Merkityksellisyys on yksilöllinen kokemus

Merkityksellisyys on yksilöllinen kokemus

Merkityksellisyys on yksilöllinen kokemus Tässä #yzcast -podcastin jaksossa projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä JAMK:lta keskustelevat yhdessä JAMKissa johtamisen lehtorina työskentelevän Anita Hukkasen kanssa. Heikkilä ja Hukkanen olivat esiintymässä Work goes happy-tilaisuudessa maaliskuussa 2021. Merkityksellisyys on yksilöllinen kokemus siitä mitkä asiat itse kullekin ovat arvokkaita, tärkeitä. Ja joiden kautta energisoituu; jaksaa työssä sekä löytää tarkoitusta elämälle ja työlle. Merkityksellisen kokemuksen synnyttämisellä voidaan antaa voimavaroja nuorille myös kuormituksen keskelle. Merkityksellisyys tarkoittaa eri asioita eri ihmisille. Tärkeää on, että merkityksellisyyden tunnetta voi löytää työelämässä, sillä se vahvistaa työhyvinvointia ja lisää tuloksellisuutta. Nuoret miettivät elämää kokonaisvaltaisesti. Tällöin merkityksellistä on silloin jo se, että elämä on tasapainossa; elämässä on sekä työtä ja vapaa-aikaa sopivasti. On siis tärkeää saada tehdä merkityksellisiä asioita myös vapaa-ajalla. Tällöin olennaista onkin se, että työssä on joustavuutta ja mahdollisuutta vaikuttaa. Yhteisöllisyys on myös hyvin tärkeää. Eli tehdään merkityksellistä työtä yhdessä ja että työntekijällä on tunne siitä, että kuuluu johonkin joukkoon ja on hyväksytty. Työyhteisöstä on tärkeä saada tukea tarpeen vaatiessa. Palautteen saaminen on tärkeää ja omalta osaltaan luo pohjaa myös merkityksellisyydelle, sillä se on keino osoittaa myös arvostusta. Unelmien työpaikassa ja merkillisyyden näkökulmasta reiluus tuntuu olevan nuorille erityisen tärkeää ja reiluutta halutaan hyvin laajasti ja eri tasoilla. Voitaisiinkin puhua planetaarisesta reiluudesta. Kuunteleminen, vuoropuhelu ja aito kohtaaminen edistää arvostuksen tunnetta ja sitä kautta lisää merkityksellisyyden kokemusta yksilöissä. Inhimillisyys on tärkeä muistaa. Sopivan rennolla otteella ja turhat hierarkiat ja pönötykset sivuun ja kohdataan ihmiset ihmisinä. Erityisesti lähijohtajan tärkeä laittaa itsensä peliin ja sitä kautta esimerkin kautta kannustaa muita siihen. Toisia nostava ilmapiiri rakentaa myönteisyyttä. Nuoremmat aikuiset odottavat enemmän perusteluja siihen miksi joku asia tehdään. Siihen onkin tärkeä pysähtyä välillä ja keskustella tarkoituksesta. Myös kiireen ja paineen keskellä on tärkeä muistaa. Olisikin tärkeä nähdä merkityksellisyyden arvo ylipäätään. Se vaikuttaa niin moniin asioihin, että sen äärelle kannattaa pysähtyä, miettiä mikä tuottaa merkityksellisyyttä ja suunnata omaa ajankäyttöäkin sen mukaisesti. Omaa johtamistyötään ja viestintäänsä voi kehittää esimerkiksi videoinnin avulla eli eri arjen tilanteita voisi videoida ja sitä kautta päästä tarkastelemaan jälkikäteen omaa toimintaansa ja esimerkiksi omaa kohtaamistaitoaan. Video toimii tällöin eräänlaisena peilinä ja antaa palautetta itselleen. Tärkeää on kannustaa myös nuoria samaan eli ottamaan puheeksi ja kertomaan omista toiveistaan ja tarpeistaan. Teksti: Mirva Leppälä Litteroinnit: https://bit.ly/3lH5NMn

Avsnitt(136)

Vastuullisuusraportointi PK-yrityksen näkökulmasta

Vastuullisuusraportointi PK-yrityksen näkökulmasta

Tässä jaksossa pohditaan mitä vastuullisuusraportointi tarkoittaa ja edellyttää PK-yrityksen näkökulmasta. Aiheesta keskustelemassa ovat Erica Svärd Jyväskylän ammattikorkeakoulusta sekä Riikka Rantak...

