5. Transferenssit ja tanssiinkutsut työelämässä
Pinnan alle4 Apr 2024

5. Transferenssit ja tanssiinkutsut työelämässä

Transferenssit ja tanssiinkutsut työelämässä – miksi aivan järkevät ihmiset toimivat joskus ihan hulluilla tavoilla?


Joskus työpaikoilla havahdumme siihen, että kaksi ihmistä on nähnyt tai tulkinnut saman tilanteen täysin päinvastaisilla tavoilla. Etenkin johtajissa saatetaan toisinaan nähdä sellaisia piirteitä, joita johtajan itsensä voi olla vaikea tunnistaa. Joskus johtajasta voikin tuntua siltä, että hän on varsinainen tulkintojen ja projektioiden kanvaasi, jossa kukin näkee mitä haluaa.


Mutta miksi lopulta katsomme maailmaa niin erilaisin linssein? Miten historiamme ja kulttuuriympäristömme vaikuttaa siihen, mitä ympärillämme havaitsemme ja miten toisiamme tulkitsemme? Ja kuinka johtaja voisi säilyttää kosketuksen itseensä ja identiteettiinsä silloinkin, kun häntä houkutellaan muuttamaan sitä?


Podcastin viidennessä jaksossa pysähdytään tutkailemaan erilaisia transferenssien ja projektioiden muotoja työn maailmassa.


https://organisaatiopsykologit.fi

Avsnitt(34)

33. Stressin purkaminen ja tunnepaineen vapauttaminen

33. Stressin purkaminen ja tunnepaineen vapauttaminen

Useimmille tulee vastaan hetkiä, jolloin mieli ei rauhoitu tai jokin hankala tunne pitää pihdeissään. Stressi painaa hartioita, ja välillä on vaikea löytää keinoa, joka oikeasti helpottaisi.  Tämän po...

27 Nov 202530min

32. Voiko murtunutta luottamusta palauttaa?

32. Voiko murtunutta luottamusta palauttaa?

Tässä jaksossa käsitellään tilannetta, jossa työyhteisön jäsen on ennen sairauspoissaoloaan toiminut epäluotettavasti ja jättänyt tiimin toistuvasti pulaan. Poissaolo on ollut pitkä ja paluun koittaes...

20 Nov 202531min

31. Ilmapiirinmyrkyttäjät

31. Ilmapiirinmyrkyttäjät

Kahdessa kuulijakirjeessä pohditaan samaa ilmiötä: työyhteisössä asiat tuntuisivat muuten olevan mallillaan, mutta yksi musta lammas sabotoi ilmapiiriä. Kirjeissä puhutaan ilmapiirin myrkyttäjistä, ne...

12 Nov 202538min

30. Strutsijohtaminen ja hiljaisuuden kulttuuri

30. Strutsijohtaminen ja hiljaisuuden kulttuuri

Kuulijakirjeessä esihenkilö kuvaa tilannetta, jossa yhteys johtoon on katkennut. Asiat seisovat johtoportaassa, mikään ei tunnu etenevän, eikä ylhäältä kuulu mitään. HIljaisuus tuntuu painavalta ja ou...

6 Nov 202524min

29. Herkkyys työelämässä

29. Herkkyys työelämässä

Johtaja kokee, ettei johtoryhmässä ole tilaa hänen herkkyydelleen. Hän kuulee toistuvasti herkkyyttä vähätteleviä kommentteja ja tuntee tarvetta selitellä itseään. Kuulijakirjeessä hän pohtii tätä pii...

30 Okt 202536min

28. Syntipukkia etsimässä - mihin yhteisö tarvitsee syyllisiä

28. Syntipukkia etsimässä - mihin yhteisö tarvitsee syyllisiä

Tässä jaksossa sukellamme syntipukkimekanismiin ja sen monimuotoisiin kasvoihin. Kollegan case-tapauksessa työyhteisö hakee syyllistä milloin yksittäisestä työntekijästä, milloin esihenkilöstä. Välill...

23 Okt 202529min

27. Kultaisen häkin kirous

27. Kultaisen häkin kirous

Mitä tapahtuu, kun kaikki näyttää ulospäin hyvältä, mutta sisällä kumisee tyhjyys? Kuulijamme kertoo työstä, joka on ennen tuonut turvaa ja arvostusta, mutta sittemmin menettänyt merkityksensä. Hän on...

16 Okt 202530min

26. Saavutettujen etujen perintö – miksi reiluus herättää vastarintaa

26. Saavutettujen etujen perintö – miksi reiluus herättää vastarintaa

Tämän jakson kirjeessä kuulija pohtii, miten esihenkilö voi viestiä vaikeista asioista viisaasti. Joskus johtajan on tarkasteltava kriittisesti saavutettuja etuja ja tuotava esiin epämieluisia tosiasi...

9 Okt 202526min

Populärt inom Business & ekonomi

badfluence
framgangspodden
varvet
rss-jossan-nina
rss-svart-marknad
rss-borsens-finest
avanzapodden
uppgang-och-fall
rss-dagen-med-di
fill-or-kill
lastbilspodden
rss-inga-dumma-fragor-om-pengar
rss-den-nya-ekonomin
bathina-en-podcast
dynastin
rss-kort-lang-analyspodden-fran-di
svd-tech-brief
bilar-med-sladd
24fragor
market-makers