Ihanaa Leijonat Ihanaa!

Ihanaa Leijonat Ihanaa!

Radio Cityn Aamu on jälleen kokonainen! Jere on palannut, ja Samuel on pakahtua onnesta. Eikä se ole edes ainoa syy onneen, sillä Suomi on uusi jääkiekon maailmanmestari! Tampere on nyt virallisesti maan jääkiekkopääkaupunki, sillä myös kultajuhla pidetään siellä. Samuel kävi myös paikan päällä katsomassa pronssiottelua, ja lähtölupa kotoa heltisi yllättävän nopeasti. Mistä tiedät että sinut on blokattu Whatsapissa? Pojat lähettivät taas viikonloppuna taas viestejä tulevaisuuden itselleen. Kansan vaatimuksesta mukana myös viimeinen raportti kisareportteri Kokilta. Muutenkin Jeren parin viikon poissaolo on jättänyt monia puheenaiheita ns. piippuun, ja käsiteltävää riittää esimerkiksi Samuelin uudessa autossa. Puhetta myös Jeren uunituoreesta tyttärestä, sekä hänen syntymästään. Onko prätkällä ajaminen halvempaa kuin autoilu? Vaihtaisitko nimesi jos saisit ilmaiset ruoat loppuiäksi? Uuden hybridiauton omistaja Samuel on uuden oppimisen edessä, oli kyseessä sitten auton lataaminen tai siihen liittyvät sovellukset. Samuel on myös joutunut pulaan lehtijutun takia.

Avsnitt(2241)

Hela hoito 9.1

Hela hoito 9.1

Nyt jutisee! Tänään Cityn aamussa Jere laittaa vuoden ensimmäiset jutinat käyntiin, ja maanantaina Samuel tekee paluun Cityn aamuun – ainakin viimeisimmän tiedon mukaan. Espoossa on oltu hieman pihalla, kun suden ja rusakon erottaminen toisistaan on tuottanut yllättävän paljon vaikeuksia. Yksi viina tekee myös näyttävän paluun, joten lajin tuntijat nyt hereille! Lisäksi pohditaan, mikä oikeasti lasketaan urheiluksi ja mikä ei, ja lopuksi kysytään vielä, riittääkö kuntosalitreeni kerran viikossa vai pitäisikö käydä useammin. Kuuntele aamun jutut tästä!

9 Jan 35min

 Annetaanko anteeksi?

Annetaanko anteeksi?

Tänään kysytään annetaanko anteeksi painonpudotusvedossa juksaamisesta.

8 Jan 7min

 Epäsuositut mielipiteet

Epäsuositut mielipiteet

Tässä tämän aamun epäsuositut mielipiteet!

8 Jan 3min

Hela hoito 8.1

Hela hoito 8.1

Tänään Cityn aamussa maantieteilijä Jere ottaa käsittelyyn Kanarian ongelmat ja paljastaa myös Grönlannin hinnan. Peniskeskustelut jatkuvat edelleen, tällä kertaa mäkihypyn hengessä. Silmäongelmatkaan eivät ole vielä historiaa, mutta Jere testaa rohkeasti uutta hoitokeinoa – josko nyt tapahtuisi ihmeparannus. Lisäksi pohditaan, mikä on Suomen ankein talvikaupunki, ja kaiken kruunaa se, että Jerestä on kuoriutumassa patamies… tai ainakin melkein. Kuuntele aamun jutut tästä!

8 Jan 32min

 Annetaanko anteeksi?

Annetaanko anteeksi?

Tänään kysytään annetaanko anteeksi eroaminen kirkosta.

7 Jan 6min

 Hela hoito 7.1

Hela hoito 7.1

Tänään Cityn aamussa Jere paljastaa vihdoin, mihin autoon päätyi ja mikä kelpaa herralle seuraavaksi neljäksi kuukaudeksi. Lisäksi vastataan kysymykseen, jota et ehkä tiennyt miettineesi: minkä kokoinen on maailman pienin penis – Jere kertoo. Ja jos käyttämättä jääneet lahjakortit aiheuttavat ahdistusta, niin et ole yksin. Myöskin jokaisella on omat arjen kidutuksensa, ja tänään niitä käydään läpi hyvässä hengessä. Kuuntele aamun jutut tästä!

7 Jan 37min

 Epäsuositut mielipiteet

Epäsuositut mielipiteet

Tässä tämän aamun epäsuositut mielipiteet!

7 Jan 3min

 Epäsuositut mielipiteet

Epäsuositut mielipiteet

Tässä tämän aamun epäsuositut mielipiteet!

5 Jan 4min

Populärt inom Samhälle & Kultur

podme-dokumentar
p3-dokumentar
mardromsgasten
en-mork-historia
nemo-moter-en-van
svenska-fall
skaringer-nessvold
creepypodden-med-jack-werner
killradet
rattsfallen
flashback-forever
p3-historia
hor-har
sanna-berattelser
vad-blir-det-for-mord
aftonbladet-daily
rss-kod-rod-2
badfluence
rss-brottsutredarna
rss-mer-an-bara-morsa