Näin voidaan vähentää liikenteen päästöjä – vieraana Saara Kujala
Kumppanit-podcast13 Juni 2024

Näin voidaan vähentää liikenteen päästöjä – vieraana Saara Kujala

Liikenne on merkittävä päästöjen aiheuttaja, mutta liikenteen päästöjen vähentäminen on osoittautunut vaikeaksi. Sähköautot ovat osa ratkaisua, mutta suoraan sähköistämiseen perustuvat ratkaisut eivät ainakaan vielä sovellu raskaan liikenteeseen, meriliikenteen tai ilmailun tarpeisiin.

Tepsiviä keinoja haasteen selättämiseen on kuitenkin olemassa. Niistä Maiju Hirvikallion kanssa on keskustelemassa hankekehitysyhtiö Nordic Ren-Gasin toimitusjohtaja Saara Kujala, jolla selkeä visio puhtaammasta energiajärjestelmästä ja päästöttömästä liikenteestä. Luvassa on mielenkiintoisia ja näkemyksellisiä ajatuksia henkilöltä, jolla on 15 vuoden kokemus kansainvälisten energia-alan projektien ja liiketoiminnan kehittämisestä. Rakennuttamisen ja projektijohdon näkökulmaa keskusteluun tuo Fimpecin liiketoimintajohtaja Jorma Paananen, jolla on vahva kokemus puhtaan energiantuotannon ja vetytalouden hankkeista.

Erityisesti keskustelussa nousee esiin puhtaan vedyn jatkojaloste e-metaani: mitä se on, miten sitä tehdään ja missä sitä voidaan käyttää. Samoin selviää se, mihin perustuu Ren-Gasin vahva luottamus puhtaisiin polttoaineisiin ja siihen, miksi juuri Suomi on oikea paikka valmistaa niitä. Sekin jaksossa paljastuu, mikä sai Saara Kujalan kiinnostumaan aikanaan puhtaista polttoaineista, ja myös jalkapallo mainitaan, mutta miksi?

Det här avsnittet är hämtat från ett öppet RSS-flöde och publiceras inte av Podme. Det kan innehålla reklam.

Avsnitt(23)

Näin metsäteollisuudesta tehdään päästötöntä

Näin metsäteollisuudesta tehdään päästötöntä

Fimpecin Kumppanit-podcastin kevään 2025 päätösjaksossa ollaan jälleen suuren mittakaavan kysymyksen äärellä ja pohditaan, miten metsäteollisuudesta tehdään päästötöntä. Vieraana on aiheen perin pohji...

20 Mars 202532min

Vetytaloudesta kannattaa tehdä sosiaalisesti oikeudenmukaista ja hyväksyttävää

Vetytaloudesta kannattaa tehdä sosiaalisesti oikeudenmukaista ja hyväksyttävää

Vetytaloudesta puhuttaessa esiin nousevat yleensä suuret mahdollisuudet, ilmastopäästöjen vähentäminen, teknologiat, megawatit ja eurot. Kumppanit-podcast ottaa tällä kertaa aiheeseen aivan erilaisen,...

13 Mars 202538min

Kriittistä infrastruktuuria turvaamassa

Kriittistä infrastruktuuria turvaamassa

Tällä kertaa Kumppanit-podcastissa pureudutaan tärkeään ja ajankohtaiseen aiheeseen, joka aiheuttaa syystäkin lisääntyvää huolta. Kriittisen infrastruktuurin turvallisuus ja suojaaminen on elintärkeä ...

6 Mars 202527min

Vety- ja metsäteollisuus voivat hyötyä toisistaan monella tavalla

Vety- ja metsäteollisuus voivat hyötyä toisistaan monella tavalla

Tällä kertaa Fimpecin Kumppanit-podcastiin saapuu todella mielenkiintoinen vieras, joka tuo vetykeskusteluun harvemmin kuultua laitostoimittajan näkemystä. Kansainvälisen teknologiakonserni ANDRITZin ...

27 Feb 202528min

Mitä kuuluu Suomen metsäteollisuudelle?

Mitä kuuluu Suomen metsäteollisuudelle?

Metsäteollisuus on yksi Suomen taloudellisistakulmakivistä, mutta miten se voi säilyttää asemansa globaalissa kilpailussa? Tätä maamme kannalta elintärkeää kysymystä on Kumppanit-podcastissa avaamassa...

20 Feb 202535min

Katse kohti luontopositiivista energia-alaa

Katse kohti luontopositiivista energia-alaa

Energia-ala on muuttumassa nopeasti ja osa tätä muutosta on luontopositiivisuus ja sen merkityksen korostuminen. Kumppanit-podcastissa tästä vähemmän esillä olleesta, mutta mielenkiintoisesta ja luonn...

13 Feb 202531min

Miten Suomen sähkönsiirron kantaverkko mukautuu teollisuuden puhtaaseen siirtymään?

Miten Suomen sähkönsiirron kantaverkko mukautuu teollisuuden puhtaaseen siirtymään?

Kumppanit-podcastissa otetaan tällä kertaa käsittelyyn ajankohtainen ja puhtaan siirtymän näkökulmasta mitä tärkein aihe eli Suomen sähkönsiirron kantaverkko. Maiju Aaltosen ja Panu Rahikan vieraana k...

6 Feb 202532min

Puhdas siirtymä muuttaa teollisuuden investointistrategioita

Puhdas siirtymä muuttaa teollisuuden investointistrategioita

Fimpecin Kumppanit-podcastin kolmas tuotantokausi starttaa nyt. Kauden ensimmäisessä jaksossa syvennytään siihen, miten puhdas siirtymä muuttaa teollisuuden investointistrategioita ja millaisia mahdol...

30 Jan 202534min

Populärt inom Business & ekonomi

badfluence
framgangspodden
varvet
svd-tech-brief
uppgang-och-fall
rss-svart-marknad
avanzapodden
rss-inga-dumma-fragor-om-pengar
bathina-en-podcast
rss-borsens-finest
rss-dagen-med-di
24fragor
borsmorgon
dynastin
rikatillsammans-om-privatekonomi-rikedom-i-livet
tabberaset
lastbilspodden
kapitalet-en-podd-om-ekonomi
rss-kort-lang-analyspodden-fran-di
fill-or-kill