3. Joh.: Risto Pulkkinen, suomalaisen kansanuskon tutkija
Emil Anton24 Juni 2021

3. Joh.: Risto Pulkkinen, suomalaisen kansanuskon tutkija

Tästä alkaa juhannusjohannes! Käsittelyssä UT2020:n mukainen 3. Johanneksen kirje ja juhannuksen eli Johannes Kastajan juhla! Se osoittautuukin ehkä kristillisemmäksi kuin luulimmekaan. Kyselen Risto Pulkkiselta, papilta ja kansanuskon tutkijalta, mikä on ollut juhannuksen tai keskikesän juhlan ja kokkojen merkitys suomalaisessa kansanuskossa. Selviää myös se, että kannattaa kävellä SKS:n kirjaston kansanuskosta kertovia kortistoja lueskelemaan. 3. Johanneksen kirjeen äärellä tulee hyvää luterilais-katolista juttua mm. kirkollisesta auktoriteetista, hyvän tekemisestä ja puhumisesta, Olavi Peltolan syntikurjuudesta sekä sola scripturasta. Lopuksi pieni kesämietiskely ja -hartaus. Kiitos keskustelusta!

Avsnitt(164)

Ef. 2: TT Andreas Bergman, ex-änkyräluterilainen ortodoksi :)

Ef. 2: TT Andreas Bergman, ex-änkyräluterilainen ortodoksi :)

Andreas Bergman puolusti äskettäin teologian väitöskirjaansa Martin Chemnitzistä, 1500-luvun luterilaisen teologian jättiläisestä. Bergman oli pastorina ja kirkkokunnanjohtajana Suomen Tunnustuksellisessa Luterilaisessa Kirkossa (STLK) mutta kääntyi viisi vuotta sitten ortodoksiksi. Kuinka hän saattoi? "Kun olimme kuolleita rikkomustemme vuoksi, hän herätti meidät eloon Kristuksen kanssa. Teidät on pelastettu silkasta armosta." (Ef. 2:5) Hänen bloginsa on osoitteessa palasia.net.

25 Maj 202337min

Ef. 1: Tomi Ferm, patristikko ja angelologi (enkelitutkija!)

Ef. 1: Tomi Ferm, patristikko ja angelologi (enkelitutkija!)

On helluntaiapostolin aika! Käymme läpi Paavalin Efesolaiskirjeen UT2020 mukaan. Ensimmäisenä vieraana entinen luterilainen himouskovahihhuli Tomi Ferm, joka liittyi teologivuosinaan katoliseen kirkkoon. Hän on Academicum Catholicumin puheenjohtaja ja kirkkoisien, erityisesti Athanasios Suuren ja enkelikäsitysten tutkija. "Rukoilen, että Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden hengen ja kyvyn nähdä pintaa syvemmälle. Rukoilen, että oppisitte tuntemaan hänet ja että hän valaisisi sisimpänne. Silloin saisitte tietää, millaisen toivoa herättävän kutsun olette saaneet ja miten suunnattoman arvokas on perinnöksi saamamme paikka pyhien joukossa." (Ef. 1:17-18)

24 Maj 202336min

Ratzinger and the Reformation

Ratzinger and the Reformation

My paper on Ratzinger's response to reformation fractures, given at the Ratzinger symposium at St Saviour's priory, Dublin, April 13th, 2023.

13 Apr 202340min

Pohjoisen tutkimumatkalla 5: Kiiruna

Pohjoisen tutkimumatkalla 5: Kiiruna

Kristityt yhdessä ry:n kanssa Radio Deille tekemäni 5 jakson sarja lestadiolais-katolisesta Lapin-tutkimusmatkastani. Jaksossa 5 ollaan Ruotsin Lapin pääkaupungissa Kiirunassa.

7 Apr 20235min

Pohjoisen tutkimusmatkalla 4: Karesuvanto (Karesuando)

Pohjoisen tutkimusmatkalla 4: Karesuvanto (Karesuando)

Kristityt yhdessä ry:n kanssa Radio Deille tekemäni 5 jakson sarja lestadiolais-katolisesta Lapin-tutkimusmatkastani. Jaksossa 4 ollaan Ruotsin Karesuvannossa.

31 Mars 20234min

Pohjoisen tutkimusmatkalla 3: Jerisjärvi

Pohjoisen tutkimusmatkalla 3: Jerisjärvi

Kristityt yhdessä ry:n kanssa Radio Deille tekemäni 5 jakson sarja lestadiolais-katolisesta Lapin-tutkimusmatkastani. Jaksossa 2 ollaan Muonion Jerisjärvellä.

24 Mars 20235min

Pohjoisen tutkimusmatkalla 2: Pello

Pohjoisen tutkimusmatkalla 2: Pello

Kristityt yhdessä ry:n kanssa Radio Deille tekemäni 5 jakson sarja lestadiolais-katolisesta Lapin-tutkimusmatkastani. Jaksossa 2 ollaan Pellossa.

17 Mars 20235min

Pohjoisen tutkimusmatkalla 1: Rovaniemi

Pohjoisen tutkimusmatkalla 1: Rovaniemi

Kristityt yhdessä ry:n kanssa tekemäni viiden jakson sarja Radio Deille lestadiolais-katoliselta Lapin-tutkimusmatkaltani. Ensimmäisessä jaksossa ollaan Rovaniemellä.

10 Mars 20234min

Populärt inom Religion & Spiritualitet

spokjakt-pa-riktigt-laxton-podden
rss-borgvattnets-hemligheter
rss-historiens-mysterier
rss-patos
rss-alternativ-historia
sektledare
sa-in-i-sjalen
spokhistorier
rss-sjalsligt-avkladd
rss-activation-podcast
rss-universums-hemligheter
juridikpodden
skrackstunden
mediumpodden-vivi-camilla
rss-sokarna
rysarstunden
bathina-en-podcast
det-sista-mysteriet
rss-snacka-om
rss-roster-fran-andra-sidan