Vinkit linkkarissa verkostoitumiseen – Nina Moilanen 6/6

Vinkit linkkarissa verkostoitumiseen – Nina Moilanen 6/6

Vinkit linkkarissa (LinkedIn) verkostoitumiseen ja avoimen ilmapiirin hyödyntämiseen.

Jani: "Olen sanonut viimeisen kolmen vuoden aikana lukemattomia kertoja miten poikkeuksellinen sosiaalinen media tämä on. Kaikella tapaa hyvin epäsuomalainen, lähtien vilpittömästä avoimuudesta ja pyyteettömästä avuliaisuudesta. Jaetaan omia ajatuksia eikä olla mustasukkaisia siitä omasta osaamispääomasta. Ollaan kiinnostuneita osallistumaan muodostuviin keskusteluihin. Todella iso osa on aidosti omia itsejään, jolloin niitä keskustelunaiheita tulee laidasta laitaan ja se persoona näkyy. Tämä luo vahvasti sellaista samanhenkisyyttä, mikä näkyy siinä, että asioista voi keskustella ”oikealla” tasolla itselleen tärkeistä aiheista.

Ihan sama on pätenyt täällä tapahtuvaan verkostoitumiseen. Valtavan moni on ollut aidosti kiinnostunut siitä uudesta kontaktista ilman mitään ketunhäntiä. Se taas on mahdollistanut kaikkea laidasta laitaan; tutustuttanut mahtaviin tyyppeihin, tuonut töitä, työntekijöitä, yhteistyökumppaneita ja aitoja ystävyyssuhteita.

Tärkeimpänä vinkkinä voi siis nostaa tuon avoimuuden. Tutustutaan ihmisiin ihmisinä ilman mitään ennakkoajatuksia ja -oletuksia. Koskaan ei tiedä mihin se johtaa juuri nyt tai joskus myöhemmin. Se on monellakin tapaa tulevien siltojen rakentamista."

Det här avsnittet är hämtat från ett öppet RSS-flöde och publiceras inte av Podme. Det kan innehålla reklam.

Avsnitt(32)

Erilainen henkilörooli eri yhteyksissä? – Saana Rossi 9/9

Erilainen henkilörooli eri yhteyksissä? – Saana Rossi 9/9

Rooleista. Työelämästä -podcastin neljännen jaksosarjan viimeisessä jaksossa pyöritään roolien maailmassa. Keskustelu alkaa työroolin olemassaolosta ja sen tarpeellisuudesta. Todennäköisesti historial...

25 Maj 20219min

Itsensä johtaminen – Saana Rossi 8/9

Itsensä johtaminen – Saana Rossi 8/9

Itsensä johtaminen. Otsikkoaiheesta puhutaan eri asiayhteyksissä oikeastaan suhteellisen paljon. Nykypäivän kiireisessä ja heräterikkaassa maailmassa itsensä johtamisen tärkeys korostuu Ja entisestään...

16 Maj 20218min

Guruista – Saana Rossi 7/9

Guruista – Saana Rossi 7/9

Guruista. Tietynlainen jalustalle nouseminen, ammattilaiseksi profiloituminen ja ehkä jopa jonkintasoinen guruilu on nykyisenä henkilöbrändien aikakautena helpompaa kuin koskaan aiemmin. Itseasiassa v...

26 Apr 202111min

Onnen resepteihin – Saana Rossi 6/9

Onnen resepteihin – Saana Rossi 6/9

Onnen resepteihin. Työelämästä podcastin jaksosarja Saanan kanssa alkaa kääntymään loppusuoralle. Tähän mennessä on ehditty käsittelemään jo lukuisia aiheita niin työelämästä kuin elämästä yleisestiki...

19 Apr 202111min

Yrittäjät, yritykset, intohimot ja työurat – Saana Rossi 5/9

Yrittäjät, yritykset, intohimot ja työurat – Saana Rossi 5/9

Yrittäjät, yritykset, intohimot ja työurat. Työelämästä -podcast palaa takaisin pieneltä pääsiäistauolta edellisen jakson teemoja syventäen. Tässä jaksossa työelämää (ja elämää sekä hyvinvointia) ehdi...

11 Apr 202113min

 Johtamisesta yrityksiin ja yrittämiseen – Saana Rossi 4/9

Johtamisesta yrityksiin ja yrittämiseen – Saana Rossi 4/9

Johtamisesta yrityksiin ja yrittämiseen. Tämänkertaisessa Työelämästä Podcastin jaksossa käsitellään 13 minuutissa niin useaa asiaa, että yhtä kulmaa on melko lailla mahdoton tiivistää. Näin ollen lis...

21 Mars 202113min

Johtaminen ja viestintä - Saana Rossi 3/9

Johtaminen ja viestintä - Saana Rossi 3/9

Johtaminen ja viestintä. Onko olemassa sellaista yritystä, jonka sisäisessä viestinnässä ei olisi kehitettävää? Entä voiko avoimuutta olla liikaa? Muun muassa näitä kysymyksiä pohdimme tämänkertaisess...

14 Mars 20217min

Johtaminen ja itseohjautuvuuden kulttuuri – Saana Rossi 2/9

Johtaminen ja itseohjautuvuuden kulttuuri – Saana Rossi 2/9

Johtaminen ja itseohjautuvuuden kulttuuri. Ajoittain tuntuu, että itseohjautuvuus- ja hierarkiakeskusteluissa pompataan veneen toiselta laidalta suoraan toiselle laidalle. Tavallaan ratkaistaan kipuk...

5 Mars 202110min

Populärt inom Business & ekonomi

framgangspodden
badfluence
varvet
dynastin
uppgang-och-fall
avanzapodden
svd-tech-brief
rss-inga-dumma-fragor-om-pengar
fill-or-kill
bathina-en-podcast
rss-borsens-finest
tabberaset
rikatillsammans-om-privatekonomi-rikedom-i-livet
rss-dagen-med-di
rss-hos-psykologen
borslunch-2
rss-veckans-trade
rss-dominoeffekten
rss-kort-lang-analyspodden-fran-di
ekonomiekot-extra