
Paula Noronen
Mahdollisesti Suomen hauskin nainen, Paula Noronen juttelee Sadun kanssa radion tekemisestä, somesta ja unelma-ammateista. Paula kertoo myös Supermarsun kirjoittajana mikä on hänen mielestään supervoima, onko esimerkiksi läsnäolon voima sellainen?
8 Feb 201831min

Sami Hintsanen
Sami Hintsanen puhuu laulamisesta, lapsuudestaan ja juomisestaankin. Musiikin parissa työskentelevä Sami tunnetaan työstään, mitä hän ajattelee muusikon urasta ja musiikin parissa tehtävän työn vaatimuksista? Vanhempana hän haluaa ohjata musiikin parista pois ja kertoo siihen syyt. Vanhenemisen myötä hän myös osaa peilata myös taustojaan erilailla.
28 Jan 201826min

Pamela Tola
Sadun vieraana Pamela Tola. Pamela kertoo lapsiperhearjesta ja siitä mikä on lasten kanssa hänen mielestään tärkeää, millaista on laatuaika. Puheenaiheena on myös Kolmistaan-sarja, jonka yhteydessä puhutaan kolmenkympinkriisistä ja sen ilmenemismuodoista.
21 Jan 201825min

Miia Nuutila ja Antti Paavilainen
Mitä on kahden taiteilijan liitto? Näytelmän yhdessä tehnyt pariskunta kertoo yhteisestä luomisprosesseista, sekä kumpikin omasta kehittymisprosessistaan. Miten he tapasivat? Miten eroperheissä voidaan arjessa?
15 Jan 201839min

Madventures - Riku ja Tunna
Madventures-kaksikko on julkaissut Mad Spirit: Täydellisen juhlimisen oppaan, mutta millainen oli Rikun ja Tunnan ensimmäinen kohtaaminen humalatilan kanssa? Kirjan vinkeillä vältetään krapula, mutta ovatko herrat kokeneet krapulan paljon puhutun luovan tilan? Entä millainen olisi presidentinvaalitentti Rikun ja Tunnan tapaan?
7 Jan 201822min

Cheek
Sadun sunnuntaivieraassa kuullaan tässä jaksossa Cheekiä. Satu ja Cheek keskustelevat mm. Mäkihypystä, inttivuodesta ja veljen tytön musiikkimausta. Myös Team Cheek saa puheenvuoron. Leppoisa keskustelu antaa rauhalliselle miehelle mahdollisuuden rentoutua Satu Kotosen seurassa.
24 Dec 201717min

Elastinen
Elastinen - Mitä kuuluu menestysmiehen arkeen? Kansakunnan hymypoika ei aina jaksa hymyillä, vaikka luottaa elämään eikä pingota tulevaisuudesta. Miltä isyys tuntuu? Mikä on oman isän rooli Elastisen elämässä? Kuuntele Sadun sunnuntaivieras.
11 Dec 201718min

Timo Jutila
Timo Jutila - Elämänkerta tulossa, miksi ja miten prosessiin lähdettiin? Millainen on ollut Tamperelaisen jääkiekkoilijan lapsuus? Kuuntele muistot ja se miten Timo Jutilalle itselleen näyttäytyy oma julkisuus, jääkiekkomaajoukkueesta rillaamiseen. Sadun sunnuntaivieraana tamperelaisuuden perikuva.
11 Dec 201723min