Ihanaa Leijonat Ihanaa!

Ihanaa Leijonat Ihanaa!

Radio Cityn Aamu on jälleen kokonainen! Jere on palannut, ja Samuel on pakahtua onnesta. Eikä se ole edes ainoa syy onneen, sillä Suomi on uusi jääkiekon maailmanmestari! Tampere on nyt virallisesti maan jääkiekkopääkaupunki, sillä myös kultajuhla pidetään siellä. Samuel kävi myös paikan päällä katsomassa pronssiottelua, ja lähtölupa kotoa heltisi yllättävän nopeasti. Mistä tiedät että sinut on blokattu Whatsapissa? Pojat lähettivät taas viikonloppuna taas viestejä tulevaisuuden itselleen. Kansan vaatimuksesta mukana myös viimeinen raportti kisareportteri Kokilta. Muutenkin Jeren parin viikon poissaolo on jättänyt monia puheenaiheita ns. piippuun, ja käsiteltävää riittää esimerkiksi Samuelin uudessa autossa. Puhetta myös Jeren uunituoreesta tyttärestä, sekä hänen syntymästään. Onko prätkällä ajaminen halvempaa kuin autoilu? Vaihtaisitko nimesi jos saisit ilmaiset ruoat loppuiäksi? Uuden hybridiauton omistaja Samuel on uuden oppimisen edessä, oli kyseessä sitten auton lataaminen tai siihen liittyvät sovellukset. Samuel on myös joutunut pulaan lehtijutun takia.

Avsnitt(2376)

Kiuaskiven sihahdus sateessa

Kiuaskiven sihahdus sateessa

Niinhän siinä sitten kävi, että Radio Cityn Aamulla ei eilen padel kulkenut. Padelin ohella Samuel ja Jere puivat lätkän MM-kisoja ja Suomen otteita. Eurolavat ja sisustuskivet eivät ole poikien sisus...

26 Maj 202147min

Pomon padelhaaste & sinappikeskustelu

Pomon padelhaaste & sinappikeskustelu

Radio Cityn Aamussa otettiin selvää uima-altaiden nopeuseroista ja kaduttiin sitä, ettei olla opiskeltu lisää kieliä. Samuelilla ja Jerellä tänään tiukka padelhaaste edessä pomoa vastaan. Kannattaako ...

25 Maj 202148min

Puolalaiset noromarjat

Puolalaiset noromarjat

Radio Cityn Aamun pojat palasivat töihin lepäämään viikonlopun jäljiltä. Samuel joutui opetella viikonloppuna elämää ilman puhelinta ja Jere fiilisteli pakuja. Jos mulletin meinaat kasvattaa, niin älä...

24 Maj 202144min

Poikien viisuilta & Jere of Finland

Poikien viisuilta & Jere of Finland

Radio Cityn Aamussa Samuel arpoi Euroviisujen ja poikien illan yhteensopivuutta. Jere kokee sosiaalista painetta viiksistään on nykyään Jere of Finland. Pojat pohtivat myös tiukkaa valintaa, mikä löy...

21 Maj 202144min

Palaverisanontoja & auton ostoa

Palaverisanontoja & auton ostoa

Radio Cityn Aamussa Samuel ja Jere olivat hyvin eri mieltä eräästä tavasta koittaa periä velka. Pojat ottivat myös asiantuntijaan yhteyttä ja Samuel varsinkin sai hyvät vinkit mitä ottaa huomioon kun ...

20 Maj 202137min

Suuri hedelmäsalaattivääntö

Suuri hedelmäsalaattivääntö

Radio Cityn Aamussa fiilisteltiin kerran 17 vuodessa tapahtuvaa ylösnousemusta. Samuel sain vihdoin grillinsä ja Paloheinän VPK samalla uuden harjoitusalueensa. Jere esitti väkevän linjanvetonsa hedel...

19 Maj 202137min

Mopomuistelua & häiritsevää ropinaa

Mopomuistelua & häiritsevää ropinaa

Radio Cityn Aamussa otettiin prikka irti ja muisteltiin mopoaikoja. Samuel aikoo laittaa hatun katolle ropinan estämiseksi ja Jere haluaa kaikille naisille lannekorut. Minna Kuukan piirakka maistui po...

18 Maj 202143min

Passisäätö & potkulautavilkku

Passisäätö & potkulautavilkku

Radio Cityn Aamussa Samuel ja Jere pistivät viikon viiksekkäästi käyntiin ja Sanna Marinin mättäälle. Pojat etsivät traktoreiden mersuja ja totesivat, että mikään ei ole vaikeampaa kuin passinhaku. Ak...

17 Maj 202141min

Populärt inom Samhälle & Kultur

podme-dokumentar
aftonbladet-krim
en-mork-historia
p3-dokumentar
gynning-berg
svenska-fall
creepypodden-med-jack-werner
skaringer-nessvold
hor-har
spar
killradet
mardromsgasten
aftonbladet-daily
kod-katastrof
rss-brottsutredarna
flashback-forever
historiska-brott
vad-blir-det-for-mord
rss-mer-an-bara-morsa
rysarpodden