Johtaminen on suunnan näyttämistä ja luottamuksen rakentamista

Johtaminen on suunnan näyttämistä ja luottamuksen rakentamista

Tässä #yzcast -podcastin jaksossa projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä JAMK:lta keskustelevat yhdessä Gradian kehittämisjohtaja, KTT, Anu Tokilan kanssa johtamisesta. Iästä riippumatta kaikki kaipaavat ja ansaitsevat hyvää johtajuutta. Johtamisessa esillä olevat asiat muuttuvat. Vuosia sitten puhuttiin paljon ikääntyneiden johtamisesta, kun nyt sen sijaan nuorten johtamisesta. Toki kuitenkin niin, että johtamista ei pidä luokitella iän mukaan, vaikka eri sukupolvet isossa kuvassa muuttavat johtajuutta ja arvostavat eri asioita. Lisäksi nykyisin tuodaan aiempaa enemmän esiin sitä, että johtajuuden tulee muuttua ja johtajien tulee kehittää johtamistaan. Merkityksellisyyden hakeminen on erityisen selvää nuorille sukupolville. Nuoret eivät usein käy töissä vain rahan takia, vaan työn tulee olla mielekästä ja siellä pitää olla erilaisia näkymiä. Nuorilla se ei välttämättä tarkoita, että näkymät ovat lineaarisia uralla ylöspäin meneviä. Koko työyhteisön tulee olla toimiva, jotta kokonaisuus toimii. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että töissä pitäisi aina olla kivaa, vaan kunkin tulevaisuuteen on olemassa visio ja näkymä. Ja siitä myös keskustellaan henkilökohtaisesti henkilöstön jäsenten kanssa. Jokaisella on halu kehittyä ja siksi arvostetaan sitä, jos osaamisen kehittymisessä autetaan eli keskustellaan avoimesti työnkuvan kehittymisestä ja mahdollisuudesta. On myös hyväksyttävä se, että työntekijän polku voi joskus johtaa toiseen organisaatioon. Toki tärkeää, että työntekijä itse avoimesti kertoo tarpeistaan saada muutosta tai kehittää osaamistaan. Nuoret myös näkevät työnantajan mahdollistaman koulutuksen ym. tärkeänä oman osaamisen kehittämisenä, kun taas vanhemmat voi joskus kokea sen työaikaa vievänä. Nykyisin on tärkeää, että johtaja osaa sanoittaa mihin suuntaan ollaan menossa eli jalkauttaa strategiaa. Toki strategian itse täytyy jo olla niin selkeä ja ymmärrettävä, että henkilöstökin pystyy sen omaksumaan. Strategian tehtävä on yksinkertaistaa kompleksista maailmaa ja näyttää suuntaa mihin ollaan menossa. Tällöin päätöksenteon perustelukin on helpompaa. Nuoret haluavat ehkä vanhempia enemmän myös merkityksellistä vapaa-aikaa. Korona-aika omalla tavallaan muuttanut työ- ja vapaa-ajan rajaa. Se on mahdollistanut myös monia hyviä muutoksia. Olennaista etäjohtamisessakin olla läsnä eli ottaa aikaa myös vapaamuotoiselle kuulumisten vaihtamiselle. Johtamisen on iästä riippumatta oltava yksilöllistä kuin aiemmin eli täytyy tutustua johdettaviin henkilöihin, jotta tietää millaista johtamista kukin tarvitsee. Ja ainoa keino varmasti on läsnäoleva keskustelu. Ihmiset myös muuttuvat eli tarvitsevat erilaista johtajuutta eri tilanteissa ja elämävaiheissa. Johtajan tuleekin aktiivisesti analysoida omaa tekemistään ja pyytää palautetta siihen. Johtamista on ennen kaikkea tulevaisuuden suunnan näyttäminen ja luottamuksen rakentaminen. Teksti: Mirva Leppälä Litteroinnit: https://bit.ly/3lH5NMn

Avsnitt(135)

Huikea skene -podcastin 7. jakso I Tuettu osuuskunta -hanke

Huikea skene -podcastin 7. jakso I Tuettu osuuskunta -hanke

Seitsemännessä jaksossa jutellaan toimitusjohtajan työtehtävistä osuuskunnassa ja sen syntymisestä sekä siitä, kenelle osuuskunnan tuki on tarkoitettu. Jaksossa keskustelemassa Riku Seppälä Omillaan o...

