Koronavuoden viemät: Lauri Pihlajamaan tarina

Koronavuoden viemät: Lauri Pihlajamaan tarina

Tyresöläinen Lauri Pihlajamaa (1932-2020) kuului ensimmäisiin ruotsinsuomalaisiin, joilla oli kuollessaan korona.

Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app.

Lauri Pihlajamaa oli monen ruotsinsuomalaisen tuntema pappi Keski-Ruotsissa ja myöhemmin Tukholman seudulla. Hän palveli 1975-1997 Eskilstunassa ja Torshällassa sekä myöhemmin Tyresössä, Öster-Haningessa ja Tukholmassa.

Keski-Pohjanmaalta Vetelin kunnasta kotoisin ollut Pihlajamaa oli pappi, historioitsija, saksan harrastaja ja opettaja sekä perheenisä. Hän ehti elää yli 20 vuotta aktiivista elämää eläkkeellä ennen kohtalokasta maaliskuuta 2020.

Lauri Pihlajamaata muistelevat tytär Kristiina Mellin, sisar Liisa Anjum sekä työtoverit Eila Kastu ja Maija Toivola.

"Ensimmäiset muistot minulla on kotoa ja päiväkodista ja varsinkin, kun sinne käveltiin isän kanssa käsi kädessä", tytär Kristiina Mellin kertoo.

"Hänellä oli vahva, vakaa ja turvallinen usko. Hän oli tietoinen siitä, mitä halusi ja uskalsi sanoa asiansa. Hänellä oli aina pilke silmäkulmassa", kertoo työtoveri Maija Toivola.

Toimittajat:

Jorma Ikäheimo
jorma.ikaheimo@sverigesradio.se

Maria Repitsch
maria.repitsch@sverigesradio.se

Loppumiksaus:
Emilia Martin

Avsnitt(232)

Kuunnelma: Jokin sinusta, osa 7 – Lähtökahvit

Kuunnelma: Jokin sinusta, osa 7 – Lähtökahvit

Jokin sinusta -kuunnelmasarjassa seurataan kouluikäisen Marga-tytön perheen elämää 1960-luvun Suomessa ja Ruotsissa. 7 osa: Marga palaa Suomessa vietetyn kesäloman jälkeen kouluun Oxelösundiin. Lyssna...

12 Maj 202324min

Kuunnelma: Jokin sinusta, osa 6 – Lauantain toivotut

Kuunnelma: Jokin sinusta, osa 6 – Lauantain toivotut

Jokin sinusta -kuunnelmasarjassa seurataan kouluikäisen Marga-tytön perheen elämää 1960-luvun Suomessa ja Ruotsissa. 6 osa: Kesä vietetään Suomessa sairastuneen mummon apuna. Mänttään saapuu myös "Se ...

12 Maj 202324min

Kuunnelma: Jokin sinusta, osa 2 – Vai katkarapuja!

Kuunnelma: Jokin sinusta, osa 2 – Vai katkarapuja!

Jokin sinusta -kuunnelmasarjassa seurataan kouluikäisen Marga-tytön perheen elämää 1960-luvun Suomessa ja Ruotsissa. 2 osa: Muuttokuorma Mäntästä lähtee kohti Oxelösundia ja rautaruukkia. Ruotsissa od...

14 Apr 202323min

Leena Huss on saanut vuoden 2022 elämäntyöpalkinnon

Leena Huss on saanut vuoden 2022 elämäntyöpalkinnon

Suomen kielen professori Leena Hussin vuosikymmeniä kestänyt työ vähemmistökielten tutkijana ja puolesta puhujana palkitaan Ruotsinsuomalaisella elämäntyöpalkinnolla. Päätös aloittaa akateeminen ura s...

24 Feb 202347min

Minun sotani – suomalaiset sotaveteraanit Ruotsissa kertovat talvisodasta ja jatkosodasta

Minun sotani – suomalaiset sotaveteraanit Ruotsissa kertovat talvisodasta ja jatkosodasta

Karjalalainen Lahja Johansson hoiti jo 11-vuotiaana sodassa haavoittuneita, ja sota vei häneltä kodin - kahdesti. Aapo Knaapi lähti 19-vuotiaana rintamalle, ja näki sodasta painajaisia vuosikymmenten ...

22 Jan 202352min

Dokumentti: Unelmien Karjala – juuret Muolaassa

Dokumentti: Unelmien Karjala – juuret Muolaassa

Evakkojen jälkeläisiä on jopa miljoona, ja uudet sukupolvet etsivät nyt tietoa menetetystä Karjalasta. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Noin 80 vuotta sitten Suomi menetti suuren osan Kar...

6 Jan 202325min

Dokumentti: Mummini sotalapsuus

Dokumentti: Mummini sotalapsuus

Maaret Riit'ahon sotalapsuutta Ruotsissa siivittivät huolettomat leikit. Samalla suuri tuska oman äidin yllättävästä ja salaperäisesta kuolemasta painoi pienen lapsen mieltä. Radiodokumentissa paljast...

25 Dec 202238min

Dokumentti: Crazy Finnish Cruise

Dokumentti: Crazy Finnish Cruise

Jengi ruotsinsuomalaisia, jotka ovat tutustuneet toisiinsa sosiaalisessa mediassa, on Helsingin risteilyllä. Matkan aikana tutustutaan toisiin ihan oikeassa elämässä ja pidetään hauskaa. Risteilyllä k...

16 Dec 202237min

Populärt inom Samhälle & Kultur

podme-dokumentar
gynning-berg
aftonbladet-krim
p3-dokumentar
svenska-fall
en-mork-historia
mardromsgasten
creepypodden-med-jack-werner
skaringer-nessvold
spar
killradet
rattsfallen
hor-har
flashback-forever
rss-sanning-konsekvens
vad-blir-det-for-mord
rss-mer-an-bara-morsa
kod-katastrof
rss-brottsutredarna
rysarpodden