Mamut - Biniyam Schelling: Ulkomaalaisuus trendinä on joskus in ja joskus out
Finska Dokumentti23 Juni 2016

Mamut - Biniyam Schelling: Ulkomaalaisuus trendinä on joskus in ja joskus out

Biniyam Schelling on elävä esimerkki siitä, että kansalaisuuden käsite on luonteeltaan kyseenalainen.

Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app.

Kokkolassa syntyneen, viisivuotiaana perheensä kanssa Helsinkiin muuttaneen Biniyam Schellingin elämä pyörii musiikin ympärillä.

– Aloitin viisitoistavuotiaana kavereiden kanssa tekemään musiikkia huvin vuoksi. Kun huomasin, miten kaverit siitä tykkäsivät, innostuin jatkamaan. Nykyään teen alternative hip hop/pop -suuntaista musaa, Schelling kertoo.

Unelmani tulevaisuudessa on tehdä musiikkia työnä, ja mahdollisuus vaikuttaa taiteen kautta.

Muusikko Biniyam Schelling

Vedellä hiukset suoriksi

Schellingin vanhemmat ovat tulleet aikanaan Suomeen opintojen perässä - äiti on Etiopiasta ja isä Saksasta.

– Kotikieleni ovat suomi ja englanti. Pienenä puhuttiin myös saksaa ja amharaa, mutta ne jäivät, Schelling toteaa.

Identiteettiin liittyvät seikat ovat mietityttäneet Schellingiä pienestä pitäen:

– Tarhasta kerran kotiin tullessani olen mennyt suoraan vessan lavuaarin ääreen ja yrittänyt vedellä suoristaa hiuksiani. En kuulemma halunnut, että minulla on kiharat hiukset.

Suomalaisuuden dilemma

Biniyamin on vaikeaa vastata, onko hän suomalainen.

– Aikaisemmin en ole ajatellut, että vaikka olisi aina asunut Suomessa ja puhuu suomea, ei välttämättä ole suomalainen, vaan silti ulkomaalainen, Schelling miettii.

Suomalaisessa yhteiskunnassa oman erilaisuuden kanssa eläminen on aaltoillut: Toisinaan asiaan ei kiinnitä huomiota ja toisinaan se on painanut enemmänkin mieltä.

Joskus on ollut aikoja, jolloin olen ajatellut olevan helpompaa olla suomalainen.

Muusikko Biniyam Schelling

– Korostetaan myös sitä, että on puoliksi jotakin.

Suhtautuminen ulkomaalaisiin heittelehtii

Pakolaisten myötä Schelling kokee, että yhteiskunnallinen keskustelu on mennyt äärimmäisyyksiin: Kaikki ulkomaalaiset leimataan yhdeksi ryhmäksi yleistäen.

Ihmiset eivät ole fiksuja, mitä tähän asiaan tulee.

Muusikko Biniyam Schelling

Vaikka ilmapiiri kiristyy ja rauhoittuu vaihdellen, Schellingin mielestä ihmisten suhtautuminen maahanmuuttajiin on kuitenkin tullut jonkin verran avoimemmaksi.

Monikulttuuristen äänien lisääntymisen muusikko näkee luonnolliseksi kasvuksi.

– Suomalaisuus-käsitteen muuttumista tapahtuu enemmän tai vähemmän. Vertailukohdat pääkaupunkiseutu ja muu Suomi hankaloittavat yleiskuvan luomista, mutta muuttumista tapahtuu, Schelling pohtii.

Artikkeli
Salla Turunen
salla.turunen@sverigesradio.se

Toimitus
Lina Puranen
Maziar Farzin
sisuwebb@sverigesradio.se

Avsnitt(232)

Historia på finska: Hän jätti jäljen – Armi Ratia, suomalaisen kansallisaarteen perustaja

Historia på finska: Hän jätti jäljen – Armi Ratia, suomalaisen kansallisaarteen perustaja

Marimekon perustaja Armi Ratian elämä oli täynnä railakkaita jetset-juhlia, joihin vieraita lennätettiin helikopterilla. Hänen elämäänsä reunustivat myös surut ja useat itsemurhayritykset. Yrityksessä...

9 Okt 202036min

Dokumentti: Sotakapsekki

Dokumentti: Sotakapsekki

Radiodokumentti sodan seurauksista sodan uhreille. Vaikka Ruotsi ei olekaan ollut sodassa yli kahteensataan vuoteen, on Ruotsin asukkailla paljon sotakokemuksia. Sotatraumat saattavat periytyä monessa...

19 Juni 202046min

Ont i gurkan 10: Salabiletystä ja mokatykitystä

Ont i gurkan 10: Salabiletystä ja mokatykitystä

Sarjan viimeisessä jaksossa toivotellaan vauvalle hivenen yllättävää anatomista onnea ja järjestetään salaiset juhlat. Kuulemme myös loppuun mehukkaan sikermän kuulijoiden piinallisia kielihuteja. Ly...

17 Juni 20205min

Ont i gurkan 9: Patongilla päähän

Ont i gurkan 9: Patongilla päähän

Tässä jaksossa saamme kuulla muun muassa kyseenalaisista lastenkasvatusmetodeista. Etsimme myös sänkyasiantuntijaa ja tutustumme tavallista juustoisempaan baakvärkkiin. Lyssna på alla avsnitt i Sver...

17 Juni 20205min

Ont i gurkan 8: Pahoin huoriteltu jänis

Ont i gurkan 8: Pahoin huoriteltu jänis

Annin ja Pamelan pöydälle on päätynyt koko jaksollinen sairaalakokemuksia. Saamme kuulla muun muassa kiusallisista prepositiovirheistä sekä julmetun nimittelyn kohteeksi joutuneesta jäniksestä. Lyssn...

17 Juni 20205min

Ont i gurkan 7: Veljekset uunissa

Ont i gurkan 7: Veljekset uunissa

Tällä kertaa Ont i gurkan käy läpi jopa perhettä polttavaa keittiösanastoa. Kuuntelijan viestistä päätellen suora käännös ei myöskään ole aina se osuvin tervehdystilanteissa. Lyssna på alla avsnitt i...

17 Juni 20205min

Ont i gurkan 6: Onnea kullista

Ont i gurkan 6: Onnea kullista

Anni ja Pamela käsittelevät muun muassa kiusallisia mokia, joita O:n ja U:n lausuntaerot saattavat aiheuttaa. Tässä jaksossa ongelmia tulee myös muun muassa linssi- ja turkkiostoksilla. Lyssna på alla...

17 Juni 20205min

Sukellus Itämereen 6: Itämeren pienet ja suuret pelastustyöt

Sukellus Itämereen 6: Itämeren pienet ja suuret pelastustyöt

Peltojen kipsikäsittely, kuolleen pohjasedimentin imurointi ja särkikalojen hoitokalastus ovat Itämeren tilan elvyttämiseen tähtääviä hankkeita. Itämeren hyvinvointiin voi vaikuttaa pieninkin konstein...

12 Juni 202010min

Populärt inom Samhälle & Kultur

podme-dokumentar
gynning-berg
aftonbladet-krim
p3-dokumentar
svenska-fall
en-mork-historia
mardromsgasten
creepypodden-med-jack-werner
skaringer-nessvold
spar
killradet
rattsfallen
hor-har
flashback-forever
rss-sanning-konsekvens
vad-blir-det-for-mord
rss-mer-an-bara-morsa
kod-katastrof
rss-brottsutredarna
rysarpodden