Vain hetkeksi piti jäädä: 1990-luvun maahanmuuttaja muistaa pankkikriisin ja matkapuhelimien maaottelun

Suomalainen valkokaulusväki alkoi ilmestyä 90-luvulla ruotsalaisfirmoihin, ja matkapuhelinjätit Nokia ja Ericsson jakoi työntekijät kahteen leiriin.

Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app.

Ari Seppälä sai työkomennuksen ruotsalaisfirmansa pääkonttoriin Tukholmaan, ja tarkoitus oli tulla vain puoleksi vuodeksi. Eikä hän pakannut mukaansa kuin hammasharjan ja muutamat vaatteet. Asuntokin oli jäljellä Helsingissä, ja alussa hän kävi usein tapaamassa kavereitaan.

En ajatellut koskaan muuttavani Ruotsiin, vaan firman pääkonttoriin, joka sattui olemaan Tukholmassa.

Ari Seppälä

Ruotsin kieli tuotti vaikeuksia alusta lähtien.

– En ollut koskaan ollut hyvä ruotsissa, ja jatkokoulutuksenkin valitsin sen perusteella, ettei tarvinnut osata ruotsia.

Ruotsia ei tarvittu töissä, sillä firma oli kansainvälinen ja työkielenä oli englanti. Työpaikka järjesti kuitenkin kielikurssin, jonka kesto oli kaksi tuntia viikossa.

– En pysynyt keskusteluissa mukana ja yksinkertaisimmatkin asiat oli vaikeaa sanoa ruotsiksi. Puhumattakaan, että olisi jättänyt esimerkiksi auton korjattavaksi.

Työmaalla käytiin tietenkin matkapuhelimien maaottelua.

– Mulla oli Nokia ja kaikilla muilla Ericsson. Sitten seurattiin, kumpi firma tekee suurempaa innovaatiota. Siihen aikaan molemmilla yhtiöillä meni hyvin.

Ari Seppälän työkomennusta jatkettiin ja pikkuhiljaa ruotsin kielikin alkoi luistaa. Ja mikä oli tie oppimiseen? No, työpaikkaromanssi tietenkin. Tuleva vaimo löytyi parin pöydän päästä työpaikalta.

Suomenruotsalaisessa ankkalammessa tuli ahtaan paikan kammo

Helsinkiläinen Kaivopuiston kasvatti Johanna Ander halusi pois tutuilta kotinurkiltaan, jossa kaikki tunsivat toisensa. Hän kirjoitti ylioppilaaksi keskellä pahinta talouslamaa.

– Suomi tuntui ankealta ja usko tulevaisuuteen oli hatara.

Tukholmassa häntä odottivat opinnot yliopistossa ja asunto löytyi monikulttuurisesta Bagarmossenin lähiöstä.

Bagarmossenissa oli ihana asua. Kaikki olivat erilaista, ihmiset ystävällisiä ja pesutuvassa ei ollut vihaisia lappuja.

Johanna Ander

Johanna Ander haki Tukholmasta anonyymiä olotilaa ja vaihtelua tutulle elämälle.

– Oli valloittavaa istua tunnelijunassa ja tajuta, ettei kukaan tunnista. Oikein hätkähti, kun joskus sattui tapaamaan jonkun tutun.

Estonia-katastrofi näkyi jopa lasten päiväkodissa

Tarja Verronen pyöritti monikulttuurisen perheensä arkea Husbyssä 90-luvulla. Mies on Boliviasta ja lapset puhuvat suomen lisäksi espanjaa ja ruotsia.

Kun kaksi kulttuuria sulautuu, niin onhan se niin, että siitä jollain tavalla tulee ruotsalaista, koska Ruotsissa asutaan.

Tarja Verronen

Verrosten lapset syntyivät vuosina 1984 ja -90. Verrosten lapset kävivät suomenkielisen esikoulun, mutta koulu oli ruotsinkielinen.

– Kun nuorimmainen poikamme oli pieni, Husbyssä oli monta suomalaista päivähoitotätiä ja esikouluosastoa. Toisen lapsen aikana suomenkielinen päivähoito hävisi miltei tykkänään.

Matkustajalaiva Estonian uppoaminen vuonna 1994 on jäänyt pysyvästi Tarja Verrosen mieleen, ja onnettomuus ulottui jopa lasten arkeen.

– Lapset piirsivät uppoavia laivoja ja helikoptereita päiväkodissa.

Sarjan teossa on käytetty lähteenä Turun Siirtolaisinstituutin Jouni Korkiasaaren artikkelia "Suomalaisten Ruotsiin suuntautuneen siirtolaisuuden yhteiskunnalliset syyt 1900-luvulla".

Virpi Inkeri
virpi.inkeri@sverigesradio.se