16 Juni 202338min

Prosessien mallintaminen kokonaisuuden hahmottamisen työkaluna

Prosessien mallintaminen kokonaisuuden hahmottamisen työkaluna

Systeeminen johtaminen podcasteissa puhutaan siitä, mitä systeeminen johtaminen on ja miten sitä on mahdollista edistää yritysten arjessa. Tässä jaksossa Keox oy:n toimitusjohtaja Heikki Elomaa kerto...

23 Maj 202325min

Erilaisuuden ymmärtäminen ja parempi vuorovaikutus

Erilaisuuden ymmärtäminen ja parempi vuorovaikutus

Systeeminen johtaminen podcasteissa puhutaan siitä, mitä systeeminen johtaminen on ja miten sitä on mahdollista edistää yritysten arjessa. Tässä jaksossa keskustellaan työyhteisön vuorovaikutuksesta ...

23 Maj 202322min

Vuorovaikutus etänä ei synny ilman tahtoa ja taitoa

Vuorovaikutus etänä ei synny ilman tahtoa ja taitoa

Etevä etäjohtaminen -podcastsarjan vieraana Jonas Rajanto, virtuaalifasilitaattori ja etäkokousmies Grape People -yrityksestä. (www.grapepeople.fi) Vakioääninä Jyväskylän ammattikorkeakoulun projektip...

3 Maj 202340min

Johtoryhmätyöskentelyn käynnistäminen ja vastuiden jakaminen

Johtoryhmätyöskentelyn käynnistäminen ja vastuiden jakaminen

Systeeminen johtaminen podcasteissa puhutaan siitä, mitä systeeminen johtaminen on ja miten sitä on mahdollista edistää yritysten arjessa. Tässä jaksossa keskustellaan johtoryhmätyöskentelystä. Mite...

3 Maj 202335min

Systeemiälyä työyhteisön arkeen

Systeemiälyä työyhteisön arkeen

Systeeminen johtaminen podcasteissa puhutaan siitä, mitä systeeminen johtaminen on ja miten sitä on mahdollista edistää yritysten arjessa. Tässä jaksossa asiaa avaa filosofi Esa Saarinen. Mukana kes...

21 Apr 202334min

Johtamista tulee tehdä yhdessä ihmisiä kuunnellen ja ymmärtäen

Johtamista tulee tehdä yhdessä ihmisiä kuunnellen ja ymmärtäen

Etevä etäjohtaminen -podcastsarjan vieraana Tomi Kasurinen, uuden ajan johtamisen ja työyhteisön yhteiskehittäjä, DreamLeader Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja(www.dreamleader.fi). Vakioääninä Jyväsky...

23 Feb 202343min

Töissä Yhteiskunnallisessa yrityksessä

Töissä Yhteiskunnallisessa yrityksessä

Anja Härkönen jututtaa Sotek-säätiössä työskenteleviä Tomi Rossia ja Tomi Rantaa heidän työarjestaan. Miten siinä näkyy, että kyseessä on yhteiskunnallinen yritys? Tekstivastine: https://www.jamk.fi/...

21 Feb 202316min

Populärt inom Business & ekonomi

badfluence
framgangspodden
varvet
rss-jossan-nina
rss-svart-marknad
rss-borsens-finest
avanzapodden
uppgang-och-fall
rss-dagen-med-di
fill-or-kill
lastbilspodden
rss-inga-dumma-fragor-om-pengar
rss-den-nya-ekonomin
bathina-en-podcast
dynastin
rss-kort-lang-analyspodden-fran-di
svd-tech-brief
bilar-med-sladd
24fragor
market-makers