3 Nov 202311min

Oppijaheimot yrittäjän peileinä

Oppijaheimot yrittäjän peileinä

Yhteinen asia, osaamistarve tai kiinnostuksen kohde vetävät oppijaheimoja koolle. Kokemusasiantuntijuus, vinkit ja uudet näkökulmat tukevat yksinyrittäjän oppimista ja liiketoimintaa. Tässä jaksossa B...

27 Okt 202313min

Juridisen osaamisen hyöty muutostilanteessa

Juridisen osaamisen hyöty muutostilanteessa

Yritykselle on aina tärkeää toimia vastuullisesti ja kestävällä tavalla. Vakiintunut vastuullinen ja kestävä ajattelu- ja toimintatapa antaa vahvan perustan muutostilainteillekin. Muutostilanteessa ju...

11 Okt 20237min

Mitä yrityksen on huomioitava muutoksessa?

Mitä yrityksen on huomioitava muutoksessa?

Tässä podcast-jaksossa keskustellaan yrityksen muutostilanteista ja juridiikasta. Yrityksen muutostilanteen hallittu hallinta ja johtaminen vaatii usein erityisosaamista. Tämä vaatimus on sisään kirja...

10 Okt 20236min

Hyvinvointi muutospaineessa

Hyvinvointi muutospaineessa

Tässä jaksossa keskustellaan siitä, miten hyvinvoinnista voidaan pitää huolta yrityksen muutospaineessa. Yrityksen muutospaine määrittyy eri suunnista tulevien tarpeiden mukaisesti. Muutospaine lien...

6 Okt 202310min

Vastuullisuus strategiasta käytäntöön

Vastuullisuus strategiasta käytäntöön

Tässä jaksossa keskustellaan siitä, miten kestävä kehitys tukee yrityksen kannattavuutta, ja millaisia ratkaisuja sen toteuttaminen vaatii liiketoimintastrategiassa. Aiheesta keskustelemassa ovat Harr...

15 Sep 202312min

Vastuullisuus kestävän tuotannon näkökulmasta

Vastuullisuus kestävän tuotannon näkökulmasta

Tässä jaksossa pohditaan vastuullisuutta kestävän tuotannon näkökulmasta. Aiheesta keskustelemassa ovat Erica Svärd ja Harri Peuranen Jyväskylän ammattikorkeakoulusta sekä Tana Oy:n laatupäällikkö Jar...

8 Sep 202311min

Johtaminen on elämänmittainen matka olennaista etsiessä

Johtaminen on elämänmittainen matka olennaista etsiessä

Etevä etäjohtaminen -podcastsarjan vieraana Asko Känsälä, liiketoimintajohtaja, kirjailija ja valmentaja. Vakioääninä Jyväskylän ammattikorkeakoulun projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä....

31 Aug 202334min

Populärt inom Business & ekonomi

framgangspodden
varvet
rss-jossan-nina
rss-svart-marknad
badfluence
svd-tech-brief
uppgang-och-fall
avanzapodden
bathina-en-podcast
rss-borsens-finest
rss-kort-lang-analyspodden-fran-di
rss-inga-dumma-fragor-om-pengar
rss-dagen-med-di
tabberaset
24fragor
kapitalet-en-podd-om-ekonomi
dynastin
kvalitetsaktiepodden
rikatillsammans-om-privatekonomi-rikedom-i-livet
lastbilspodden