Sadun sunnuntaivieraana Roope Salminen

Sadun sunnuntaivieraana Roope Salminen

Laulaja-näyttelijä Roope Salminen ei perusta materiasta ja on pyytänytkin ettei tuttavapiiri ostaisi hänelle enää koskaan mitään tavara-lahjaa. Koko kansan tuntemasta Roopesta tuli isä pari vuotta sitten ja mies kertoo, ettei isyys ole juuri muuttanut kuin ajankäytöllisesti elämää. Loppuvuodesta 2019 Salmista vastaan nostettiin syyte ja seuravan vuoden syksyllä hän sai sakkorangaistuksen pakottamisesta seksuaaliseen tekoon. Salminen kertoo lopettaneensa alkoholinkäytön tapahtumien seurauksena ja sen olleen pieni osa prosessia käsitellä asiaa. Roope kertoo lähipiirinsä haastaneen häntä todella paljon aiheen tiimoilta ja asiaa on luonnollisesti puitu paljon mediassa ja sosiaalisessa mediassa. Mies saa myös edelleen joka päivä palautetta aiheen tiimoilta. Yli 10 vuotta yhtä pitäneen Roope Salminen ja Koirat-yhtyeen julkaisutauko päättyi lokakuussa, kun Salmiselle omakohtainen erosta kertova ”Sen pituinen se” kappale ilmestyi.

Avsnitt(217)

Sadun sunnuntaivieraana Erja Lyytinen

Sadun sunnuntaivieraana Erja Lyytinen

Teini-ikäisestä lähtien kitaraa soittanut Erja Lyytinen valittiin maailman toisiksi parhaaksi kitaristiksi! Kuopiolainen Blueskuningatar on puhtaasti rokkistara sekä kaksospoikien äiti.

7 Dec 202037min

Sadun sunnuntaivieraana Samu Haber

Sadun sunnuntaivieraana Samu Haber

Levy-yhtiö pomo lähettää toistuvasti mainosmiesmäisen kitaristin, läppäri kainalossaan kotiin tekemään parempia kertsejä. Vuosia myöhemmin kertosäkeet ovat maailman kuuluja ja kaksikon arvostus molemminpuolista. Kummius herkistää Euroopassa areenoja täyttäneen Samu Haberin ja menestysyhtyeen jälkeen sooloura on miehelle itselleen tärkeä siirto.

23 Nov 202038min

Sadun sunnuntaivieraana Irina Björklund

Sadun sunnuntaivieraana Irina Björklund

Ruotsissa syntynyt näyttelijä Irina Björklund on elänyt arkea niin Kaliforniassa, kuin nyt Ranskan maaseudullakin. Rauhantekijä-sarjan päärooliin valmistautuminen lähti skarppiuden hakemisesta ja uskottavuudesta, samalla syntyi myös kiertueelle johtanut Barely Ann-Mari –albumi.

16 Nov 202035min

Sadun sunnuntaivieraana Christoffer Strandberg

Sadun sunnuntaivieraana Christoffer Strandberg

Siuntiolainen Christoffer Strandberg huomasi aikoinaan marketin limsahyllyllä television hittiformaatin voiman. Imitaation parissa uransa aloittanut näyttelijä rakastui puolisoonsa ensisilmäyksellä.

9 Nov 202053min

Sadun sunnuntaivieraana Jenni Kokander

Sadun sunnuntaivieraana Jenni Kokander

Tänä syksynä Maikkarin viihdeputkessa loistaa näyttelijä Jenni Kokander, jonka perheessäkin mennään vitsillä sisään. Esikoisromaaninsa ”Sukupuuttoon kuolleiden planeetta” tänä vuonna julkaissut Jenni, lomailisi mieluimmin aina samassa hotellissa, samassa kohteessa. Mutta mitä tämä ”Jenny from the block” tekisi, jos saisi JLon kaltaisen megatähden näkyvyyden päiväksi?

2 Nov 202048min

Sadun sunnuntaivieraana Nanna Karalahti

Sadun sunnuntaivieraana Nanna Karalahti

Hyvinvointiyrittäjä Nanna Karalahtea seurasi megajulkisuus nopeasti, kun suhde tunnetun miehen kanssa tuli ilmi. Yli satatuhatta ihmistä seuraa somessa sporttista kahden lapsen äitiä, jonka tärkein mentori löytyy lopulta peilistä.

27 Okt 20201h 8min

Sadun sunnuntaivieraana Carl-Kristian Rundman

Sadun sunnuntaivieraana Carl-Kristian Rundman

Monista rooleista TV:ssä ja teattereissa tuttu, rakastettu näyttelijä Carl-Kristian Rundman sai lempinimensä isoveljeltään. Nuoruuden bänditouhut Vantaalla vaihtuivat teatterikorkeakouluun. Kahden taiteilijan liitto on kestänyt liki kolmekymmentä vuotta ja perheen yhteiselle ajalle on aina järjestetty aikaa.

19 Okt 202057min

Sadun sunnuntaivieraana Juha Lehti

Sadun sunnuntaivieraana Juha Lehti

Puolet elämästä bändiä ja maineikasta keskiolutjatsia. Sir Elwoodin Hiljaisten Värien Juha Lehti ei viihdy enää kuppiloissa, elämässä on nyt muuta. Kymmenen vuoden hiihtoloma päättyi tänä syksynä uuden albumin ”Aamupäivän Errol FLynn” julkaisuun. SEHV-keikoilla hitit soitetaan ehdottomasti.

16 Okt 202032min

Populärt inom Samhälle & Kultur

podme-dokumentar
en-mork-historia
p3-dokumentar
svenska-fall
nemo-moter-en-van
rattsfallen
skaringer-nessvold
creepypodden-med-jack-werner
killradet
flashback-forever
hor-har
p1-dokumentar
kod-katastrof
vad-blir-det-for-mord
historiska-brott
rysarpodden
dialogiskt
aftonbladet-daily
p3-historia
rss-sanning-konsekvens