Hannu Varkin saarna: Jumala kaupunkinsa keskellä

Saarna Hyvän toivon kappelissa 8.8.2021
Matt. 11: 20-24

Päivän evankeliumissa Jeesus saarnaa kiehtovalla tavalla kaupungeille. Korasin, Betsaida ja Kapernaum saavat moitteita, Tyros ja Sidon kehuja. Kaupungeista tulee ilosanoman todeksi eläjiä.

Kristinusko on alun perin syntynyt Lähi-idän kaupungeissa; Rooman, Efesoksen ja Korintin kaduilla. Se on syntynyt uskontojen ja aatteiden mosaiikin keskellä. Viime vuosisadalta lähtien olemme myös täällä Suomessa liikkuneet kohti samantapaista henkistä maisemaa. Maaseudun elämäntapaan rakentunut yhtenäiskulttuuri on murtunut. Maaseudulta ollaan muutettu moniarvoisiin kaupunkeihin. Karjan kutsuhuuto on vaihtunut ratikoiden kirskunaksi.

Kaupungistuminen on iso muutos sekä Suomessa että koko maailmassa. Monessa mielessä elämme kaupunkien aikaa. Mitä evankeliumin kuuleminen voisi käytännössä tarkoittaa tässä ajassa, tässä kaupungissa? Millainen sanoma meidän pitäisi Helsingissä kuulla ja miten tehdä siitä totta?

I Yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden tanssia

Aloitan yhteisöllisyydestä. Olen itse Helsingissä kuvainnollisesti ja kirjaimellisesti junantuoma. Kolmisenkymmentä vuotta tulin junalla Vaalasta Helsinkiin. Kannoin Rautatieasemalta kamani rinkassa opiskelijakämppääni Dommalle, Hietaniemen hautausmaan kupeeseen. Karussa huoneessa ei ollut edes patjaa. Myös oma elämäni tuntui pitkään tyhjältä. En oikein löytänyt paikkaani isossa kaupungissa. Vaikka seinien takana asui naapureita, yhteys puuttui. Vähitellen se kuitenkin löytyi, ja nyt olen iloisesti stadilainen. Kannatan kyllä edelleen jääkiekossa Oulun Kärppiä mutta fudiksessa tunnustan HJK:n värejä!

Kaupungissa voimme valita ne yhteisömme, joihin haluamme kuulua. Täällä on tilaa luoda omannäköistä elämää. Jumala on luonut meidät yksilöiksi. Kaupungissa luomistyön rikkaus pääsee valloilleen. Parhaimmillaan kaupunkielämä on vähän kuin luovaa tanssia yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden välillä.

Yhteisöjen valitsemisen tanssilla on kuitenkin kääntöpuolensa. Lukemattomien omannäköisten ihmisten ja ryhmien keskellä iso kysymys on, miten säilytämme kosketuksen yhteiseen elämään. Tästä kirjoittaa hienosti historiantutkija Francis Fukuyama kirjassaan Identiteetti. Kaupungissa on mahdollista löytää omannäköisiä ryhmiä, mutta samalla omat näköalani voivat kaventua. Siksi tarvitsen aktiivista asettumista toisen asemaan.

Kristityn kutsumus on rakentaa yhteisöjä, jotka eivät saa voimaansa toisten asettamisesta oman ryhmän alapuolelle. Olemme erilaisia mutta samanarvoisia. Voima syntyy yhteydestä, ei ulos sulkemisesta. Tämä on näkymme myös täällä Hyvän toivon kappelissa.

II Polis-tiikkaa kaupungissa

Yhteisöjä tarvitaan, sillä yksinäisyys on Helsingissä todellinen kipupiste. Keskellä kaupungin kuhinaa voin olla myös todella yksinäinen, niin kuin minäkin olin Domman opiskelijakämpässäni. Kiire, kilpailu ja työn paineet ajavat myös ihmisiä syrjään, tuntemaan itsensä tarpeettomiksi.

