysymyksiä. Ilmastonmuutos on jo muuttanut ruokajärjestelmää: yhtäällä ilmastonmuutos lisää kuivuutta, toisaalla kylmyyttä. Jossain viljelyala kutistuu...

12 Apr 20251h 2min

Puolan uusi aikakausi: siirtyykö Euroopan valta itään?

Puolan uusi aikakausi: siirtyykö Euroopan valta itään?

Puola on suuri eurooppalainen maa, jonka politiikka on ollut viime vuosina Euroopan seuratuimpia. Oikeistokonservatiivinen Laki ja oikeus -puolue (PiS) hallitsi maata lähes vuosikymmenen, jona aikana ...

21 Mars 202557min

Kansanmurhat ja sorretut vähemmistöt: uiguurit, palestiinalaiset ja kansainvälinen politiikka

Kansanmurhat ja sorretut vähemmistöt: uiguurit, palestiinalaiset ja kansainvälinen politiikka

Etnisten vähemmistöjen vainot ja kansanmurhat nousevat ajoittain uutisotsikoihin, mutta niiden käsittely mediassa on valikoivaa. Esimerkiksi Aasiassa ja Afrikassa tapahtuvat vakavat ihmisoikeusloukkau...

8 Mars 202552min

The Etyjist, osa 3: Muutoksen mahdollisuus

The Etyjist, osa 3: Muutoksen mahdollisuus

Viime vuosisadan loppupuolella Etyk laittoi Itä-Euroopan kansalaisyhteiskuntien siivittämänä alulle perhosvaikutuksen, jonka on nähty vaikuttaneen jopa kylmän sodan loppumiseen. Voisiko nykyinen Etyj ...

20 Feb 202550min

Populärt inom Politik & nyheter

motiv
aftonbladet-krim
p3-krim
spar
flashback-forever
rss-viva-fotboll
svenska-fall
rss-sanning-konsekvens
rss-krimstad
aftonbladet-daily
svd-dokumentara-berattelser-2
rss-vad-fan-hande
rss-krimreportrarna
rss-frandfors-horna
krimmagasinet
rss-aftonbladet-krim
olyckan-inifran
dagens-eko
fordomspodden
svd-ledarredaktionen