Suomen romanien arkipäivä Ruotsissa 6: Paljon on tapahtunut 20 vuodessa

Suomen romanien arkipäivä Ruotsissa 6: Paljon on tapahtunut 20 vuodessa

Lait antavat tukea, mutta samalla rasismi muuttaa muotoaan. Diana Nyman ja Domino Kai ovat tehneet yhteistyötä yli 20 vuotta työkenttänään romaniasiat sekä ihmisoikeuskysymykset yleensä.

Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app.

Domino Kai ja Diana Nyman ovat toimineet romaniasioissa monella tasolla. Toisinaan keskusteluja on käyty Brysselissä tai Ruotsissa ministeritasolla, välillä kunnissa ja väliin syrjinnän uhrina on ollut neuvottelija itse.

Rasismi on mennyt piiloon

Kahteen viime vuosikymmeneen mahtuu vähemmistölaki ja nyt vuoden 2019 alusta myös sen tarkennukset.

Sekä Domino Kai että Diana Nyman arvioivat vähemmistölaista kertomisen tärkeäksi osaksi työtään.

– Se joka tietää, sillä on myös vastuu, Domino Kai sanoo.

Samalla molemmat painottavat, että monet romanit kokevat edelleen suoranaista rasismia.

"Enää minua ei käännytetä kaupan ovelta, nyt minulle sanotaan kasvojen läheltä päivää ja sitten kuljetaan perässä lyhyen matkan päässä."

Diana Nyman

"Nykypäivän tilanne on yhtä huoletuttava kuin 30-luvulla."

Domino Kai

"Tärkeää olisi, että romanit saisivat itse päättää omista asioistaan, eikä vain olla mukana neuvonpidossa. Nyt neuvonpidon jälkeen paperit viedään päättäjälle ja niihin ei voi enää vaikuttaa."

Diana Nyman

Suomen romanien arkipäivä Ruotsissa on kahdeksanosainen sarja, jossa ruotsinsuomalaiset romanit kertovat itse elämästään.

Kirsi Blomberg
kirsi.blomberg@sverigesradio.se

Det här avsnittet är hämtat från ett öppet RSS-flöde och publiceras inte av Podme. Det kan innehålla reklam.

Avsnitt(236)

Vi hörs sen, mamma – om livet efter Kevin

Vi hörs sen, mamma – om livet efter Kevin

När 19-årige Kevin dör i självmord, börjar mamma Raija leta efter ett sätt att överleva och förstå vad som hände. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Programmet innehåller berättelser om sj...

18 Maj 38min

Tiinan äiti hiljeni ruotsinkielisessä hoivakodissa

Tiinan äiti hiljeni ruotsinkielisessä hoivakodissa

Tiinan äiti Ulla saa Alzheimerin diagnoosin vuonna 2019. Siitä alkaa taistelu, äidille on saatava hoivaa hänen omalla äidinkielellään. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Äiti Ulla on 69-vuo...

6 Maj 34min

Sten – den hemliga halvbrodern

Sten – den hemliga halvbrodern

Sten adopteras till Sverige från Finland som nyfödd. När han blir vuxen börjar två familjers hemligheter rullas upp. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Sten Eriksson växer upp nära Umeå. De...

22 Apr 38min

Dessi Hietala – från ångest & depression till de stora standupscenerna

Dessi Hietala – från ångest & depression till de stora standupscenerna

Som 16-åring bor Dessi Hietala i en liten by och mår så dåligt att hon inte vill leva. Sen förändras allt. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. En kväll i början av 2010-talet sitter Dessi Hi...

23 Mars 34min

Navestad 1979 – kun Norrköpingin suomalaiset tarttuivat aseisiin

Navestad 1979 – kun Norrköpingin suomalaiset tarttuivat aseisiin

Suomalaisperhe pahoinpidellään kotonaan Norrköpingissä. Hetken päästä kymmeniä miehiä aseistautuu ja lähtee jahtiin. Onko kaikki vain sattumaa? Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Helmikuuss...

9 Mars 33min

Min mamma försvann – Nadjas berättelse

Min mamma försvann – Nadjas berättelse

Nadja är bara 14 år gammal när mamma Mirja försvinner spårlöst i Värnamo i oktober 1995. Vart har mamma tagit vägen? Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Nadjas mamma Mirja har varit borta må...

9 Feb 41min

Simo Häyhä – talvisodan tunnetuin tarkka-ampuja

Simo Häyhä – talvisodan tunnetuin tarkka-ampuja

Valkoinen kuolema Karjalasta: Simo Häyhästä tuli myytti, joka elää yhä. Mutta minkälainen oli mies legendan takana? Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. On hyytävän kylmä talvi vuonna 1939. ...

26 Jan 44min

Smygfotograferingen som chockade Jarkko och andra naturister

Smygfotograferingen som chockade Jarkko och andra naturister

När Jarkko Pesonen besöker en naturiststrand i början av 2000-talet förändras hans liv. Han blir naturist men hur är det att leva öppet i ett samhälle där nakenhet nästan alltid sexualiseras? Lyssna ...

13 Jan 27min

Populärt inom Samhälle & Kultur

podme-dokumentar
en-mork-historia
p3-dokumentar
gynning-berg
svenska-fall
aftonbladet-krim
skaringer-nessvold
hor-har
creepypodden-med-jack-werner
killradet
kod-katastrof
aftonbladet-daily
flashback-forever
p3-historia
rss-nemo-moter-en-van
vad-blir-det-for-mord
dialogiskt
historiska-brott
rss-sanning-konsekvens
mardromsgasten