Syrjäytyneiden ihmisten kasvot ovat Kristuksen kasvot. Jumala kutsuu meitä kutomaan yhteyksiä ja rakentamaan yhteisöjä kaupungin keskelle. Yhteisön rakentaminen voi lähteä vaikka siitä, että moikkaan tuttuja ja tuntemattomia kotipihallani. Silloin tuntemattomista voi vähitellen tulla tuttuja. Tuttujen ja tuntemattomien auttaminen kadulla ja muut pienet hyvät tahdon eleet kutovat myös meitä yhteen. Tästä hyvä esimerkki oli vähän aikaa sitten Hesarissa. Pyörällä Pasilan asemalla kaatunut kertoi siinä saaneensa ylitsepursuavan ystävällistä apua monelta ihmiseltä.

Kristityn kutsumusta on myös toimiminen verkostoissa. Niin kuin Jeesus evankeliumissa julistaa, pelastus ei tarkoitettu vain omalle sielulleni. Se on tarkoitettu myös yhteisöille. Siksi kaupunginosaliikkeet ja taloyhtiöt, kansalaisjärjestöt ja harrastusryhmät ovat hyviä paikkoja kristityn kutsumuksen toteuttamiseen ja yhteisöjen rakentamiseen.

Yhteisöjen rakentamisessa tarvitaan myös politiikkaa. Politiikka-sanan juuret ovat kreikan polis-sanassa. Se tarkoittaa kaupunkia. Laajasti ajatellen politiikka on hyvän kaupungin rakentamista. Sitä tapahtuu puolueiden kautta, mutta se tarkoittaa kaikkea yhteisten asioiden hoitoa. Kun mahdollisimman moni on rakentamassa hyvää kaupunkia, estetään monien jääminen yhteisöjen ulkopuolelle.

III Hetkessä eläminen kiireen keskellä

Yhteisöllisyyden lisäksi toinen tärkeä kysymys kaupungissa on aika. Usein kaupungissa on kiire. Kiire kertoo, että ihmiset touhuavat monenlaisia asioita. Tässä on paljon hyvää. Touhu synnyttää uusia ideoita, saavutuksia ja työtä.

Tiukat aikataulut kuitenkin myös ajavat meitä ahtaalle. Ne ruokkivat stressiä ja estävät meitä elämästä nykyhetkessä. Aina pitäisi olla jokin projekti vireillä! Elämän eläminen edeltä käsin estää Jumalan läsnäolon kuuntelemista nykyhetkessä. Jumalan aika on nyt.

Suunnittelemisen ja varmistelun sijaan Jumala kutsuu meitä spontaaniuteen. Spontaanit kohtaamiset tuntemattomien kanssa ovat yksi suuri kaupunkielämän lahja. Kadun vilinän keskellä vaihdetut sanat ja hymyt koskettavat. Ne vahvistavat syvässä mielessä kokemusta yhteisestä kaupungista, yhteisestä ihmisyydestä.

Kiireen keskellä tarvitaan ihmettelyä. Kaupungissamme on lukemattomia Jumalan ihmeitä: rakennusten muotoja, taidegallerioita, bändien keikkoja, puistoja, patsaita. Niiden ihmettely kirkastaa niiden merkityksen ja Jumalan luomistyön kauneuden. Ihmettely vie meitä kohti ilmiöiden sisintä, niin että emme jää vain pintaan.

Kiire pitää välillä katkaista, muistuttaa itseä siitä, että lopulta meillä ei ole kiire mihinkään. Yksi hyvä tapa tähän on hengitys. Kiireisessäkin hetkessä voin pysähtyä hengittämään sisään ja ulos ja tuntemaan Pyhän Hengen sisälläni. Henki tuntuu hengityksessä.

Lopuksi: kiireen ja asioiden paljouden keskellä pysähtyminen auttaa myös näkemään olennaisen. Se palauttaa meidät rakkauden luo, josta kaikki kumpuaa. Rakkaus vie meidät kaupungin sykkeeseen, sen iloon ja tuskaan. Siellä, kaupungin keskellä, Jumala tarvitsee meitä. Ja siellä, kaupungin keskellä Jumala on läsnä.