Kausi 2 / Jakso 4: Ennallistamisasetukselle on olemassa vahvat perusteet. Ilmastovuosikertomus tuli julki, kokonaispäästöt lähes ennallaan. YK:n ilmastokokous pidetään marraskuussa.
Kestävyysmuutos31 Okt 2022

Kausi 2 / Jakso 4: Ennallistamisasetukselle on olemassa vahvat perusteet. Ilmastovuosikertomus tuli julki, kokonaispäästöt lähes ennallaan. YK:n ilmastokokous pidetään marraskuussa.

Tässä jaksossa Leo ja Kirsi nostavat kuluneelta viikolta kestävyysmuutoksen kannalta kiinnostavina aiheina keskusteluun:

1) Ennallistamisasetus on ollut viime päivinä kovasti pinnalla. Suomen hallitus on hallitusohjelmassaan asettanut tavoitteeksi, että biodiversiteetin heikkeneminen eli luontokato pysäytetään Suomessa. Hallitus on sitoutunut EU:n biodiversiteettistrategiaan. Tästä huolimatta pääministeri Sanna Marin (sd.) on ilmaissut, että Suomi voi äänestää EU:n ennallistamisesitystä vastaan, mikä on hieman yllättävää. Vapaaehtoisilla ennallistamistoimilla on ollut aikaa näyttää toimivuutensa ja ne eivät ole pysäyttäneet luontokatoa, joten tarvitaan muutosta ja se tulee yleensä tekemällä jotain toisin sen sijaan, että jatketaan kuten ennenkin.

(YLE: https://yle.fi/uutiset/3-12666883)

2) Ilmastolaissa säädetty ilmastovuosikertomus julkaistiin jälleen. Vuosikertomuksella valtioneuvosto raportoi kalenterivuosittain ilmastotoimiensa etenemisestä peilattuna asetettuihin päästövähennystavoitteisiin. Nyt julkaistu vuosikertomus vetää yhteen vuoden 2021 ilmastotoimien tulokset, joiden mukaan kokonaispäästöt säilyivät lähes ennallaan. Vaikka taakanjakosektorilla tapahtui positiivista kehitystä, maankäyttösektori kääntyi hiilinielusta päästölähteeksi. Liikenteen päästöpuolella kehitys on ollut oikean suuntaista, mutta maataloudessa päästöt ovat pysyneet ennallaan ja tarvitaan lisää kannustimia ja tukea viljelijöille päästövähennystoimien osalta. Kunnilla puolestaan keskeinen rooli päästövähennyksissä monella tapaa, sillä valtaosa päästöistä syntyy jonkin kunnan alueella ja kunnilla on useita keinoja vaikuttaa päästökehitykseen, myös julkisten hankintojen, viestinnän ja elinkeinopolitiikan. Kulutusperäisten päästöjen osuutta ei pidä unohtaa.

(YM: https://ym.fi/-/ilmastovuosikertomus-2022-kokonaispaastot-pysyivat-ennallaan-maankayttosektori-muuttui-nieluista-paastolahteeksi)

3) YK:n ilmastokokous pidetään pian Egyptissä 6.-18.11. ja siihen liittyen on luvassa paljon uutisointia tulevina viikkoina. Suomalaiset järjestöt ovat jo julkaisseet oman yhteisen kannanottonsa tulevaa ilmastokokousta silmällä pitäen ja peräänkuuluttavat oikeudenmukaisuutta ilmastotoimissa. Järjestöjen kanta on että ilmastokokouksessa tulisi sopia ilmastotoimien rahoitusmekanismista siten, että ilmastomuutoksesta johtuvien menetysten ja vahinkojen korvaaminen tapahtuisi oikeudenmukaisesti ja vauraammat maat kantaisivat vastuuta historiallisesti aiheuttamistaan päästöistä.

(https://fingo.fi/ajankohtaista/tiedotteet/suomalaiset-jarjestot-ykn-ilmastokokouksesta-vauraiden-maiden-on-kannettava-vastuunsa-ilmastonmuutoksen-seurauksista/)

Det här avsnittet är hämtat från ett öppet RSS-flöde och publiceras inte av Podme. Det kan innehålla reklam.

Avsnitt(60)

Kausi 4 / Jakso 20: Yritysvastuun tila. EU:n ilmastotavoitteet. Kuntien päästöt. Vihreä siirtymä. Tuulivoima & luonto. Uusi kansalaispaneeli. Puhelimien kiertotalous. Puutarhan ilmastoon sopeutuminen.

Kurkistamme yritysvastuun globaaliin tilaan. Watershedin tuoreen The State of Corporate Sustainability 2025 -raportin mukaan yritysvastuussa pääpaino on nyt päästövähennyksissä, ja suurimpana haasteen...

8 Juni 202550min

Kausi 4 / Jakso 19: Kiinan päästökäänne. SBTi Net Zero Standard 2.0. Infran päästöt. EU. Vihreä siirtymä. Valtio-omistajan ilmastotyö. Pyöräilyn ja metsien terveyshyödyt. Rakennusosien kiertotalous.

Kausi 4 / Jakso 19: Kiinan päästökäänne. SBTi Net Zero Standard 2.0. Infran päästöt. EU. Vihreä siirtymä. Valtio-omistajan ilmastotyö. Pyöräilyn ja metsien terveyshyödyt. Rakennusosien kiertotalous.

Tässä jaksossa aloitamme siitä hyvästä uutisesta, että Kiina on ensimmäistä kertaa onnistunut kääntämään päästönsä laskuun puhtaan energian ansiosta. Yrityksille on puolestaan pian luvassa entistä sel...

