Henkinen vahvuus on mission mukaista yrittäjyyttä, tuli mitä tuli

Henkinen vahvuus on mission mukaista yrittäjyyttä, tuli mitä tuli

Yrittäjän mielenmatka podcastin vieraana Soile-Maria Linnemäki Järvenpäästä. Soile-Maria on kestävän pukeutumisen edelläkävijä ja vaatteiden Spotifyn, Vaatepuun perustaja. Hänen missionsa on muuttaa muotimaailmaa eettisemmäksi ja vastuullisemmaksi ja lisätä vaatteiden käyttöastetta.

Useasti palkittu yritys on päässyt mm. Sitran listaukseen 2021: Kiertotalouden kiinnostavimmat 2.1 ja Suomen Nuorkauppakamarin Vuoden Nuori Menestyjä 2018 -finalisti, kategoriassa: ympäristö ja eettinen johtaminen.

Soile-Maria elää järkähtämättömästi oman missionsa mukaan. Se on mitä suurimmassa määrin henkistä vahvuutta. Työ, missä mullistetaan ajattelua ja jopa ravisutetaan yhteiskunnan ja vakiintuneen bisneslogiikan rattaita, pitää olla vahvalla pohjalla. Se pitää pystyä perustelemaan kerta toisensa jälkeen.

Soile-Marian vinkkejä yrittäjille.

  1. Rakenna ympärillesi yhteisö, joka kannustaa. Jossa tulet nähdyksi ja kuulluksi.
  2. Parasta on jakaa oma unelma toisen yrittäjän kanssa. Yhteinen iso unelma - henkilö jonka kanssa voi mässäillä - voi maiskutella. Heti tuntuu paremmalta.
  3. Yksin ei kannata jäädä.
  4. Muista nauraa!

PS. Olen itse ollut Vaatepuun jäsen 2014 -> Salainen ase: Vaatepuu


Avsnitt(32)

Kuuntele kateutta, kannustaa Jutta Lehtinen

Kuuntele kateutta, kannustaa Jutta Lehtinen

Jutta Lehtinen on SEO-akatemian perustaja. Hänen Growth with SEO -koulutusohjelmansa on supersuosittu yrittäjien keskuudessa. Jutta on valtavan tyylikäs ja kaikissa kuvissa huippumallin oloinen kaunot...

25 Sep 202327min

Kohti flow-kokemusta Pinja Lehtmanin kanssa

Kohti flow-kokemusta Pinja Lehtmanin kanssa

Tulevaisuusviestinnän pioneeri Pinja Lehtman vieraana Yrittäjän mielenmatka podcastissa.  Pinja Lehtman on luovan alan sekatyöläinen, tietokirjailija, kuvataiteilija ja työhyvinvoinnin valmentaja. Pin...

18 Sep 202324min

Minna Lindbergistä ei koskaan pitänyt tulla yrittäjää

Minna Lindbergistä ei koskaan pitänyt tulla yrittäjää

Podcast Yrittäjän mielenmatka Visuaalistaja, yrittäjä Minna Lindberg Tutustuin Minnaan hänen perustamansa Facebookin Naisyrittäjät -ryhmän kautta. Kun itse liityin jäseneksi yli 10 vuotta sitten, jäse...

11 Sep 202329min

Psyykkinen valmentaja Ykä Koskinen vaihtoi neuvot kysymyksiin

Psyykkinen valmentaja Ykä Koskinen vaihtoi neuvot kysymyksiin

Ykä Koskinen on tamperelainen kasvukonsultti ja liiketoiminnan kehittäjä. Tässä jaksossa jutellaan Ykän kanssa siitä mitä psyykkinen valmennus oikein on? Mitä hyötyä koulutuksesta on ollut Ykälle ja ...

5 Sep 202321min

Varoitus! Iida Soininen vapauttaa sinunkin supervoimasi.

Varoitus! Iida Soininen vapauttaa sinunkin supervoimasi.

Podcast Yrittäjän mielenmatka, haastattelussa Iida Soininen Iida on noussut raketin lailla suomalaisten naisyrittäjien tietoisuuteen ja monet ovat osallistuneet Iidan webinaareihin, joissa hän opettaa...

29 Aug 202334min

Yrittäjyys on oman elämän huippu-urheilua - Anita Hedman

Yrittäjyys on oman elämän huippu-urheilua - Anita Hedman

Podcast Yrittäjän Mielenmatka. Haastattelussa kouluttaja Anita Hedman. Yrittäjyys on oman elämän huippu-urheilua ja mielen taitojen treenaaminen auttaa haastavissa tilanteissa eteenpäin. Anita on koul...

22 Aug 202323min

Unelmoi isosti, kannustaa sarjayrittäjä Johannes Laine

Unelmoi isosti, kannustaa sarjayrittäjä Johannes Laine

Podcast Yrittäjän mielenmatka, haastattelussa Johannes Laine. Kohti Unelmia yritysryppään perustanut järvenpääläinen Johannes Laine kertoo omaa tarinaansa siitä mistä hänen hänen yrittäjyytensä ja hen...

8 Aug 202325min

Yrittäjän mielenmatka

Yrittäjän mielenmatka

Psyykkisen valmentajan Marja Nousiaisen podcast yrittäjien mielenmatkalle kohti kestävää henkistä vahvuutta. Esittelyjaksossa Marja kertoo psyykkisestä valmennuksesta ja miksi se on yrittäjälle tärke...

8 Aug 20231min

Populärt inom Business & ekonomi

framgangspodden
badfluence
varvet
rss-jossan-nina
rss-svart-marknad
rss-borsens-finest
uppgang-och-fall
rss-dagen-med-di
avanzapodden
lastbilspodden
rss-inga-dumma-fragor-om-pengar
rss-kort-lang-analyspodden-fran-di
fill-or-kill
bathina-en-podcast
bilar-med-sladd
borsmorgon
market-makers
24fragor
dynastin
svd-tech-brief