episodi 17 – Pentti Järvelin

episodi 17 – Pentti Järvelin

”Mä mietin että voinko mä mennä pelaamaan sulkapalloa, koska mä oon skeittari?” Pentti Järvelin on monelle enemmän skeittauksesta tuttu Tekijä isolla T-kirjaimella. Pena on nimittäin tehnyt 55 jaksoa podcastia skeittauksesta, nimellä Skeittauksesta. Perinteinen painettu media on myös hallussa – leikkaa-liimaa-tee-se-itse -meiningillä tehtyjä Hai Jump -lehtiä ilmestyi 10 numeroa, näistä useassa pitkälti yli 200 sivua! Niissä saattoi tulla seuraavalla sivulla vastaan mitä vaan. –Ja tulikin, Pentti myöntää. Lopulta lehden tekeminen vei Pentiltä kaiken vapaa-ajan kolmeksi kuukaudeksi ennen julkaisua, sivuja oli piirtäjille postitettuna ympäri Suomen ja äidiltä oli painokustannuksia varten tuhansia euroja velkaa jotta lehti saatiin painettua Suomessa ja Kelasta haetuilla vastakkain liimatuilla kirjekuorilla ja vajailla postimerkeillä lukijoiden laatikkoon. Toisin sanoen Pena on tottunut touhuamaan lajikulttuurin eteen hyvin pitkälti omasta persnahasta repien. Kaikkia kulttuurin jäseniä Penan touhut eivät aina täysin ole miellyttäneet – mutta koskapa mikään tekemisen arvoinen on kaikkia miellyttänyt? Tässä Arktiset Linjat -jaksossa puhutaan monenlaisista asioista, mutta lähtökohtana oli puhua ainakin lumilautailun ja skeittauksen välimaastossa harmaalla alueella elävästä lumiskeittauksesta – eli snedeyksestä – joka lajina on tehnyt kaikessa hiljaisuudessa pientä paluuta 2000-luvun alun hypen jälkeen. Korona tyhjensi skeittihallit, ja ajoi rullalautailijat korvikkeiden pariin. Onko kyse hassuttelusta vai vakavasti otettavasta lajista tai alakulttuurista? Mitä ylipäätään elämässä kannattaa ottaa vakavasti? Pena ennakkoluulottomana kaverina on ottanut haltuun snedeyksen lisäksi myös lumisurffauksen, murtomaahiihdon, bleidauksen, avantouinnin ja melonnan kaltaisia aktiviteettimuotoja. Keskustelu rönsyilee näistä vähän kaikissa, ja lisäksi luovuudessa, riittämättömyyden tunteessa, alakulttuurin vaikutuksessa identiteettiin, sulkapallon pelaamisessa (läpällä), kulttuurien käytöskoodeissa, ”aitoudessa” sekä vaikka ja missä. Toivottavasti rohkenet Pentin tavoin ottamaan uutta vastaan ja kuuntelemaan jakson, oli oma identiteettisi sitten skeittari, snoukkari, skimbaaja, snedeejä tai ei mitään näistä. Ja hei, Penan Skeittauksesta-podcast oli iso inspiraatio sille, että Arktiset Linjat on olemassa, jotenka vain ja ainoastaan kunnollista on, että saamme miehen itsensä linjoille. Ensimmäiset 40 minuuttia puhutaan Skeittauksesta-podcastista, Hai Jump -lehdestä ja niihin liittyvistä koukeroista. Siitä liukastutaan kohti Pentin henkilökohtaista elämää, harrastuksia ja sitä luvattua lumiskeittausta. Pentti Järvelin, Arktiset Linjat. Snedeyksestä ja elämästä. Olkaa niin hyvät!

Det här avsnittet är hämtat från ett öppet RSS-flöde och publiceras inte av Podme. Det kan innehålla reklam.

Avsnitt(20)

episodi 20 – Ann-Sofie Sandström

episodi 20 – Ann-Sofie Sandström

”Ensimmäisenä päivänä Zermattin park managerin left hand istui siihen kissaan viereen, ja sanoi että tiesithän sie että tämä ei ole naisille tämä ala? Mie että hauska tavata, mie olen Sohvi… Ei ollu m...

27 Maj 20251h 58min

episodi 19 – Rauli Kangas

episodi 19 – Rauli Kangas

”Jos näette jossain tapahtumassa jonkun jutun, oli se sitten paikallinen kivijalkakauppa tai Burton, ei ilman näitä olisi tapahtumiakaan. Mitäs me sitten tehdään? Ollaan netissä?” Rusakko. Rauski. R...

12 Maj 20252h 50min

episodi 18 – Mika Andersson & Wappulounas

episodi 18 – Mika Andersson & Wappulounas

”Lumilautailu on niin hieno laji, ja niin hieno porukka. Sille on kiva tehdä. Sen takia tätä tehdään. Mä oon aina kokenu niin, että tätä kulttuuria pitää ylläpitää, ja tapahtumat on oleellinen osa sit...

21 Apr 20251h 27min

episodi 16 – Aarni Toiviainen

episodi 16 – Aarni Toiviainen

”Kysyttiin sitten paikalliselta ihmiseltä että tuolla on noita miinavaroitus-kylttejä, että onko siellä oikeasti miinoja? Vastaus kuului; Joo, kyllä siellä on niitä miinoja, mutta siinä on metri lunta...

23 Mars 20232h 40min

episodi 15 - Kiril Rikkilä

episodi 15 - Kiril Rikkilä

”Mulla on yksi tavoite, ja se on se, että mä kuvaan sen parhaan mahdollisen videopartin minkä pystyn kuvaamaan.” Kiril Rikkilä on monimutkaisten reilien mestari ja todellinen katulumilautailun spotti...

26 Nov 20222h 24min

episodi 14 – Simo Rautava osa 2

episodi 14 – Simo Rautava osa 2

”Joskus Tamsin Tuukalta kysyny asiaa, että mikä tää bändin nimi on? Tuukalta tuli vastaus, että eiköhän se ole parempi Simppis kun pidät huolen omista asioistas. Me hoidetaan tätä bändihommaa. En ole ...

27 Okt 20221h 49min

episodi 13 – Simo Rautava osa 1

episodi 13 – Simo Rautava osa 1

”Meikä osas tehdä backflipin, niin meikä oli Jim Rippey. Soininen osas tehdä frontflipin, niin se oli Andy Hetzel.” Jos jengille vaan millään sopii, voitais pikkuhiljaa rueta alottelemaan? Simo ”Simp...

24 Okt 20222h 27min

Populärt inom Sport

bank-niva
tutto-balutto
alla-andra-kan-ga-hem
inside-blagult
viaplay-f1-podcast
fotbollskanalen-on-tour-em-2020
fotbollsmorgon
killradet
rss-viva-fotboll
under-isen
rss-offside-2
rss-rule-britannia
hockeypuls
klubben
rss-90minsvenskan
studio-allsvenskan
expressen-fotboll
rss-rinkside
oskyddat-samtal
rss-hockeypuls