23 Maj 202547min

Kausi 4 / Jakso 18: Ekosuunnittelu 2025-2030. Ilmastolaki. Ympäristölitigaatiosäätiö. Kaapeleita kaivamassa-raportti. Savonlinnan kaupunkipuisto. Vastuullisuuskiihdyttämöt. Secondhand. Perhosbaari.

Kausi 4 / Jakso 18: Ekosuunnittelu 2025-2030. Ilmastolaki. Ympäristölitigaatiosäätiö. Kaapeleita kaivamassa-raportti. Savonlinnan kaupunkipuisto. Vastuullisuuskiihdyttämöt. Secondhand. Perhosbaari.

Tässä jaksossa keskustelemme siitä, miten EU pyrkii ekosuunnittelun 2025-2030 työsuunnitelmalla vauhdittamaan siirtymää kestävämpiin ja kiertotalouden mukaisiin tuotteisiin . Kotimaan politiikassa ilm...

7 Maj 202537min

Kausi 4 / Jakso 17: Tulevaisuusskenaariot. Hiilineutraali Suomi 2025 & puoliväliriihi. Hiilinieluvetoomus. Savotta-sarja. Ruoan viherväittämät. Rahoitushaku. Ekologinen kompensaatio. Kirjavinkki.

Kausi 4 / Jakso 17: Tulevaisuusskenaariot. Hiilineutraali Suomi 2025 & puoliväliriihi. Hiilinieluvetoomus. Savotta-sarja. Ruoan viherväittämät. Rahoitushaku. Ekologinen kompensaatio. Kirjavinkki.

Tällä kertaa jälleen luvassa positiivisia ajankohtaisia nostoja kestävyyden kentältä:Kestävyyspaneelin tuoreet tulevaisuusskenaariot tarjoavat kolme erilaista myönteistä näkymää Suomelle ja kutsuvat m...

20 Apr 202541min

Kausi 4 / Jakso 16: Aurinkovoiman kasvu. Helenin kivihiiliaikakausi päättyi. Metsien kestävää käyttöä arvostetaan, myös kuntavaaleissa. Opas jakamistalouteen. Muuttolinnut ja kevätseuranta.

Kausi 4 / Jakso 16: Aurinkovoiman kasvu. Helenin kivihiiliaikakausi päättyi. Metsien kestävää käyttöä arvostetaan, myös kuntavaaleissa. Opas jakamistalouteen. Muuttolinnut ja kevätseuranta.

Maailmassa tapahtuu kaiken aikaa paljon hyvää, vaikka hetkittäin tuntuisi, että kriisejä, huolenaiheita ja vallan sairastuttamia johtajia riittää enemmän kuin kylliksi.Puhtaan energian siirtymä etenee...

7 Apr 202541min

Kausi 4 / Jakso 15: Ilmasto- ja luontobarometri 2025. Ehdotus puoliväliriiheen. Puupolttoaineiden tarve väheni. Älypuhelimista kestävämpiä. Kunta- ja aluevaalit. Luontotoimet. Lukusuositus.

Kausi 4 / Jakso 15: Ilmasto- ja luontobarometri 2025. Ehdotus puoliväliriiheen. Puupolttoaineiden tarve väheni. Älypuhelimista kestävämpiä. Kunta- ja aluevaalit. Luontotoimet. Lukusuositus.

Tällä kertaa sukellamme jälleen vain positiivisiin kestävyysaiheisiin uutisiin.Tietoisuus luontokadosta ja ilmastonmuutoksen ratkaisuista kasvaa. Näin kertovat tuoreet ilmasto- ja luontobarometrien tu...

27 Mars 202546min

Kausi 4 / Jakso 14: COP16 luontokokous. EU:n puhtaan teollisuuden paketti ja toimet ruoka- ja tekstiilijätteelle. Kiinan ilmastopolitiikka. Koneen Säätiön luontotoimet. Sienet avuksi jätevesiin.

Kausi 4 / Jakso 14: COP16 luontokokous. EU:n puhtaan teollisuuden paketti ja toimet ruoka- ja tekstiilijätteelle. Kiinan ilmastopolitiikka. Koneen Säätiön luontotoimet. Sienet avuksi jätevesiin.

Tässä jaksossa keskitymme kestävyyden positiivisiin uutisiin – päätöksiin, innovaatioihin ja edistysaskeliin, jotka vievät meitä kohti parempaa tulevaisuutta.YK:n biodiversiteettikokouksen jatkoistunt...

13 Mars 202543min

Kausi 4 / Jakso 13: YK:n luontokokouksen jatko. EU:n ilmastotavoitteet ja hiilinielut. Suomen ilmastopolitiikka ja entisten ympäristöministerien vetoomus. Lähiluonnon merkitys. Metsäsuru. Kirjavinkki.

Tässä jaksossa pureudumme siihen, miten luonto- ja ilmastotavoitteet eivät jää vain juhlapuheiksi, vaan kuinka niiden toteutumista voidaan varmistaa.YK:n luontokokouksen jatko-osassa katseet kohdistuv...

27 Feb 202545min

Populärt inom Business & ekonomi

badfluence
framgangspodden
varvet
svd-tech-brief
uppgang-och-fall
rss-svart-marknad
avanzapodden
rss-inga-dumma-fragor-om-pengar
bathina-en-podcast
rss-borsens-finest
rss-dagen-med-di
24fragor
borsmorgon
dynastin
rikatillsammans-om-privatekonomi-rikedom-i-livet
tabberaset
lastbilspodden
kapitalet-en-podd-om-ekonomi
rss-kort-lang-analyspodden-fran-di
fill-or-kill