Mooses - Aija Sairanen
Raamattuavain13 Mars 2023

Mooses - Aija Sairanen

Ma 13.3. PERUSTUKSET LASKETAAN VARHAIN (00:00)

Mooses on yksi Raamatun tunnetuimmista henkilöistä. Hänestä kerrotaan 2-5 Mooseksen kirjoissa. Uuden Testamentin opetuksissa niin Jeesus kuin apostolitkin viittasivat lukuisia kertoja Moosekseen. Tällä viikolla pysähdymme hetkeksi muutaman Mooseksen elämän liittyvän asian äärellä.

Ti 14.3. JUMALA ESITTELEE ITSENSÄ (07:32)

Tällä viikolla tutustumme Moosekseen, yhteen Vanhan Testamentin tunnetuimmista henkilöistä. Eilen kuulimme hänen lapsuudestaan. Kuinka faaraon tytär pelasti Mooseksen Niilistä ja kasvatti hänet Faaraon hovissa. Mooseksen elämän suuri käänne tuli, kun hän tappoi egyptiläisen työnjohtajan puolustaessaan israelilaista orjaa. Mooses joutui pakenemaan maasta. Siitä jatkamme tänään.

Ke 15.3. PYYHI POIS MINUN NIMENI KIRJASTASI (14:42)

Olemme kulkeneet parina aamuna Mooseksen seurassa. Eilen pääsimme siihen, että Mooses sai Jumalalta tehtävän mennä vapauttamaan Israelin kansa Egyptin orjuudesta. Tänään käsittelemme sitä, millaisia haasteita Mooseksella oli kansan johtajana.

To 16.3. LÄHELTÄ VOI LYÖDÄ KOVASTI (24:04)

Erämaavaelluksella kohti luvattua maata kansa syytti vähän väliä Moosesta vääristä ratkaisuista ja napisivat Jumalaa vastaan. Raamattu sanoo, että Mooses oli nöyrä mies. Hän ei itse puolustellut asemaansa, vaan kertoi murheet Jumalalle. Tänään käymme läpi yhtä Mooseksen elämän rankimmista vastoinkäymisistä.

Pe 17.3. KOHTI PÄÄMÄÄRÄ (31:44)

Mooses sai tehtäväkseen olla Jumalan työrukkanen Israelin kansan vapauttamiseksi Egyptin orjuudesta ja opastaa heitä erämaan halki kohti luvattua maata.

Avsnitt(141)

Ilkka Rytilahti - Jumalan kosketus

Ilkka Rytilahti - Jumalan kosketus

Sinäkin kaipaat tulla kosketetuksi (00:00)Täyttymätön kaipaus (07:01)Tulkaa minun luokseni (14:13)Elämän muuttava kosketus (21:27)Kutsu ja tulo sisälle elämään (28:25)

13 Aug 202335min

Piia-Maaria Matkoski - Daavid

Piia-Maaria Matkoski - Daavid

Kenet kohtaan? (00:00)Kuka olen ja kuka minun sanotaan olevan? (4:48)Miten minuun vaikuttaa se, mitä minusta ajatellaan?(11:02)Kuka uskaltaa asettua esteeksi tielleni? (17:41)Jumalan antama identiteetti (24:04)

6 Aug 202329min

Ipe Vettenranta - Jumalan Sana

Ipe Vettenranta - Jumalan Sana

1.     Langennut mutta lunastettu ihmiskunta (00:00)2.     Ennustuksia Messiaasta (07:10)3.     Sana on Jeesus (13:10)4.     Ilman Jeesusta emme saa aikaan mitään (19:45)5.  Valvokaa (26:45)

