
Sadun sunnuntaivieraana Erja Lyytinen
Teini-ikäisestä lähtien kitaraa soittanut Erja Lyytinen valittiin maailman toisiksi parhaaksi kitaristiksi! Kuopiolainen Blueskuningatar on puhtaasti rokkistara sekä kaksospoikien äiti.
7 Dec 202037min

Sadun sunnuntaivieraana Samu Haber
Levy-yhtiö pomo lähettää toistuvasti mainosmiesmäisen kitaristin, läppäri kainalossaan kotiin tekemään parempia kertsejä. Vuosia myöhemmin kertosäkeet ovat maailman kuuluja ja kaksikon arvostus molemminpuolista. Kummius herkistää Euroopassa areenoja täyttäneen Samu Haberin ja menestysyhtyeen jälkeen sooloura on miehelle itselleen tärkeä siirto.
23 Nov 202038min

Sadun sunnuntaivieraana Irina Björklund
Ruotsissa syntynyt näyttelijä Irina Björklund on elänyt arkea niin Kaliforniassa, kuin nyt Ranskan maaseudullakin. Rauhantekijä-sarjan päärooliin valmistautuminen lähti skarppiuden hakemisesta ja uskottavuudesta, samalla syntyi myös kiertueelle johtanut Barely Ann-Mari –albumi.
16 Nov 202035min

Sadun sunnuntaivieraana Christoffer Strandberg
Siuntiolainen Christoffer Strandberg huomasi aikoinaan marketin limsahyllyllä television hittiformaatin voiman. Imitaation parissa uransa aloittanut näyttelijä rakastui puolisoonsa ensisilmäyksellä.
9 Nov 202053min

Sadun sunnuntaivieraana Jenni Kokander
Tänä syksynä Maikkarin viihdeputkessa loistaa näyttelijä Jenni Kokander, jonka perheessäkin mennään vitsillä sisään. Esikoisromaaninsa ”Sukupuuttoon kuolleiden planeetta” tänä vuonna julkaissut Jenni, lomailisi mieluimmin aina samassa hotellissa, samassa kohteessa. Mutta mitä tämä ”Jenny from the block” tekisi, jos saisi JLon kaltaisen megatähden näkyvyyden päiväksi?
2 Nov 202048min

Sadun sunnuntaivieraana Nanna Karalahti
Hyvinvointiyrittäjä Nanna Karalahtea seurasi megajulkisuus nopeasti, kun suhde tunnetun miehen kanssa tuli ilmi. Yli satatuhatta ihmistä seuraa somessa sporttista kahden lapsen äitiä, jonka tärkein mentori löytyy lopulta peilistä.
27 Okt 20201h 8min

Sadun sunnuntaivieraana Carl-Kristian Rundman
Monista rooleista TV:ssä ja teattereissa tuttu, rakastettu näyttelijä Carl-Kristian Rundman sai lempinimensä isoveljeltään. Nuoruuden bänditouhut Vantaalla vaihtuivat teatterikorkeakouluun. Kahden taiteilijan liitto on kestänyt liki kolmekymmentä vuotta ja perheen yhteiselle ajalle on aina järjestetty aikaa.
19 Okt 202057min

Sadun sunnuntaivieraana Juha Lehti
Puolet elämästä bändiä ja maineikasta keskiolutjatsia. Sir Elwoodin Hiljaisten Värien Juha Lehti ei viihdy enää kuppiloissa, elämässä on nyt muuta. Kymmenen vuoden hiihtoloma päättyi tänä syksynä uuden albumin ”Aamupäivän Errol FLynn” julkaisuun. SEHV-keikoilla hitit soitetaan ehdottomasti.
16 Okt 202032min