Vaalit 2022: Itämeri – tunteiden, politiikan ja ilmastokriisin näyttämö
Finska Dokumentti10 Juni 2022

Vaalit 2022: Itämeri – tunteiden, politiikan ja ilmastokriisin näyttämö

Itämeressä tiivistyy monta asiaa. Se on nautinnon ja mielihyvän meri. Se on kuitenkin yksi maailman saastuneimmista meristä ja kamppailee ilmastonmuutoksien kourissa. Samaan aikaan Itämerellä on näkyvä osa maailman politiikan pelikentällä.

Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app.

  • ”Nyt on tullut uusi tunne, kun äitini kuoli. Suomessa käyminen jää vähemmälle, mutta paljon ajattelen Suomesta, että se on minun äidinmaa ja äidinkieli. Nyt uusi ajatus on, että Itämeri on minun äiti. Meri pitää minua hyvänä ja sanat eivät riitä kuvaamaan sitä, mitä merellä ja meren äärellä oleminen antaa.” Näin kuvailee tuntemuksiaan tukholmalainen valokuvaaja Erja Lempinen, jolla Itämeri on ikään kuin veressä. Hän on kasvanut meren tuntumassa Suomen Loviisassa ja purjehtinut vuosikymmeniä Itämerellä.

  • Itämerta kutsutaan heikoksi potilaaksi, jolla on monia perussairauksia. Se kärsii ennen kaikkea rehevöitymisestä ja siitä johtuvasta hapenpuutteessa. Ilmastonmuutokset kiihdyttävät entisestään rehevöitymisongelmaa.

  • Uusi tutkimus selvittää, onko Itämeri hiilinielu vai hiilen lähde. Terveen meren merkki on, että meri on hiilinielu eli se varastoi hiilidioksidia siinä missä metsätkin. Hiilen lähteenä Itämeri taas vapauttaisi kasvihuonepäästöjä kuten hiiltä ja metaanikaasua.

  • Itämeri on myös maailman politiikan ja kansainvälisen kaupankäynnin keskiössä. Purjehtija pääsee näkemään lähietäisyydeltä, mitä kaikkea meren valtatiellä kulkee rahtilaivoista öljyn kuljetusaluksiin. Ruotsin puolustusvoimien sukellusveneet ja Naton hävittäjäkoneetkin ovat tuttuja näkyjä.

  • Ohjelmassa ”Itämeri – tunteiden, politiikan ja ilmastokriisin näyttämö” on haastateltu valokuvaaja Erja Lempistä sekä Itämeren tutkimuksen professori Alf Norkkoa. Ohjelma on osa Sveriges Radio Finskan sarjaa ”Arjen kuvia vaalivuotena 2022”.

    Programmet är en kärleksförklaring till Östersjön. Det är också en beskrivning av ett hårt trafikerat innanhav som har en central roll i världspolitiken. Östersjön är också ett av världens mest förorenade hav och klimatförändringen är den nya fiende som förstärker övergödningen av havet.

    Programmet är en del av Sveriges Radio Finskas serie Arjen kuvia vaalivuotena 2022 (Vardagsbilder valåret 2022).

    Virpi Inkeri
    virpi.inkeri@sverigesradio.se

Avsnitt(232)

Monikielistä arkea 4: Onko kaikilla oikeus kritisoida kielitaitoa? Vieraana Helena Duplantis

Monikielistä arkea 4: Onko kaikilla oikeus kritisoida kielitaitoa? Vieraana Helena Duplantis

Kaikki lapset ovat erilaisia, myös kielten oppimisessa. Tämän on kokenut neljän lapsen äiti Helena Duplantiskin. Kun hänen pojastaan, amerikanruotsalaisesta seiväshyppääjä Armand Duplantiksesta tuli k...

20 Apr 202034min

Monikielistä arkea 3 - Vihainen suomalainen nainen ja natsismi

Monikielistä arkea 3 - Vihainen suomalainen nainen ja natsismi

Saksaa äidinkielenään puhuva itävaltalainen Elodie ja saksalainen Herbert ovat saanet kuulla kommentteja omasta järjestelmällisyydestään ja maidensa natsihistoriasta. Suomenkielistä Hannaa puolestaan ...

13 Apr 202036min

Monikielistä arkea 2 - Timo Räisänen: Poikani nimi on kuin pitkä suomalainen kirosana

Monikielistä arkea 2 - Timo Räisänen: Poikani nimi on kuin pitkä suomalainen kirosana

Artisti Timo Räisänen kasvoi kodissa, jossa oli läsnä sekä intialainen, libanonilainen, brasilialainen että suomalainen kulttuuri. Hannat tapaavat Timon Göteborgissa ja huomaavat, että Räisäsen perhee...

6 Apr 202033min

Monikielistä arkea 1 - ”Olen epäonnistunut tehtävässäni”

Monikielistä arkea 1 - ”Olen epäonnistunut tehtävässäni”

40 vuotta sitten tutkijat varoittivat lasten puolikielisyydestä ja vanhempia kehotettiin puhumaan lapsilleen ainoastaan ruotsia. Nykyään tilanne on päinvastainen, ja oman äidinkielen siirtäminen lapse...

6 Apr 202030min

Dokumentär: Finska fruarna på Fårö

Dokumentär: Finska fruarna på Fårö

1947 satte unga män från Fårö in en gemensam kontaktannons i finska tidningar. Selma och Anna var några av dem som svarade och flyttade till Fårö. Nu berättar deras barn hur livet på Fårö blev. Lyssna...

13 Dec 201939min

Dokumentti: Suomalaisvaimot Fåröllä

Dokumentti: Suomalaisvaimot Fåröllä

40-luvulla fåröläiset poikamiehet etsivät suomalaisnaisia seuranhakuilmoituksilla suomalaislehdissä. Selma vastasi, ja muutti saarelle. Onnea hän ei löytänyt, ja 15 vuotta myöhemmin hän katosi. Lyssna...

13 Dec 201945min

Dokumentti: Valokuvaaja Tuija Lindström kuviensa edessä

Dokumentti: Valokuvaaja Tuija Lindström kuviensa edessä

Professori Tuija Lindström oli taisteleva taiteilija, joka työsti taidevalokuviensa kautta sekä henkilökohtaisia että yhteiskunnallisia aiheita teemalla yksityisestä yhteiseksi. Lyssna på alla avsnitt...

29 Maj 201954min

Puhelu äidille: Ruotsinsuomalainen Silvia perusti perheen Delhiin

Puhelu äidille: Ruotsinsuomalainen Silvia perusti perheen Delhiin

Silvia kasvoi Tukholmassa, mutta isän kotimaa Intia on aina kutsunut häntä. Aikuisena hän päätti toteuttaa unelmansa ja muuttaa Delhiin. Siellä hänestä tuli äiti ja kodissa asuivat myös appivanhemmat....

12 Apr 201932min

Populärt inom Samhälle & Kultur

podme-dokumentar
aftonbladet-krim
gynning-berg
p3-dokumentar
svenska-fall
mardromsgasten
en-mork-historia
skaringer-nessvold
rss-expressen-dok
killradet
creepypodden-med-jack-werner
kod-katastrof
flashback-forever
hor-har
rss-sanning-konsekvens
rattsfallen
badfluence
historiska-brott
aftonbladet-daily
spar