Vain hetkeksi piti jäädä: 1970-luvulla vapaus ja suvaitsevaisuus houkuttelivat Ruotsiin

Vain hetkeksi piti jäädä: 1970-luvulla vapaus ja suvaitsevaisuus houkuttelivat Ruotsiin

1970-luvulla puhalsivat poliittiset ja vapaat tuulet. Ruotsiin tuli opiskelijoita ja elämänhaluisia nuoria. Vain hetkeksi piti jäädä on sarja suomalaisista, jotka ovat muuttaneet Ruotsiin eri vuosikymmenillä.

Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app.

Lise Maj Holmalle Suomi ei riittänyt. Hän halusi jotain muuta.

– Mulla oli kiire elää, ja Suomi tuntui tylsältä maalta. Sitten mä ajattelin, että nyt Ruotsiin. Siellä ehkä tapahtuu enemmän!

Lisa Maj Holma saapui alkukesäisenä aamuna laivalla Kapellskäriin. Olalla heilui vain kangaskassi, jossa oli muutama hame. Bussi toi Tukholmaan ja hän löysi Kungsträdgårdeniin keskelle kaupunkia.

"Kungsträdgårdenissa oli valtavasti jännittäviä tyyppejä. Nuoria ihmisiä, jotka istuivat ympyrässä ja kuuntelivat musiikkia. Koko puiston päällä leijui usvaa... Tai sitten ne poltti jotain. Just niin, sitä se taisikin olla."
Lise Maj Holma

Lise Majlla ei ollut työtä eikä asuntoa, kun hän saapui Tukholmaan.

– Mun ensimmäisen päivän tehtävänä olikin hankkia työ ja asunto.

Tuumasta toimeen ja kuinka ollakaan, kesäpesti korukauppiaana Hötorgetilla järjestyi aamupäivän aikana, ja kun päivä päättyi, kädessä olivat avaimet asuntoon.

Sosialidemokraatit rekrytoivat jäseniä työpaikoilla

1970-luvulla suomalaiset opiskelijat tulivat sankoin joukoin kesätöihin ruotsalaisiin hoitolaitoksiin. Reijo Kittilä oli yksi heistä ja useana vuotena hän teki niin kesä- kuin talvilomatkin töitä Tukholmassa.

– Aina olin tervetullut. Suomalaisista pidettiin kovasti, koska teimme töitä yleensä koko kesän. Ruotsalaiset nuoret halusivat pitää itsekin kesälomaa.

Valmistuttuaan valtiotieteiden maisteriksi Turun yliopistosta Reijo Kittilä päätti muuttaa Ruotsiin. Tarkoitus ei toki ollut jäädä maahan pysyvästi. Vakituinen työ löytyi entisestä kesätyöpaikasta, Björnkullanin kehitysvammaisten hoitokodista.

"Tuntui ihmeelliseltä, että jos liittyi kunnan työntekijöiden liittoon, liittyi samalla myös sosialidemokraattiseen puolueeseen, ellei sitten erikseen siitä kieltäytynyt."
Reijo Kittilä

Reijo oli poliittisesti aktiivinen; hän liittyi täällä VPK-puolueeseen ja toimi sen suomenkielisessä osastossa. Ruotsalainen progemusiikki vei myös mennessään, ja Hoola Bandoola soi niin kotona kuin työpaikallakin.

70-luvulla Ruotsiin tuli myös moni suomalainen homoseksuaali.

– Täällä oli huomattavasti vapaampaa olla gay kuin Suomessa.

Kommunikointia kirjelappusin vuorotöiden lomassa

Annikki ja Heikki Ruusila olivat asettuneet 1970-luvulla asumaan Södertäljeen. Perhe-elämä ruudutettiin vuorotöiden ehdoilla.

"Meillä oli mahdollisuus seurustella kunnolla vain viikonloppuisin. Toinen meistä oli aamuvuorossa ja toinen iltavuorossa. Aamuvuoro loppui kahdelta ja iltavuoro alkoi yhdeltä. Lapset olivat tunnin päivällä hoidossa naapurissa."
Annikki Ruusila

Vuorotyöt toisaalta aiheuttivat myös sen, että perheen isä, Heikki Ruusila, osallistui aktiivisesti kotitöihin ja tyttärien kasvattamiseen.

– Paistoin lihapullia ja siivosin niin paljon, ettei enää tarvitsisi siivota ollenkaan.

Ruusilat kirjoittelivat toisilleen pieniä viestejä arjen kulusta - mitä kaupasta pitää ostaa ja mitä päivällä oli tapahtunut. Yhteistä aikaa oli niukasti, mutta viikonloppuisin käytiin suomalaistansseissa Södertäljen Finlandia -seuralla.

Viikonloppukuosiin kuului myös päähän pantavaa.

