Kipupiste: Lapsuudessa koettu trauma

Kipupiste: Lapsuudessa koettu trauma

Kun oma tausta, suomalaisuus, on lapsuuden trauman takana. Timo Järpeskog joutui jo ala-asteella oppilaiden ja opettajien silmätikuksi. Hän koki kouluikäisenä myös seksuaalista väkivaltaa. Vuosikymmeniä kestänyt ulkopuolisuuden tunne ja pelko loppuivat, kun Järpeskog pääsi traumaterapiaan.

Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app.

Timo Järpeskog on terapeutti, joka on aikuisena läpikäynyt oman traumaterapian. Järpeskog uskoo, että hänen lapsuudessa kokemansa trauma perustuu paljolti hänen suomalaiseen taustaansa. Oppilaat ja opettajat kiusasivat, haukkuivat finnjäveliksi ja vähättelivät. Hän joutui kokemaan myös fyysistä sekä seksuaalista väkivaltaa. Yksinäisyys, arvottomuuden sekä ulkopuolisuuden tunne siivittävät ihan kaikkea.

"Heräsin yhtenä aamuna ja kroppa ei liikkunut mihinkään, tuntui ihan kuin minulla olisi ollut sellainen musta paino päällä. Olin silloin 11-vuotias."

Timo Järpeskogin lapsuuteen ja nuoruuteen mahtuu lukuisia painajaismaisia muistoja, jotka vaikuttivat pitkälle aikuisikään. Hänen oli vaikea päästää ketään lähelleen ja luottamusta muihin ei ollut. Käytyään läpi oman traumaterapiansa, hän on pääsyt eroon lapsuudessa kokemastaan traumasta.

Timo Järpeskog työskentelee nykyisin terapeuttina. Hän antaa neuvoksi hakea apua traumaperäisiin oireisiin, jos:
- pelkäät
- kroppasi on jatkuvasti jännityksessä
- pahoja muistoja tulee mieleen ilman että haluaa, eikä niitä saa pois mielestä.


Tässä Kipupiste-ohjelmassa on kuvauksia, jotka saattavat herättää kuuntelijassa ikäviä tunteita.

Kipupiste -ohjelma haluaa välittää toivoa sekä madaltaa kynnystä puhua mielen voinnista. Ohjelman juontaja on tukholmalainen terapeutti Pirita Jaaksi.

Tuottaja
Virpi Inkeri
virpi.inkeri@sverigesradio.se

Det här avsnittet är hämtat från ett öppet RSS-flöde och publiceras inte av Podme. Det kan innehålla reklam.

Avsnitt(236)

Vi hörs sen, mamma – om livet efter Kevin

Vi hörs sen, mamma – om livet efter Kevin

När 19-årige Kevin dör i självmord, börjar mamma Raija leta efter ett sätt att överleva och förstå vad som hände. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Programmet innehåller berättelser om sj...

18 Maj 38min

Tiinan äiti hiljeni ruotsinkielisessä hoivakodissa

Tiinan äiti hiljeni ruotsinkielisessä hoivakodissa

Tiinan äiti Ulla saa Alzheimerin diagnoosin vuonna 2019. Siitä alkaa taistelu, äidille on saatava hoivaa hänen omalla äidinkielellään. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Äiti Ulla on 69-vuo...

6 Maj 34min

Sten – den hemliga halvbrodern

Sten – den hemliga halvbrodern

Sten adopteras till Sverige från Finland som nyfödd. När han blir vuxen börjar två familjers hemligheter rullas upp. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Sten Eriksson växer upp nära Umeå. De...

22 Apr 38min

Dessi Hietala – från ångest & depression till de stora standupscenerna

Dessi Hietala – från ångest & depression till de stora standupscenerna

Som 16-åring bor Dessi Hietala i en liten by och mår så dåligt att hon inte vill leva. Sen förändras allt. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. En kväll i början av 2010-talet sitter Dessi Hi...

23 Mars 34min

Navestad 1979 – kun Norrköpingin suomalaiset tarttuivat aseisiin

Navestad 1979 – kun Norrköpingin suomalaiset tarttuivat aseisiin

Suomalaisperhe pahoinpidellään kotonaan Norrköpingissä. Hetken päästä kymmeniä miehiä aseistautuu ja lähtee jahtiin. Onko kaikki vain sattumaa? Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Helmikuuss...

9 Mars 33min

Min mamma försvann – Nadjas berättelse

Min mamma försvann – Nadjas berättelse

Nadja är bara 14 år gammal när mamma Mirja försvinner spårlöst i Värnamo i oktober 1995. Vart har mamma tagit vägen? Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Nadjas mamma Mirja har varit borta må...

9 Feb 41min

Simo Häyhä – talvisodan tunnetuin tarkka-ampuja

Simo Häyhä – talvisodan tunnetuin tarkka-ampuja

Valkoinen kuolema Karjalasta: Simo Häyhästä tuli myytti, joka elää yhä. Mutta minkälainen oli mies legendan takana? Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. On hyytävän kylmä talvi vuonna 1939. ...

26 Jan 44min

Smygfotograferingen som chockade Jarkko och andra naturister

Smygfotograferingen som chockade Jarkko och andra naturister

När Jarkko Pesonen besöker en naturiststrand i början av 2000-talet förändras hans liv. Han blir naturist men hur är det att leva öppet i ett samhälle där nakenhet nästan alltid sexualiseras? Lyssna ...

13 Jan 27min

Populärt inom Samhälle & Kultur

podme-dokumentar
en-mork-historia
gynning-berg
p3-dokumentar
svenska-fall
aftonbladet-krim
skaringer-nessvold
killradet
hor-har
creepypodden-med-jack-werner
kod-katastrof
aftonbladet-daily
flashback-forever
rss-nemo-moter-en-van
vad-blir-det-for-mord
p1-dokumentar
rss-mer-an-bara-morsa
mardromsgasten
historiska-brott
rss-brottsutredarna