Villasukkajuoksu & emojien väärinkäyttö

Villasukkajuoksu & emojien väärinkäyttö

Radio Cityn Aamussa uusi suomalainen trendilaji villasukkajuoksu sai vähän yllättäenkin Samuelin verenpaineen nousemaan. Jere kertoi miten vaivaannuttavaa on, kun oma äiti käyttää emojeita väärin. Muutenkin päivitettiin hieman nykyisiä emojitrendejä. Kaarinassa joukkohysteria oli saanut ihmisistä vallan ja aamussa otettiin myös tiukka autovertailu mesen ja sitikan välillä. Jere on jo varmaan pääministerin turvamiesten tarkkailulistalla, koska oli ehkä liiankin lähellä Kesärantaa. Mukana myös nettihäirinnän estävä nerokas keino ja erilaista salimotivointia!

Avsnitt(2026)

Kalliiksi käynyt joululaulu & lääkekoukku

Kalliiksi käynyt joululaulu & lääkekoukku

Radio Cityn Aamu pisti viikon käyntiin muun muassa Suomen suosituimmilla karaokebiiseillä. Mutta ei hätää, ei me alettu laulamaan niitä! Taksikuski yllätti Jeren aamulla kyydin päätteeksi lahjalla ja Samuel oli kuunnellut viikonlopun aikana 200€ arvoisen joululaulun. Ensitreffit Alttarilla -ohjelma tarjoili vielä kerran historiansa parhaan käänteen ja pojat muistelivat, mitä Tommy Lee & Pamela tarjoilivat aikanaan ihan dvd:lle asti. Mukana myös puhelinmuistion mysteerit ja lähellä oleva lääkekoukku.

21 Dec 202039min

Berliinimunkki on pulla - vai onko?

Berliinimunkki on pulla - vai onko?

Radio Cityn Aamu ja perjantai! Lyömätön yhdistelmä, jonka aikana selvisi miksi Jere on herännyt kolmelta yöllä syömään aamupalan ja joutui lähteä pois kesken lähetyksen. Samuel sen sijaan kertoi kaipaavansa kunnon mörssäriä alastomalle vartalolleen. Pojat kävivät tiukan pulla vai leivos -väännön ja ostivat kuulijan ehdottaman välihuudon Saipan matsiin. Mukana myös Putinin Q&A, servettiwieninleike ja pistämätön viikonlopun leffasuositus!

18 Dec 202040min

Tiedätkö sinä Henry Saaren?

Tiedätkö sinä Henry Saaren?

Pitäisikö Henry "The Great" Saari tietää? Tätä pohdittiin Radio Cityn Aamussa yhdessä kuulijoiden kanssa. Jere kertoi muistojaan opet vs. oppilaat matseista ja Samuelin juustohimot pääsivät valloilleen sinisen ruoan etsinnässä. Fiilisteltiin ensimmäisiä ajokokemuksia, Amazon Primen pausetusta ja Bitcoinin nousua. Mukana myös isoin vehje, millä on ajanut.

17 Dec 202038min

Lautapeliriitoja & parhaita lääkäreitä

Lautapeliriitoja & parhaita lääkäreitä

Radio Cityn Aamussa laitettiin VR:n vessat kuntoon ja paskottiin metsään. Samuel kertoi inttikokemuksiaan muusista ja Jere parkkeeraamisestaan kaukausimpaan paikkaan. Kenellä kolmella suomalaisella on UCL-kultamitali ja mikä on Salt Baen uusi juttu? Näiden lisäksi selviää sekin, miksi pakettien toimitusta ei vaan näy, vaikka odotat kotona koko päivän, kuka meinasi saada karaokessa turpaan ja mikä lautapeli on takuuvarma perheriitojen aiheuttaja!

16 Dec 202041min

Kämppä sokkona vai alasti telkkariin?

Kämppä sokkona vai alasti telkkariin?

Jos tiistaina Radio Cityn Aamussa kuultujen neuvojen perusteella ei tiedä millainen on sopiva kumppani itselle, niin ei sitten millään. Samuel ja Jere laittoivat aamulla myös Vuoden urheilija -valinnat kuntoon. Lisäksi avainten luovutus saa erikoisen käänteen Naked Attractionista ja vanhustentalo ikävän käänteen joulupukista. Mukana myös nirson koiran kohtalo ja vaikka mitä!

15 Dec 202041min

Huoltsikka-aamupala ja kunnon koti-imuri

Huoltsikka-aamupala ja kunnon koti-imuri

Radio Cityn Aamussa poljettiin viikko hyvällä energialla käyntiin! Samuel ja Jere fiilistelivät kuulijoiden kanssa huoltoasemien aamupaloja ja talvisia kotipaikkojen nähtävyyksiä. Hinta-laatusuhde saa erikoisen imuvaiheen ja Jallu-koiran erikoistaidot tekevät vaikutuksen kennelissä. Pojat miettivät myös golffari Sami Välimäen Instagramissa saamien viestien määrää ja sitä, paljonko Jere lihoaa dieettinsä jälkeen.

14 Dec 202036min

Mikä slogan kuvastaisi sun kotikaupunkia?

Mikä slogan kuvastaisi sun kotikaupunkia?

Perjantai ja Radio Cityn Aamu! Samuel, Jere ja etenkin kuulijat olivat tukevalla perjantaifiiliksellä mukana keksimässä uusia sloganeita omille kotipaikkakunnilleen. Sen lisäksi pojat vertailivat miehisiä tuumakokoja ja pohtivat airfryerin hyödyllisyyttä. Mukana myös Samuelin ja Jeren jutut liigan häkkipäistä, pappien pukeutumisesta ja koko kansan Jari-Matista. Nauti kylmänä!

11 Dec 202038min

Onko sitikka vuoden turhake?

Onko sitikka vuoden turhake?

Radio Cityn Aamussa muisteltiin parhaimpia sporttileffoja ja höristeltiin FC Venus -elokuvan loppukohtaukselle. Samuel kertoi lääkärisekoilustaan ja Jere fiilisteli Pepsi glögiä. Vuoden ostetuimmat auto ja vuoden turhake pantiin nippuun ja voi olla, että Cityn Aamu julisti erään tietyn C3:sen jälkimmäisen listan kärkeen. Ukot höpisivät myös takuuvarmoista näyttelijöistä, kuten George Clooneysta. Mukana myös Timanttiliigan uudet säännöt, Apple-uskovaisten unelma ja aamun starttaava hetki Playboyn parissa!

10 Dec 202038min

Populärt inom Samhälle & Kultur

podme-dokumentar
en-mork-historia
p3-dokumentar
svenska-fall
nemo-moter-en-van
skaringer-nessvold
creepypodden-med-jack-werner
killradet
flashback-forever
p1-dokumentar
rattsfallen
kod-katastrof
hor-har
historiska-brott
vad-blir-det-for-mord
fallen-som-forfoljer
p3-historia
dialogiskt
rss-sanning-konsekvens
rss-vad-fan-hande