Minun näköinen mieli -hanke: Onnellisuus ja elämän tarkoitus

Minun näköinen mieli -hanke: Onnellisuus ja elämän tarkoitus

Lukija: Jutta Saanila Musiikki ja editointi: Mikael Mustonen Hei! Minun nimeni on Jutta Saanila ja olen Minun näköinen mieli hankkeen koordinaattori. Seuraavassa podcastissa kerromme, miten tulla onnelliseksi ja löytää elämään tarkoitusta. Onnellisuus ja elämän tarkoitus Ihmisellä on iso tarve olla onnellinen. Olen tutkinut suomalaisien tutkijoiden, mm. Frank Martelan ajatuksia ja saanut tietää, että meillä on useiden tutkimusten mukaan kolme perustarvetta, jotka kun on täytetty, onnellisuus ja täyttymys on siinä. Palataan niihin kohta. Monesti tuntuu kuin elämän tarkoitus karkaisi teille tietymättömille. Kaikki tuntuu turhalta ja tyhjältä, tyhmältä ja mitään sanomattomalta. On turta olo. Silloin olisi hyvä muistaa, ettei elämässä ole muuta tarkoitusta kuin saada toteuttaa itseään ja tehdä itsestään merkityksellisen muille. Se on niin simppeliä. Mitä itsensä toteuttaminen sitten on? Teet jotain, josta saat mielihyvää ja joka vie omaa kehitystäsi eteenpäin. Saat tehdä vapaasti sitä, missä olet hyvä ja kykenevä ja paras. Siitä voi olla iloa myös muille, mutta ei välttämättä tarvitse olla sitäkään. Se toinen puoli onkin pikkasen kimurantimpi. Miten teet itsestäsi merkityksellisen muille? Onko sinulla halua päästää ihmisiä lähemmäksi itseäsi? Jos vastaus on kyllä, niin olet onnen Pekka/Liisa, mitään ongelmaa ei ole. Alat vain antaa erilaisissa tilanteissa enemmän itsestäsi. Pysähdyt kuuntelemaan ystävän vuodatusta kunnolla, yrität keksiä keinoja ilahduttaa läheistäsi, teet pieniä tekoja, jotka ilahduttavat itseäsi enemmän kuin sitä, kelle niitä teet. Tämä tuo rutkasti merkitystä elämääsi. Jos vastaus taas on ei. Et halua muita lähelle itseäsi, niin edetään varovaisemmin. Keskitä kaikki huomio joksikin aikaa vain itseesi. Anna itsellesi huomiota ja aikaa. Tee tilaa ajatuksillesi ja ennen kaikkea tunteillesi. Ole myötätuntoinen itsellesi, sillä olet varmasti kokenut jollain tavalla kovia. Saatat olla jopa haavoittunut, vaikket sitä itse näekään. Sinun on kohdattava ensin jotain itsessäsi ennen kuin olet valmis kohtaamaan ketään muuta. Anna prosessille aikaa ja etsi myös ulkopuolista apua, jotta saisit mahdollisuuden eheytyä. Ne kolme perustarvetta ovat jokaisella ihmisellä nämä: omaehtoisuus, kyvykkyys ja yhteisöllisyys. Jos pääset siis päivittäin vapaasti tekemään sellaista, josta nautit, niin olet todella pitkällä tärkeimpien tarpeittesi tyydyttämisessä. Sen lisäksi vain katsahdus ympärille. Aina on jossain ihmisiä, eläimiä tai luontoa, jonka kanssa voi luoda merkityksellisen suhteen tai syventää jo olemassa olevaa suhdetta. Jos se ei onnistu, luo suhde itseesi ja keskity parantumaan ja voimistumaan ensin itse. Tämä oli Minun näköinen mieli -podcast tällä kertaa. Järjestämme edelleen puhelinrinkejä ja niihin otetaan ilmoittautumisia vastaan. Ota yhteyttä: Jutta.saanila@nkl.fi . Lisäksi syksyllä järjestetään Minun näköinen mieli -valmennuksia ympäri Suomea. Pysy kuulolla, niin saat tietää lisää.

Det här avsnittet är hämtat från ett öppet RSS-flöde och publiceras inte av Podme. Det kan innehålla reklam.

