LinkedIn on muuttunut vai onko? – Susanna Aho 3/5

LinkedIn on muuttunut vai onko? – Susanna Aho 3/5

LinkedIn on muuttunut vai onko?

Olen sanonut muutamien vuosien aikana lukemattomia kertoja miten poikkeuksellinen sosiaalinen media LinkedIn on. Vilpittömän avoin ja pyyteettömän avulias, jaettu omia ajatuksia eikä olla mustasukkaisia omasta osaamispääomasta. Luotu postauksia ja oltu kiinnostuneita osallistumaan niistä muodostuviin keskusteluihin. Suurin osa on ollut aidosti omia itsejään, jolloin niitä keskustelunaiheita on tullut laidasta laitaan ja persoona aina näkynyt.

Tämä ihan sama pätenyt täällä tapahtuvaan verkostoitumiseen. Valtavan moni ollut aidosti kiinnostunut siitä uudesta kontaktista ilman mitään yleistämistä tai ennakkoajatuksia/-oletuksia. Se taas on mahdollistanut kaikkea laidasta laitaan, myös kaveruuksia ja ystävyyssuhteita.

Jos tuon verkostoitumisaspektin jättää pois, niin tuntuu et viimeisen vuoden aikana nimenomaan sisällössä ja siihen reagoimisessa on tapahtunut muutoksia. Työelämästä -podcastin tuoreimpaan jaksosarjaan tuli kuin varkain oma jakso linkkarista. Tai ehkä enemmän huoli nimenomaan tästä kokemastamme muutoksesta.

Mutta onko se lopulta muuttunut. Vai ainoastaan kehittynyt siihen suuntaan minne sen halutaan kehittyvän? Ehkä me ei vaan ymmärretä.

Det här avsnittet är hämtat från ett öppet RSS-flöde och publiceras inte av Podme. Det kan innehålla reklam.

Avsnitt(32)

Erilainen henkilörooli eri yhteyksissä? – Saana Rossi 9/9

Erilainen henkilörooli eri yhteyksissä? – Saana Rossi 9/9

Rooleista. Työelämästä -podcastin neljännen jaksosarjan viimeisessä jaksossa pyöritään roolien maailmassa. Keskustelu alkaa työroolin olemassaolosta ja sen tarpeellisuudesta. Todennäköisesti historial...

25 Maj 20219min

Itsensä johtaminen – Saana Rossi 8/9

Itsensä johtaminen – Saana Rossi 8/9

Itsensä johtaminen. Otsikkoaiheesta puhutaan eri asiayhteyksissä oikeastaan suhteellisen paljon. Nykypäivän kiireisessä ja heräterikkaassa maailmassa itsensä johtamisen tärkeys korostuu Ja entisestään...

16 Maj 20218min

Guruista – Saana Rossi 7/9

Guruista – Saana Rossi 7/9

Guruista. Tietynlainen jalustalle nouseminen, ammattilaiseksi profiloituminen ja ehkä jopa jonkintasoinen guruilu on nykyisenä henkilöbrändien aikakautena helpompaa kuin koskaan aiemmin. Itseasiassa v...

26 Apr 202111min

Onnen resepteihin – Saana Rossi 6/9

Onnen resepteihin – Saana Rossi 6/9

Onnen resepteihin. Työelämästä podcastin jaksosarja Saanan kanssa alkaa kääntymään loppusuoralle. Tähän mennessä on ehditty käsittelemään jo lukuisia aiheita niin työelämästä kuin elämästä yleisestiki...

19 Apr 202111min

Yrittäjät, yritykset, intohimot ja työurat – Saana Rossi 5/9

Yrittäjät, yritykset, intohimot ja työurat – Saana Rossi 5/9

Yrittäjät, yritykset, intohimot ja työurat. Työelämästä -podcast palaa takaisin pieneltä pääsiäistauolta edellisen jakson teemoja syventäen. Tässä jaksossa työelämää (ja elämää sekä hyvinvointia) ehdi...

11 Apr 202113min

 Johtamisesta yrityksiin ja yrittämiseen – Saana Rossi 4/9

Johtamisesta yrityksiin ja yrittämiseen – Saana Rossi 4/9

Johtamisesta yrityksiin ja yrittämiseen. Tämänkertaisessa Työelämästä Podcastin jaksossa käsitellään 13 minuutissa niin useaa asiaa, että yhtä kulmaa on melko lailla mahdoton tiivistää. Näin ollen lis...

21 Mars 202113min

Johtaminen ja viestintä - Saana Rossi 3/9

Johtaminen ja viestintä - Saana Rossi 3/9

Johtaminen ja viestintä. Onko olemassa sellaista yritystä, jonka sisäisessä viestinnässä ei olisi kehitettävää? Entä voiko avoimuutta olla liikaa? Muun muassa näitä kysymyksiä pohdimme tämänkertaisess...

14 Mars 20217min

Johtaminen ja itseohjautuvuuden kulttuuri – Saana Rossi 2/9

Johtaminen ja itseohjautuvuuden kulttuuri – Saana Rossi 2/9

Johtaminen ja itseohjautuvuuden kulttuuri. Ajoittain tuntuu, että itseohjautuvuus- ja hierarkiakeskusteluissa pompataan veneen toiselta laidalta suoraan toiselle laidalle. Tavallaan ratkaistaan kipuk...

5 Mars 202110min

Populärt inom Business & ekonomi

framgangspodden
badfluence
varvet
dynastin
uppgang-och-fall
avanzapodden
svd-tech-brief
rss-inga-dumma-fragor-om-pengar
fill-or-kill
bathina-en-podcast
rss-borsens-finest
tabberaset
rikatillsammans-om-privatekonomi-rikedom-i-livet
rss-dagen-med-di
rss-hos-psykologen
borslunch-2
rss-veckans-trade
rss-dominoeffekten
rss-kort-lang-analyspodden-fran-di
ekonomiekot-extra