Ilosanoma kaupunkiin ja kyliin (tiistai)

Ilosanoma kaupunkiin ja kyliin (tiistai)

Jeesus kulki sitten kaikissa kaupungeissa ja kylissä. Hän opetti synagogissa, julisti ilosanomaa taivasten valtakunnasta ja paransi kaikki ihmisten taudit ja vaivat. Kun hän näki väkijoukot, hänet valtasi sääli, sillä ihmiset olivat näännyksissä ja heitteillä, kuin lammaslauma paimenta vailla. Silloin hän sanoi opetuslapsilleen: »Satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia vähän. Pyytäkää siis herraa, jolle sato kuuluu, lähettämään väkeä elonkorjuuseen.»Matt. 9. 35-38Seurassasi on Kirsi Jokela

Avsnitt(772)

Herra tuntee sinut (torstai)

Herra tuntee sinut (torstai)

Hän tuntee meidät ja tietää meidän alkumme, muistaa, että olemme maan tomua. Ihmisen elinaika on niin kuin ruohon: kuin kedon kukka hän kukoistaa, ja kun tuuli käy yli, ei häntä enää ole eikä hänen as...

31 Juli 20243min

Herra on kärsivällinen (keskiviikko)

Herra on kärsivällinen (keskiviikko)

Vanhurskaat ovat Herran teot, hän tuo oikeuden sorretuille. Hän osoitti tiensä Moosekselle ja näytti Israelille suuret tekonsa. Anteeksiantava ja laupias on Herra. Hän on kärsivällinen ja hänen armons...

30 Juli 20243min

Herran armo on suuri (tiistai)

Herran armo on suuri (tiistai)

Ylistä Herraa, minun sieluni, ja kaikki mitä minussa on, ylistä hänen pyhää nimeään. Ylistä Herraa, minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt. Hän antaa anteeksi kaikki syntini ja pa...

29 Juli 20243min

Jeesus on ylösnoussut uhrikaritsa (maanantai)

Jeesus on ylösnoussut uhrikaritsa (maanantai)

Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan, vaikka meidän...

28 Juli 20243min

Minun rakkauteni sinuun ei järky (perjantai)

Minun rakkauteni sinuun ei järky (perjantai)

Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.Jesaja 54: 10Taivas ja maa katoavat, mutta minun sa...

18 Juli 20243min

Taivasten valtakunnan avaimet (torstai)

Taivasten valtakunnan avaimet (torstai)

Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: »Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat?» He vastasivat: »Toisten mielestä hän on Johannes Kastaja, toiste...

17 Juli 20243min

Katselemme Herran kirkkautta (keskiviikko)

Katselemme Herran kirkkautta (keskiviikko)

Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki.2. Kor. 3...

16 Juli 20243min

Populärt inom Religion & Spiritualitet

spokjakt-pa-riktigt-laxton-podden
rss-hogmod
rysarstunden
sektledare
rss-borgvattnets-hemligheter
rss-historiens-mysterier
bathina-en-podcast
sa-in-i-sjalen
rss-patos
rss-sjalsligt-avkladd
rss-alternativ-historia
rss-bajen-idag
rss-universums-hemligheter
rss-basta-livet
det-sista-mysteriet
spokhistorier
rss-activation-podcast
rss-fraga-stjarnorna
skrackstunden
mediumpodden-vivi-camilla