Avsnitt(250)

Vammaispalvelulain uudistus 2026, osa 5_ Sosiaalihuoltolain ja muiden yleislakien mukaiset palvelut

Vammaispalvelulain uudistus 2026, osa 5_ Sosiaalihuoltolain ja muiden yleislakien mukaiset palvelut

Tässä koulutuksen 5. osassa käsitellään itse vammaispalvelulain sijasta sosiaalihuoltolain ja muiden yleislakien mukaisia palveluja. Milloin palvelut järjestetään vammaispalvelulain ja milloin jonkin ...

26 Juni 1h 10min

Vammaispalvelulain uudistus 2026, osa 4_ Esteetön asuminen, taloudellinen tuki ja muutoksenhaku

Vammaispalvelulain uudistus 2026, osa 4_ Esteetön asuminen, taloudellinen tuki ja muutoksenhaku

Tässä koulutuksen 4. osassa käsitellään vammaispalveluiden esteettömän asumisen tukea, taloudellista tukea sekä muutoksenhakua vammaispalvelupäätöksestä sekä viranomaistoiminnasta kantelemista ja muis...

26 Juni 1h 18min

Vammaispalvelulain uudistus 2026, osa 3_ Valmennus ja henkilökohtainen apu

Vammaispalvelulain uudistus 2026, osa 3_ Valmennus ja henkilökohtainen apu

Tässä koulutuksen kolmannessa osassa käsitellään vammaispalvelulain mukaista valmennusta kuten liikkumistaidon ohjausta ja pistekirjoituksen koulutusta sekä henkilökohtaista apua ja henkilökohtaisen a...

26 Juni 1h 14min

Vammaispalvelulain_uudistus_2026_osa_1_-_Lain_tarkoitus_soveltamisala_ja_siirtymasaadokset

Vammaispalvelulain_uudistus_2026_osa_1_-_Lain_tarkoitus_soveltamisala_ja_siirtymasaadokset

Tässä koulutuksen ensimmäisessä osiossa käsitellään vammaispalvelulain tarkoitusta, uuden elämänvaihe-käsitteen vaikutusta lain soveltamisalaan eli siihen, millaisista syistä ja keille vammaispalveluj...

26 Juni 1h 19min

Vammaispalvelulain uudistus 2026, osa 2_ Asiakasprosessi ja liikkumisen tuki

Vammaispalvelulain uudistus 2026, osa 2_ Asiakasprosessi ja liikkumisen tuki

Tässä koulutuksen toisessa osiossa käsitellään vammaispalvelulain asiakasprosessia eli sitä, miten vammaispalveluja haetaan, miten viranomaisen tulee haun suhteen toimia ja ohjeistaa hakijaa, mitä kai...

26 Juni 1h 18min

Kuuma Peruna Minun Polkuni osa2

Kuuma Peruna Minun Polkuni osa2

Kuuma Peruna, Minun Polkuni, osa 2. Minun Polkuni-sarjassa kuullaan tarinoita henkilöistä näkövamman kanssa työelämän tuulissa. Toisen jakson vieraana on Santeri Mustaniemi. Anna meille palautetta all...

16 Juni 46min

Nyöri – nuorten äänilehti 6/2026

Nyöri – nuorten äänilehti 6/2026

Kesäkuun Nyörissä hakkeroidaan datahirviöitä, komennetaan laivastoja ja lopuksi syödään mansikka-mascarponevaahtoa. Lisäksi kuullaan vieraan kuulumisia. Nyöristä kuulet joka kuukausi Näkövammaisten li...

12 Juni 1h 17min

Airut-podcast 3/2026

Airut-podcast 3/2026

Uudessa Airut-podcastin jaksossa pureudutaan yrittäjyyteen näkövammaisten näkökulmasta. Markku Möttösen haastattelussa nurmijärveläinen yrittäjä Veli-Matti Aittola ja Näkövammaisten liiton työelämäa...

11 Juni 30min

Populärt inom Samhälle & Kultur

podme-dokumentar
badfluence
en-mork-historia
gynning-berg
svenska-fall
p3-dokumentar
aftonbladet-krim
spar
creepypodden-med-jack-werner
de-fyras-gang
killradet
tv4-nyheterna-story
rss-expressen-dok
skaringer-nessvold
mardromsgasten
flashback-forever
kod-katastrof
aftonbladet-daily
hor-har
rss-sanning-konsekvens