Käteistä ja kultaa – pankkiiri ja arkeologi kaivavat esiin rahan sielun

Käteistä ja kultaa – pankkiiri ja arkeologi kaivavat esiin rahan sielun

Ohjelma perehtyy Ruotsin rahahuoltoon, kruunun olemukseen sekä siihen, mitä käytössä olevat setelit ja kolikot kertovat meille. Piipahdamme myös kryptovaluuttojen maailmassa.

Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app.

Tarina alkaa 200 kruunun setelistä. Miksi meillä on kruunu ja mikä rooli rahajärjestelmässä on Ruotsin valtionpankilla eli Riksbankenilla? Puhumme myös rahojen painamisesta ja lyömisestä sekä mietimme kruunujen valmistamisen kustannuksia. Ohjelmassa paljastetaan myös, miten paljon kultaa me kaikki omistamme keskuspankkimme kautta.

Keskustelun aiheena on myös Ruotsin valuutan turvallisuus maailmantalouden myrskyissä sekä pohdimme piensäästäjän asemaa ja kryptovaluuttoja.

Käteistä ja kultaa -ohjelma kurkkaa lisäksi syvälle Ruotsin nykyisiin rahoihin, joiden symboliikkaa pohdimme.

Asiantuntijoina ovat Jussi Hiljanen SEB:stä sekä arkeologi ja numismaatikko Eeva Jonsson Kuninkaallisesta kolikkokabinetista – Ruotsin talousmuseosta.

Käteistä ja kultaa -ohjelman on toimittanut Jorma Ikäheimo alkuvuodesta 2022.

Jorma Ikäheimo
jorma.ikaheimo@sverigesradio.se

Avsnitt(234)

Kuunnelma: Jokin sinusta, osa 9 – Syöksysynnytys

Kuunnelma: Jokin sinusta, osa 9 – Syöksysynnytys

Jokin sinusta -kuunnelmasarjassa seurataan kouluikäisen Marga-tytön perheen elämää 1960-luvun Suomessa ja Ruotsissa. 9 osa: Marga todistaa dramaattista synnytystä keskellä katua. Lyssna på alla avsnit...

12 Maj 202325min

Kuunnelma: Jokin sinusta, osa 8 – Pitääkö hermo?

Kuunnelma: Jokin sinusta, osa 8 – Pitääkö hermo?

Jokin sinusta -kuunnelmasarjassa seurataan kouluikäisen Marga-tytön perheen elämää 1960-luvun Suomessa ja Ruotsissa. 8 osa: Rantaperkiöille odotetaan esikoista. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radio...

12 Maj 202323min

Kuunnelma: Jokin sinusta, osa 7 – Lähtökahvit

Kuunnelma: Jokin sinusta, osa 7 – Lähtökahvit

Jokin sinusta -kuunnelmasarjassa seurataan kouluikäisen Marga-tytön perheen elämää 1960-luvun Suomessa ja Ruotsissa. 7 osa: Marga palaa Suomessa vietetyn kesäloman jälkeen kouluun Oxelösundiin. Lyssna...

12 Maj 202324min

Kuunnelma: Jokin sinusta, osa 6 – Lauantain toivotut

Kuunnelma: Jokin sinusta, osa 6 – Lauantain toivotut

Jokin sinusta -kuunnelmasarjassa seurataan kouluikäisen Marga-tytön perheen elämää 1960-luvun Suomessa ja Ruotsissa. 6 osa: Kesä vietetään Suomessa sairastuneen mummon apuna. Mänttään saapuu myös "Se ...

12 Maj 202324min

Kuunnelma: Jokin sinusta, osa 2 – Vai katkarapuja!

Kuunnelma: Jokin sinusta, osa 2 – Vai katkarapuja!

Jokin sinusta -kuunnelmasarjassa seurataan kouluikäisen Marga-tytön perheen elämää 1960-luvun Suomessa ja Ruotsissa. 2 osa: Muuttokuorma Mäntästä lähtee kohti Oxelösundia ja rautaruukkia. Ruotsissa od...

14 Apr 202323min

Leena Huss on saanut vuoden 2022 elämäntyöpalkinnon

Leena Huss on saanut vuoden 2022 elämäntyöpalkinnon

Suomen kielen professori Leena Hussin vuosikymmeniä kestänyt työ vähemmistökielten tutkijana ja puolesta puhujana palkitaan Ruotsinsuomalaisella elämäntyöpalkinnolla. Päätös aloittaa akateeminen ura s...

24 Feb 202347min

Minun sotani – suomalaiset sotaveteraanit Ruotsissa kertovat talvisodasta ja jatkosodasta

Minun sotani – suomalaiset sotaveteraanit Ruotsissa kertovat talvisodasta ja jatkosodasta

Karjalalainen Lahja Johansson hoiti jo 11-vuotiaana sodassa haavoittuneita, ja sota vei häneltä kodin - kahdesti. Aapo Knaapi lähti 19-vuotiaana rintamalle, ja näki sodasta painajaisia vuosikymmenten ...

22 Jan 202352min

Dokumentti: Unelmien Karjala – juuret Muolaassa

Dokumentti: Unelmien Karjala – juuret Muolaassa

Evakkojen jälkeläisiä on jopa miljoona, ja uudet sukupolvet etsivät nyt tietoa menetetystä Karjalasta. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Noin 80 vuotta sitten Suomi menetti suuren osan Kar...

6 Jan 202325min

Populärt inom Samhälle & Kultur

en-mork-historia
podme-dokumentar
gynning-berg
p3-dokumentar
svenska-fall
aftonbladet-krim
skaringer-nessvold
killradet
hor-har
mardromsgasten
creepypodden-med-jack-werner
kod-katastrof
flashback-forever
rss-brottsutredarna
vad-blir-det-for-mord
rss-nemo-moter-en-van
rss-mer-an-bara-morsa
rattsfallen
blenda-2
rysarpodden