Pallo Keskelle #85: Uudenkarheaa
Pallo keskelle5 Aug 2024

Pallo Keskelle #85: Uudenkarheaa

Viides tuotantokausi alkaa! Kauden ensimmäisessä jaksossa siirrytään juontajakolmikon kesäkuulumisten kautta naisten maajoukkueen ensimmäisen leirin tunnelmiin.

Toisessa erässä kuultavassa viikon ajatuksessa jaetaan odotuksia uutta kautta kohtaan. Mitä sinä odotat tulevalta kaudelta? Välitämme mielellään kuulijoiden odotuksia seuraavassa jaksossa. Laita sähköpostia palaute@pallokeskelle.fi

Jakson päättää turnauskiertue. Viikonloppuna pelataan perinteikäs Loisto Cup, joka kerää 24 joukkuetta ympäri Suomen Turkuun. Turnauksen markkinointi saa ansaitusti kritiikkiä, sillä osallistuvien joukkueiden ulkopuolella tuskin hirveän monella on esimerkiksi otteluohjelmasta tietoa reilua viikkoa ennen turnausta.

Heinäkuussa pelattiin muun muassa Prahassa sekä Uppsalassa, joissa molemmissa nähtiin suomalaisjoukkueita. Heinäkuun helteet näyttivät tulleen yllätyksenä molemmissa turnauksissa uupumusten ja lämpöhalvausten myötä, joten keskustelu riittävästä tankkauksesta päivän aikana on paikallaan.

Kokkolassa pelataan viiden T16-joukkueen kesken oma turnaus Kampushallilla viikonloppuna. Pallo keskelle kannustaa lajiväkeä menemään halleille viikonloppuna, sillä kovia pelejä on pitkästä aikaa tarjolla ympäri Suomen!

Uusi kausi alkaa, tervetuloa mukaan!

--

AIKALEIMAT:

Erä 1 (00:00)

Kesäkuulumiset

Ajatuksia Harneskin ensimmäiseltä leiriltä (08:00)

Erä 2 (22:18)

Viikon ajatus: Mitä sinä toivot alkavalta kaudelta?

Erä 3 (55:33)

Loisto Cup -ennakko

Prague Games & World Talent Cup (01:11:11)

Czech Open & Urheilu Mehiläinen preseason-turnaus (01:20:31)

--

Kysymykset, puheenaiheet & vierastoiveet palautesähköpostiin tai sometilien viestibokseihin

LoistoCast on kuunneltavissa Spotifyn, Googlen, Applen & Podimon podcast-alustoilla

--

Somet: @pallokeskelle

Palautteet ja kysymykset: palaute@pallokeskelle.fi

Jaksokuva: Joni Salo-oja / @amfigoria

Avsnitt(343)

LoistoCast #21: Siirtohuhuja, kultamitalisteja ja päävalmentajia

LoistoCast #21: Siirtohuhuja, kultamitalisteja ja päävalmentajia

Nimikkosarjan 21. jakso tarjoaa kattavan paketin maajoukkueasioita niin Suomen, Saksan kuin maajoukkueenkin asioita. Mukana myös viime jaksosta unohdettu U17-osio! T16- & T18-ikäluokkien Suomen mestar...

2 Maj 20222h 26min

F-liigan paketointi 2022

F-liigan paketointi 2022

F-liigakausi 2021-2022 päättyi Turun Palloseuran seurahistorian ensimmäiseen Suomen mestaruuteen, kun se kaatoi PSS:n finaalisarjassa otteluvoitoin 4-3.LoistoCast paketoi toista kautta putkeen F-liiga...

27 Apr 20221h 32min

LoistoCast #20: Siirtolistaa, huhuja ja olosuhteita

LoistoCast #20: Siirtolistaa, huhuja ja olosuhteita

LoistoCastin nimikkosarjan 20. jakso käsittelee pintapuolisesti F-liigaa ja valtakunnallisten junnusarjojen tilanteita. Näistä tulossa kausien päätyttyä omat jaksonsa.Perinteisten salibandyuutisten jä...

18 Apr 20221h 22min

F-liigan finaaliennakko 21/22

F-liigan finaaliennakko 21/22

Naisten välieristä saatiin selville finaalipari ja pronssista taisteleva kaksikko. LoistoCast ennakoi finaalit ja lyhyesti myös pronssimatsin välieräesitysten kautta.LoistoCast kannustaa jokaisen läht...

8 Apr 202246min

Joukkuekuvassa: FB Factor T16

Joukkuekuvassa: FB Factor T16

Joukkuekuvan neljännessä jaksossa tutustutaan Kontiolahdelta ponnistavan FB Factorin T16-joukkueeseen. Tämä jakso on kahdella tapaa poikkeuksellinen, sillä tällä kertaa mukana on vain toinen isännistä...

30 Mars 202246min

F-liigan välieräennakko 21/22

F-liigan välieräennakko 21/22

Naisten puolivälierät saatiin ratkottua viihdyttävien matsien myötä. LoistoCast ennakoi välieräparit puolivälieräesitysten kautta.LoistoCast kannustaa jokaisen lähtemään paikan päälle kannustamaan oma...

24 Mars 202257min

F-liigan puolivälieräennakko 21/22

F-liigan puolivälieräennakko 21/22

Kauden hienoimmat pelit ovat täällä! LoistoCastin F-liigan puolivälieräennakossa arvioidaan otteluparien voimasuhteet ja ennustetaan tuttuun tapaan jatkoon menijät.LoistoCast kannustaa jokaisen lähtem...

9 Mars 202258min

LoistoCast #19: Sarjauudistuksesta, junnuputkista ja vitosista

LoistoCast #19: Sarjauudistuksesta, junnuputkista ja vitosista

LoistoCastin 19. jakso antaa oman arvionsa sarjajärjestelmätyöryhmän ehdotukseen uudesta F-liigan sarjajärjestelmästä. Sen lisäksi katsotaan päivitettyä sääntökirjaan ja piipahdetaan ensimmäistä kerta...

7 Mars 20221h 34min

Populärt inom Politik & nyheter

aftonbladet-krim
motiv
rss-krimstad
p3-krim
fordomspodden
spar
flashback-forever
rss-viva-fotboll
aftonbladet-daily
rss-sanning-konsekvens
blenda-2
svenska-fall
rss-krimreportrarna
rss-vad-fan-hande
rss-frandfors-horna
olyckan-inifran
rss-flodet
dagens-eko
svd-dokumentara-berattelser-2
krimmagasinet