30 Juli 202332min

Marko Mitronen - 2. Pietarin kirje

Marko Mitronen - 2. Pietarin kirje

Miten kasvaa uskossa (00:00) Toisen Pietarin kirjeen alussa Pietari kertoo, miten Jumala on antanut kallisarvoisen uskon, mutta myös kaiken, mitä tarvitaan jumalalliseen elämään ja kasvuun. Kristitty ei voi kuitenkaan pullistella missään vaiheessa hengellisillä lihaksillaan, sillä kaiken tarkoituksena on tehdä Jumalasta suurempi meidän elämässämme.  2. Muistamisen tärkeys (06:41) Ihminen unohtaa äärimmäisen helposti asioita ja siksi Pietarikin haluaa muistuttaa kuulijoitaan totuudesta. Sen lisäksi tiedollinen muistaminen ei ole hyödyllistä, jos se ei saa vaikuttaa meihin käytännössä. Vaikka monet Raamatun totuudet ovat meille entuudestaan tuttuja, ne saavat silti olla Pyhän Hengen työn kautta ravitsemassa meitä.   3. Varoitus vääristä opettajista (13:43) Pietarin aikaan oli vääriä opettajia, mutta niitä oli ollut myös ennen Pietaria ja tänäkin päivänä. He kielsivät elämällään Jeesuksen herruuden ja johdattivat myös monet tälle lavealle tielle. Pietarin osoittama totuuden tie oli elämän tie, mutta valheopettajien tie johti tuomiolle. Siksi on tärkeää olla hereillä ja pitää kasvaa Jeesuksen tuntemisessa.  4. Onko Jumala myöhässä? (20:55) Jotkut opettivat Pietarin aikaan, ettei Jeesuksen paluuta ja tulevaa tuomiota tule, koska mitään ei ole tapahtunut. Pietari osoittaa, ettei Jeesuksen paluun viivästyminen ole merkki Jumalan kyvyttömyydestä tai myöhästymisestä, vaan kärsivällisyydestä. Jumalan tahto on, että mahdollisimman moni saisi tulla tuntemaan Jeesuksen.  5. Millaisella pohjalla elämäsi on? (27:43) Monenlaisten oppien ja Jumalan sanaa vastaan nousevien tahojen keskellä tarvitsemme kestävän pohjan, ettemme putoa varmalta pohjaltamme. Meillä on varma perustus Jeesuksessa, joka on kulkenut edeltä ja mennyt Jumalan luokse. Hän pitää meistä kiinni, kunhan emme ala luottaa itseemme tai valheisiin. Jumalan armo kasvattaa meitä yhä tukevammin Kristus-pohjalle.

23 Juli 202334min

Veijo - Isältä pojalle

Veijo - Isältä pojalle

Maanantai – Jumala rakastaa sinua (00:00)Mikä olisi ensimmäinen asia, jolla aloittaisin kertomisen uskostani?Tiistai – Syvä kuilu (07:17)Onko olemassa asioita, jotka väistämättä joudumme kertomaan uskostamme, että meitä ymmärrettäisiin oikein? Keskiviikko – Raamattu on tiedon lähde (13:15)Kun kerron uskostani, kerronko mielipiteitä ja uskomuksia? Vai onko kertomallani jokin vahvempi pohja? Torstai – Jumala vastaa (19:02)Kuinka ponnistaisin taivaaseen? Miten vääntäisin toisen ymmärtämään kaiken? Miten kaikki oikein toimii? Perjantai – Kohtaaminen sydämessämme (24:55)Kaiken kertomisen ja kuuntelemisen jälkeen olemme kahden elävän Jumalan kanssa. Miten toimimme tässä tilanteessa? Olkaako tästä matka täältä ikuisuuteen?

16 Juli 202331min

Jorma Pihkala - 2. ja 3. Johanneksen kirje

Jorma Pihkala - 2. ja 3. Johanneksen kirje

Rakkaus totuudessa (00:00)Vaellus rakkaudessa (07:05)Harhaopettajat (13:41)Vieraanvaraisuus (20:10)Hankalat seurakuntalaiset (26:40)

9 Juli 202332min

Heimo Karhapää - 1. Johanneksen kirje

Heimo Karhapää - 1. Johanneksen kirje

Johanneksen kirjeen taustaa (00:00)Vaellus valossa (06:26)Vaellus totuudessa (13:11)Vaellus rakkaudessa (20:06)Usko voittaa maailman (25:58)

2 Juli 202332min

Samuli Virtanen - Tässä olen, lähetä minut

Samuli Virtanen - Tässä olen, lähetä minut

Profeetan tehtävät. (00:00)Jesaja saa kutsun (06:17)Jumalan hyvä suunnitelma (13:01)Tarkkanäköinen tilannekuva (20:03)Suurempi kuin sydämemme (26:47)

25 Juni 202333min

Populärt inom Religion & Spiritualitet

spokjakt-pa-riktigt-laxton-podden
rss-borgvattnets-hemligheter
rss-historiens-mysterier
rss-patos
rss-alternativ-historia
sa-in-i-sjalen
sektledare
spokhistorier
rss-universums-hemligheter
rss-sjalsligt-avkladd
juridikpodden
rss-activation-podcast
skrackstunden
mediumpodden-vivi-camilla
rysarstunden
bathina-en-podcast
dagens-manniska
det-sista-mysteriet
rss-roster-fran-andra-sidan
rss-snacka-om