– Siihen aikaan käytettiin peruukkeja. Minullakin oli ruskea, mutta ei sitä joka päivä käytetty. Se oli sellainen pyhätukka, nauraa Annikki Ruusila.

Lapset laitettiin suomenkieliselle luokalle Södertäljen Stålhamran kouluun. Se oli Ruusiloista itsestäänselvyys, sillä kotonakin puhuttiin suomea. Omaa ruotsin kielen taitoaan Annikki ja Heikki Ruusilat pääsivät parantaman työnantajan järjestämällä kielikurssilla.

"Annikki ei oppinut ruotsin kielen kurssilla muuta kuin autojen osat. Kaikki muut kurssilaiset olivat miehiä, jotka olivat töissä autotehtaalla."
Heikki Ruusila

Sarjan teossa on käytetty lähteenä Turun Siirtolaisinstituutin Jouni Korkiasaaren artikkelia "Suomalaisten Ruotsiin suuntautuneen siirtolaisuuden yhteiskunnalliset syyt 1900-luvulla".

7-osainen ohjelmasarja on lähetetty ensimmäisen kerran vuonna 2016. Sarjan kaikki osat löytyvät myös Sveriges Radio Play-sovelluksesta. Kirjoita hakusanakenttään Vain hetkeksi piti jäädä.

Virpi Inkeri
virpi.inkeri@sverigesradio.se

Det här avsnittet är hämtat från ett öppet RSS-flöde och publiceras inte av Podme. Det kan innehålla reklam.

Avsnitt(236)

Vi hörs sen, mamma – om livet efter Kevin

Vi hörs sen, mamma – om livet efter Kevin

När 19-årige Kevin dör i självmord, börjar mamma Raija leta efter ett sätt att överleva och förstå vad som hände. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Programmet innehåller berättelser om sj...

18 Maj 38min

Tiinan äiti hiljeni ruotsinkielisessä hoivakodissa

Tiinan äiti hiljeni ruotsinkielisessä hoivakodissa

Tiinan äiti Ulla saa Alzheimerin diagnoosin vuonna 2019. Siitä alkaa taistelu, äidille on saatava hoivaa hänen omalla äidinkielellään. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Äiti Ulla on 69-vuo...

6 Maj 34min

Sten – den hemliga halvbrodern

Sten – den hemliga halvbrodern

Sten adopteras till Sverige från Finland som nyfödd. När han blir vuxen börjar två familjers hemligheter rullas upp. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Sten Eriksson växer upp nära Umeå. De...

22 Apr 38min

Dessi Hietala – från ångest & depression till de stora standupscenerna

Dessi Hietala – från ångest & depression till de stora standupscenerna

Som 16-åring bor Dessi Hietala i en liten by och mår så dåligt att hon inte vill leva. Sen förändras allt. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. En kväll i början av 2010-talet sitter Dessi Hi...

23 Mars 34min

Navestad 1979 – kun Norrköpingin suomalaiset tarttuivat aseisiin

Navestad 1979 – kun Norrköpingin suomalaiset tarttuivat aseisiin

Suomalaisperhe pahoinpidellään kotonaan Norrköpingissä. Hetken päästä kymmeniä miehiä aseistautuu ja lähtee jahtiin. Onko kaikki vain sattumaa? Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Helmikuuss...

9 Mars 33min

Min mamma försvann – Nadjas berättelse

Min mamma försvann – Nadjas berättelse

Nadja är bara 14 år gammal när mamma Mirja försvinner spårlöst i Värnamo i oktober 1995. Vart har mamma tagit vägen? Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Nadjas mamma Mirja har varit borta må...

9 Feb 41min

Simo Häyhä – talvisodan tunnetuin tarkka-ampuja

Simo Häyhä – talvisodan tunnetuin tarkka-ampuja

Valkoinen kuolema Karjalasta: Simo Häyhästä tuli myytti, joka elää yhä. Mutta minkälainen oli mies legendan takana? Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. On hyytävän kylmä talvi vuonna 1939. ...

26 Jan 44min

Smygfotograferingen som chockade Jarkko och andra naturister

Smygfotograferingen som chockade Jarkko och andra naturister

När Jarkko Pesonen besöker en naturiststrand i början av 2000-talet förändras hans liv. Han blir naturist men hur är det att leva öppet i ett samhälle där nakenhet nästan alltid sexualiseras? Lyssna ...

13 Jan 27min

Populärt inom Samhälle & Kultur

podme-dokumentar
en-mork-historia
p3-dokumentar
gynning-berg
svenska-fall
aftonbladet-krim
skaringer-nessvold
hor-har
creepypodden-med-jack-werner
killradet
kod-katastrof
aftonbladet-daily
flashback-forever
p3-historia
rss-nemo-moter-en-van
vad-blir-det-for-mord
dialogiskt
historiska-brott
rss-sanning-konsekvens
mardromsgasten