Vuoden pedagoginen teko 2023 -palkinnot: Musiikkioppilaitokset kehittävät tulevaisuuden toimintaa perinteiden pohjalta
Selvät Sävelet23 Nov 2023

Vuoden pedagoginen teko 2023 -palkinnot: Musiikkioppilaitokset kehittävät tulevaisuuden toimintaa perinteiden pohjalta

Tässä Selvät sävelet -jaksossa esitellään vuoden pedagoginen teko 2023 -palkitut hankkeet ja tapahtumat.

+++++

Musiikkioppilaitosten Vuoden pedagoginen teko 2023 -voittajiksi on valittu neljä erilaista hanketta eri puolilta Suomea. Espoossa musiikkiopisto Avonian työryhmä sai palkinnon Musakone-mobiilisovelluksesta, joka auttaa musiikin hahmottamista ja sen oppimista omalta laitteelta. Lappeenrannan musiikkiopiston erityisoppijoille suunnattu toiminta pitää huolen siitä, että erilaiset oppijat pääsevät tasapuolisesti mukaan musiikin opiskeluun. Riihimäen musiikkiopisto on valmistanut yhdessä paikallisen kansalaisopiston kanssa harjoittelumaton, joka yhdistää taiteita ja nojaa traditioon ja BassoonBeat-tapahtuma kokosi fagotinsoittajia yhteen ympäri maata.

– Meille tuli melkein 30 hienoa ehdotusta eri puolilta maata, joista jokaisen olisi voinut palkita, mutta tällä kertaa valintakriteereinä olivat erityisesti uudet pedagogiset avaukset, saavutettavuus ja tasa-arvo sekä yhteisöllisyys. Ne ovat meille tärkeitä arvoja, sanoo Sanna Saarinen Suomen musiikkioppilaitosten liitosta.

Vuoden pedagoginen teko -palkinnot myönsi Suomen musiikkioppilaitosten liitto Rovaniemellä 15.11.2023



Tilaa podcast, niin saat jaksot itsellesi heti, kun ne ovat julkaistu.


⁠⁠https://linktr.ee/smlverkossa⁠⁠


Selvät sävelet -podcastia tuottaa Suomen musiikkioppilaitosten liitto ja sen on toimittanut Mikko Kapanen.

Avsnitt(47)

Täsmävirtaa Paula Jordanin kanssa!

Täsmävirtaa Paula Jordanin kanssa!

Tänä vuonna SML:ssä on menossa hanke Täsmävirtaa musiikkioppilaitosten rehtoreille, ja sitä on vetämässä Espoon musiikkiopiston vuorotteluvapaalla oleva rehtori Paula Jordan. Tässä jaksossa juttelemme...

5 Sep 202425min

ISME -maailmankonferenssi: koko maailman musiikkikasvatuksen katseet kohti Suomea!

ISME -maailmankonferenssi: koko maailman musiikkikasvatuksen katseet kohti Suomea!

Tässä Selvät sävelet jaksossa keskustelemme Taideyliopiston Sibelius-Akatemian professorin Heidi Partin kanssa tänä kesänä 28.7.-2.8.2024 Suomessa järjestettävästä ISMEn maailmankonferenssista. Mistä...

30 Maj 202419min

“Taide ei ole luksusta vaan se on ruisleipää”

“Taide ei ole luksusta vaan se on ruisleipää”

Uudessa Selvät sävelet -jaksossa kuullaan monimuotoisia terveisiä Valkeakoskelta, jossa SML järjesti tänä vuonna perinteiset kevätpäivät. Mukana oli mm. futuristi ja tietokirjailija Perttu Pölönen, jo...

2 Maj 202429min

Suomalainen musiikinopetus on ylpeydenaihe!

Suomalainen musiikinopetus on ylpeydenaihe!

Suomalainen musiikinopetus on kansainvälisesti korkealaatuista ja asia, josta meidän kannattaa olla sekä ylpeitä että pitää tiukasti kiinni. Tässä Selvät sävelet -jaksossa on muutama hieno esimerkki a...

21 Mars 202432min

Tempo-orkestereille vauhtia Venezuelasta

Tempo-orkestereille vauhtia Venezuelasta

Tempo-orkesteritoiminta Suomessa perustuu kansainväliseen Il Sistema -malliin, joka on saanut alkunsa Venzuelassa. Tässä Selvät sävelet -jaksossa keskustelemassa Sistema Finland ry.n toiminnanjohtaja ...

22 Feb 202421min

2024 on sävellyksen teemavuosi

2024 on sävellyksen teemavuosi

Tänä vuonna vietetään sävellyksen teemavuotta ja tässä Selvät sävelet -jaksossa keskustellaan sävellyspedagogiikan tilasta Suomessa sekä monesta muusta asiasta, jotka aiheeseen liittyy. Mukana keskus...

25 Jan 202437min

Sinfoniaorkesteri Vivo tarjoaa reittejä ammattilaisuuteen

Sinfoniaorkesteri Vivo tarjoaa reittejä ammattilaisuuteen

Uudessa Selvät sävelet -jaksossa keskustelemme nuoriso-orkesteri Vivosta sen tukiyhdistyksen puheenjohtajan Heidi Hännisen kanssa. Vivon toiminta on alkanut vuonna 1986 ja sen riveistä on noussut luku...

26 Okt 202327min

Populärt inom Utbildning

rss-bara-en-till-om-missbruk-medberoende-2
historiepodden-se
det-skaver
alska-oss
nu-blir-det-historia
harrisons-dramatiska-historia
not-fanny-anymore
sektledare
johannes-hansen-podcast
roda-vita-rosen
allt-du-velat-veta
rss-viktmedicinpodden
sa-in-i-sjalen
i-vantan-pa-katastrofen
rss-max-tant-med-max-villman
rss-basta-livet
rss-sjalsligt-avkladd
rss-om-vi-ska-vara-arliga
vi-gar-till-historien
rss-pa-insidan-med-bjorn-rudman